Azanur S03E03: Tympikanjoni
<-- Azanur S03E02: Geldirusten alue - Azanur S03E04: Elävät kivet -->
Solassa, 30. varhaiskorjuuta
Tutkimusryhmä eroaa jotuista ja suuntaa solaa ylöspäin, kohti etelää ja siellä olevaa vesiputousta. Maa kohoaa tasaisesti, ja kasvillisuus vähenee. Illan tullen seurue on noin 2000 metrin korkeudessa sijaitsevalla satulalla: idässä ja lännessä on korkeampia huippuja, mutta pohjoiseen ja etelään maa laskee. Tänne leiriydytään yöksi.
31. päivän aamuna laskeudutaan pari sataa metriä pohjoisen suuntaan, ja lähdetään kiertämään myötäpäivään lännessä olevaa lumihuippuista vuorta. Polku nousee ylärinteeseen; se on kivinen ja karu. Maa on autiota, ja elämää on vähän. 2400 metrin korkeudessa löytyy tasanko, ja siellä sijaitsee kirkasvetinen, kylmä järvi, johon laskee vettä vuoren vesiputouksesta.
Järvi nimetään Erakkojärveksi sen eristyneen sijainnin ja karuuden vuoksi. Paikka on tavallaan kaunis, mutta siellä ei ole oikein mitään kenellekään. Järven rantaa seurataan ja koillisesta tulevan matala puro ylittään, ja sitten päästään vesiputoukselle, josta alkaa nidyoiden kartassa näkevä kiemurteleva joki. Putouksen vierestä laskeudutaan köysilä alas.
Joki kulkee leveässä kanjonissa, ja kääpiöt, vuohet ja Takku kulkevat sen itärantaa pitkin. Kanjoni kapenee samalla kun seinät sen ympärillä käyvät korkeammiksi.Pohjalla tulee nopeasti hämärää ja iltaa kohden alkaa sataa. Matkijakoirien ääniä kuuluu korkealta. Kun pimeys on koittanut, ryhmä perustaa leirin kanjonin pohjalle. Jäätiköltä tuleva vesi on kylmää ja kanjoni on kaikille viileä; teltassa on ahdasta kun vuohetkin tunkevat sinne. Kivilcim piristää tunnelmaa tarinoilla: meno on kuin esiaikojen kääpiötutkimusretkeilijöilä ikään.
Muita?
Yö on silti vähän kurja ja 32. päivän aamulla ruuaksi on lähinnä kylmää evästä. Sade jatkuu ja kanjoni kapenee edelleen. Kun muutaman tunnin kulun jälkeen näyttää siltä, että on pakko ryhtyä kahlaamaan joessa, Ailean paikantaa ryhmälle reitin nousta ylöspäin, itäiselle seinämälle. Siellä ei ole varsinaista polkua, mutta kaltevalla rinteellä pystyy liikkumaan jos otttaa varovasti. Parissa kohdassa ryhmän on edettävä köysiä käyttäen. Vuohet eivät tästä pidä, mutta Madawan osaa käsitellä niitä.
Edettäessä Kivilcim huomaa kymmeniä metrejä ylempänä kanjonin poikki menevän köyden. Se on korkealla, kohdassa jossa kanjoni on noin 50 metriä leveä, ja näyttää melko hyväkuntoiselta. Arvellaan sen omistajaa -- jotuja täällä ei pitäisi olla, köysi näyttää ehkä vähän heppoiselta geldiruksille? Kivilcim uskoo eräässä kohdassa nähneensä ylhäällä vilauksen jostakusta, joka ehkä katseli ryhmää.
Tunnelma kiristyy ja eteneminen kanjonin reunaa pitkin on hidasta. Kun vastaan tulee vesiputous, joka katkaisee kulun, ryhmä laskeutuu köydellä takaisin virran tasolle, kohdassa jossa alla on myös kiinteeää maata. Vuohet eivät taaskaan innostu käsittelystä. Tässä kohdassa on käytännössä pakko lähteä kahlaamaan virrassa.
Nyt eteneminen käy oikeasti vaikeaksi. Hitaasti ja varovasti ryhmä kulkeee vaihtelevan syvää uomaa pitkin, ja välttää yllättäviä koloja tai virran pyörittämiä kiviä. Melu on kova ja vuohet ovat stressaantuneita. Muutamassa tunnissa edetään vain pari kilometriä. Ilmeisiä reittejä pois vedestä ei näy.
Kivilcimille tulee tunne, että joku seuraa ryhmää. Hän välittää tämän tiedon muille.
Joki kulkee 30 metriä korkean luonnonmuovaaman holvikaaren alitse, mutta sateensuojaa on vain muutaman metrin ajan. Kanjonissa kulku on niin kuluttavaa, että se nimetään käytännössä yksimielisesti Tympikanjoniksi.
Sitten kanjoni kapenee ja vastaan tulee sarja jyrkkiä koskia. Näihin lähteminen näyttää todella vaaralliselta, ja todetaan, että parasta on etsiä jokin toinen reitti. Ryhmä lähtee takaisinpäin, ja katselee huolelliseesti seinämiä, löytääkseen tien ylös pohjalta. Parinkymmenen minuutin jälkeen on löytynyt ohut halkeama, jota pitkin voisi kiivetä ylös -- ylhäällä näyttäisi olevan tasanne tai pari. Ailean vaihttaa jalkaan kiipeilytossut, Curaig varmistaa. Teknottamalla Ailean selviää 15 metriä ylös halkeamaan, josta löytyy kohta jossa kaksi kääpiötä mahtuu seisomaan kalliosta lohjenneella terävällä reunalla. Curaig seuraa Aileania ylös, ja kun hän saavuttaa tämän, hän vaihtaa taas varmistajaksi. Ailean lähtee jatkamaan ylöspäin seuraavaa halkeamaa; sen päällä näyttää olevan ihan kunnollinen tasanne.
Alhaalla virrassa vuohet käyvät todella levottomiksi. Ylävirtaan tarkkaileva Kivilcim näkee vedessä lautan harmaata muhjua, pahlalta löyhkäävää limaa. Kanjoni on tässä kohdassa mutkainen, ja käännöksiä on alle kymmenen metrin välein. Tuntuu siltä, että jotain on tulossa ylävirrasta päin. Takku nyrpistelee kuonoaan, ja selittää jotuksi jotain, josta on kohinassa vaikea saada selvää.
Ailean saavuttaa 30 metrin korkeudessa olevan tasanteen, jonne koko seurue mahtuisi. Täältäkin jatkuu vähän hankala halkeama ylöspäin.
Ensimmäinen vuohista kiinnitetään köyteen kantoliinoissa, ja Curaig ja Ailean alkavat hinata sitä ylös. Vuohi ei pidä tästä, mutta toinen vuohi on käymässä aivan vauhkoksi. Lisää limaa virrtaa joesta, ja nyt kääpiötkin tuntevat mädäntyneen lemun, joka valuu kanjoniin. Kivilcim ottaa kiväärinsä valmiiksi.
Sitten kanjonin kulman takaa syöksähtää näkyviin hirviö, ylli kaksi metriä korkea kuusijalkainen harmaasuomuinen ällötttävän näköinen olento. Nykivillä liikkeillä se syöksähtää Kivilcimiä kohti joka laukaisee kiväärinsä. Kaksi pamausta kajahtaa - ensin sytytys, sitten varsinainen laukaus. Savupilvi pöllähtää tuliaseesta ja kanjonin seinistä kaikuva paukaus kuuroutaa kaikki. Alhaalla ollut vuohi pakenee alavirtaan koskia kohti, Madawan ja Takku siirtyvät Kivilcimin rinnalle.Kivilcim uskoo osuneensa, mutta savun läpi on vaikea sanoa, miten pahasti. Joka tapauksessa joko ääni tai osuma säikäytti hirviön, ja ajoi sen pakenemaan takaisin ylävirtaan; se on kadonnut näkyvistä kanjonin mutkan taakse. Kivilcim lataa uudestaan, Takku jää suojaamaan häntä. Curaig yrittää huutaa jotain ohjeita, mutta kukaan ei kuule mitään. Madawan lähtee vuohen perään alavirtaan, ja löytää sen kosken läheltä, liian säikkynä jatkamaan kuohuihin. Hän saa sen tuotua takaisin.
Kymmnessä minuutissa hirviö ei palaa, ja ryhmä onnistuu kamoineen siirtymään 30 metriä ylöspäin, Aileanin valloittamalle tasanteelle. Täältä ylöspäin jatkuu vähän hankalamman näköinen halkeama. Ailean koettaa kiivetä sitä, mutta halkeama on liian vaikea edes teknottamiselle, ja eräältä yritykseltä hän putoaa varmistuksen varaan. Varmistanut Madawan lennähtää päin kalliota ja kolhii olkapäätään, mutta kukaan ei putoa alas asti.
Ylöspäin pääseminen näytttää toivottomalta. Kuitenkin tällä korkeudella kanjoni on hyvin kapea, ja sen länsipuolella näyttää olevan tällä korkeudella tasaista maata. Etäisyys on vain seitsemän metriä, mutta se on liikaa hypättäväksi. Vuohien varusteista kaivetaan esiin heittokoukku, jonka Madawan saa tarttumaan toisen puolen kiviin. Sittten Curaig laskeutuu takaisin kanjoniin, ja nousee heittokoukussa olevaa köyttä pitkin ylös länsipuolelle. Koukku pitää, ja Curaig poraa kallioon pultin. Toisella puolella porataan myös pultti, pulttin välille viritetään köysi, ja sitten kanjoni ylitetään. Vuohien viimeiset herkut kuluvat kun ne maanitellaan kuljetusliinoihin ja hinataan rotkon yli.
Toisella puolella tasanne johtaa pienelle aukiolle, jossa jopa kasvaa ruohoa ja puu. Puu kaadetaan välitömästi polttopuuksi. Koko seurue on märkä ja kylmissään, mutta lamppuöljyn ja ruudin avulla saadaan aikaan nuotio. Seutua tunnustellaan hieman. Ryhmä on vajaat 40 metriä virran yläpuolella, kanjonin rinteet jatkuvat yhä, mutta tällä korkeudella länsipuolella on helppokulkuista tasaistta maastoa. Kun ryhmä on todennut, etttä välitöntä uhkaa ei ole, se jää paikalleeen kuivattelemaan märkiä kamojaan nutiolla.
Loppuiltana ei enää edetä -- vuohet eivät halua mennä mihinkään, ja sekä kääpiöt että Takku kokevat kulkeneensa tarpeeksi. Lepäillään ja varusteita huolletaan, ja putoamisesta vahingoittunut köysi merkitään.
Yön aikana matkijakoirat kiertelevät leirin lähellä ja huhuilevat kääpiöiden äänellä "minä olen matkijakoira", kuten Kivilcim on pitkin iltaa huudellut. Vuohet ovat lankeamassa tähän, mutta vartiovuorossa oleva pitää ne aisoissa. Takku ei lähde metsästämään, koska hän ei yksin pärjää laumalle matkijakoiria.
Kanjonin pää
33. päivän aamu valkenee puolipilvisenä, ja sää lämpeenee. Kääpiöt pakkaavat telttansa ja kuivat kamansa, ja jatkavat kanjonin reunaa pitkin. Länsipuolen yläosassa tässä kohdassa on kulkukeelpoista maastoa, jopa metsikköä. Seurue on laskeutunut monia satoja metrejä, ja Erakkojärven karuus on kaukana.
Kanjonin päässä aukeaa kilometrin levyinen vajoama, jonka pohja on metsittynyt. Kanjonin vesi syöksyy putouksena 60 metriä alas vajoaman pohjalle. Korkealta vajoaman reunalta näyttää siltä, että vajoaman keskellä on tyhjä kohta -- kenties syvempi aukko. Metsän keskeltä pilkistää sieltä täältä esiin kiveä, kuin rakennusten raunioita.
Kääpiöt lähtevät kiertämään vajoamaa vastapäivään. Sen reunat ovat jyrkät ja rikkonaiset. Vajoaman tarkkaa ikää on vaikea arvioida -- varmaankin vuosisatoja. Sen etelälaidalla kääpiöt virittävät köysiä ja laskeuttuvat pohjalle. He tutkivat vajoaman pohjaa, ja todella löytävät sieltä raunioita. Vaikuttaa siltä, että ajalla ennen vajoaman syntymistä täällä oli kaupunki, mutta kun koko alue romahti sata metriä alaspäin, kaupungin rakennukset menivät enimmäkseen rikki, eikä niitä ole korjattu. Raunioiden alkuperä on epäselvä -- ainakaan ne eivät muistuta Ugog Nalimin lähellä olevaa hylättyä linnaketta. Eräästä paikasta löytyy rikkoutunut patsas, joka muistuttaa lähinnä geldirusta. Raunioseinien kokokin voisi olla geldiruksille sopiva.
Vajoaman keskellä on kivireunainen kuilu, jonne vesi syöksyy. Kuilu on satoja metrejä syvä, eikä sen pohjaa erota.
Pelinjohtajan kommentteja
Kuvaus valmis
<-- Azanur S03E02: Geldirusten alue - Azanur S03E04: Elävät kivet -->
CategoryPelit
