Revision [589]

This is an old revision of Azanur202 made by AdminDare on 2023-05-20 18:31:10.

 

Azanur S02E02: Jotain isoa



<-- Azanur S02E01: Kohti etelää - Azanur s02e03 -->

Tutkimusretken kolmas päivä, 7. kesäkautta


Puolipilvisessä aamussa seurue miettii seuraavaa suuntaansa. Yöllä seudulla metsästää jotuja -- uskaltaako täällä olla? Toisaalta vieressä kohoaisi yli 2000 metriin nouseva Ylimmän hampaan huippu; sieltä voisi nähdä kauas. Kun pari kilometriä länteen kävelyn jälkeen löytyy polku, joka lähtee kohoamaan vuoren suuntaan, päätetään nousta sille.

Polku haarautuu ehkä 400 metrin nousun jälkeen. Jyrkkä polku lähtee kiemurtelemaan kohti huippua, toinen etenee itään, syvemmälle vuoristoon. Ryhmä kipuaa huippua kohti. Vuohet kiipeävät ongelmitta, Madawan liukastuu yhdessä kohdassa ja kolhaisee itseään vähän, mutta joka tapauksessa koko porukka saavuttaa huipun vähän ennen puoltapäivää. Pilviä on vain vähän, ja näkyvyys on huima; horisontti on 150 kilometrin päässä. Länteen maa laskee alaspäin metsämaa ja ehkä 30 kilometrin päässä siintää järvi, ja kaukoputkella katsomalla sen rannalla näkyy parin nuotion savua . Idässä näköalan estävät parinkymmenen kilometrin päässä kohoavat korkeammat huiput. Koillisessa näkyy Ugog Nalim, ja eteläkaakkoon lähtee vehreän näköinen laakso jossa virtaa puro.

Odottamatta tuuli tyyntyy yhtäkkiä täysin. Kivilcim arvelee, että tässä on jotakin salaperäistä. Hän huomaa kädessään olevan Helmivuorelta saamansa samettiliinan, ja nostaa sen ilmaan. Tuuli nousee uudestaan, nyt eri suunnasta ja liina osoittaa suoraan eteläkaakkoon. Ailean katsoo kaukoputkella sinne. Jossain todella kaukana yläpilvet rakoilevat, ja niiden välistä paistaa auringonsäde. Kuin jotain erikoista olisi tuossa suunnassa, mutta niin kaukana, että se jää vielä horisontin taakse.

Kivilcimin mielestä tämä on selvä merkki siitä, että ryhmän tulisi lähteä tähän suuntaan. Curaig käy läpi vuoren huippua, ja löytää nuotiopaikan, luita ja jälkiä siitä, että pari jotua täällä ainakin välillä oleilee. Mitään suuria joukkoja tänne ei saavu, mutta varmaan ainakin muutaman päivän välein täällä joku käy.

Kun huipulla on ihailtu maisemia ja täydennetty karttaa sen mukaan mitä sieltä näkyy, lähdetään takaisin alaspäin. Vuoren huipulla on miellyttävän viileää, ja pohditaan, että ehkä olisi mukavampi pysyä ylämailla ja tutkia eteläkaakkoon lähtevää laaksoa. Alkuiltapäivästä ryhmä saavuttaa sen. Laakso on ehkä noin kilometrin levyinen, sitä reunustavat jyrkät rinteet, ja sen keskellä virtaa leveä mutta matala puro. Vesi on kylmää ja virikistävää. Puron ympärillä kasvaa harvaa metsää. Eläimistöä on paljon: rinteillä juoksentelee kauriiden kaltaisia kuusijalkaisia eläimiä, ja erilaisia kallolintuja kiertää taivaalla.

Puron vieressä näkyy merkkejä vuosia vanhasta polusta, mutta toisin kuin huipulle johtanut polku, tätä ei ole käytetty kovin usein. Laakso on pohjoiseen kohoava, ja ryhmä etenee sitä pitkin. Näin ylempänä lämpötila on viileämpi kuin alamailla, ja harva metsä tarjoaa kuitenkin varjoa. Eläimistön runsaus on hieman hämmentävää; luulisi, että jos täällä olisi metsästäviä jotuja, eläimiä olisi selvästi vähemmän. Ja laakso on kuitenkin selvästi käytetyn polun vieressä, aivan jotujen maiden tuntumassa.

Alkuillasta ryhmä alkaa katsella leiripaikkaa. Itärinteestä löytyy lippaluola, jonka alle koko ryhmä mahtuu. Nuotiolla valmistetaan ruokaa.

Öinen hyökkäys


Kivilcim on vahdissa, kun yksi vuohista luolan ulkopuolella alkaa mäkättää. Yleensä vuohet ovat yön hiljaa, joten Kivilcim astuu lipan alta ulos rinteeseen. Kaksi kuuta valaisee taivaan. Toinenkin vuohi kuulostaa olevan luolan ulkopuolella. Se on kiivennyt ison kivenlohkareen päälle -- ja yhtäkkiä päästää hätääntyneen rääkäisyn. Lohkareen takaa hyökkää matala kuusijalkainen peto, joka puree vuohta jalkaan ja pudottaa sen kiveltä. Kivilcim huutaa hälytyksen ja rientää hakemaan muskettiaan. Muut kääpiöt heräävät ja tarttuvat aseisiinsa.

 (image: http://azanur.karmavector.org/images/matkijakoira.jpg) Madawan oli puoliksi herännyt jo vuohen määkinään ja vaistomaisesti ottanut kirveensä. Kun vuohi rääkäisee hätääntyneenä, hän singahtaa jaloilleen ja on jo ulkona samalla kun Kivilcim astuu sisään. Hän karjuu kovaan ääneen ja syöksyy petoja kohti. Kuiden valossa hän näkee kolme kuusijalkaista, matalaa, hieman alle metrin pituista terävähampaista olentoa, jotka ovat käymässä vuohen kimppuun. Käsitttämättömästi pedot määkivät kuten vuohi.

Madawan saa houkuteltua pedot pois vuohen kimpusta. Yhteensä petoja on kuusi, ja ne siirtävät nopeasti hyökkäyksensä Madawania vastaan. Yksi niistä hämää, ja samalla kun Madawan huitaisee sitä kirveellään, toinen onnistuu puremaan häntä sääreen. Kivilcim lataa muskettiaan, Ailean ja Curaig ryntäävät myös paikalle. Madawan saa yhteen petoon osuman suurella taistelukirveellään, ja otus valuu maahan. Tässä vaiheessa muut pedot ovat lakanneet määkimästä ja sen sijaan kuulostaa aivan siltä, kuin ne toistaisivat iethydinkielisiä kirouksia joita Madawan niille huusi.

Ailean saa myös lyötyä yhtä petoa sotavasarallaan. Kun kolme kääpiötä on liittynyt taisteluun, pedot toteavat vastuksen liian kovaksi ja pakenevat yöhön. Madawan nappaa haavoittuneen vuohen ja kantaa sen luolaain, Ailean ja Curaig lopettavat haavoittuneen pedon. Sen jäleen ryhmä vetäytyy luolaan.

Madawan hoitaa vuohen haavaa, eikä ole edes huomannut että hänen oma lahkeensa on värjäytynyt punaiseksi. Kivilcim sitoo Madawanin haavan, joka ei onneksi ole syvä eikä kovin pahan näköinen. Madawan saa vuohen rauhoitettua, ja arvelee, että jos se saa pari päivää ottaa rauhallisesti ja sen jälkeen kulkea kevyellä lastilla muutaman päivän, se toipuu kyllä. Kaikki vuohet ovat säikähtäneet petojen hyökkäyksestä, ja viettävät loppuyön kyhjöttämällä luolan nurkassa.

Adrenaliinin vähennyttyä kääpiöiden on vaikea nukahtaa, ja loppuyö menee omituisessa puoliunen tilassa.

Neljäs matkapäivä, 8. kesäkautta


 (image: http://azanur.karmavector.org/images/kauriit.jpg) Aamun tullen pedoista ei ole tietoakaan. Koska yhden vuohen on levättävä, ryhmä päättää jäädä hetkeksi paikalleen. Luola on joka tapauksessa hyvä leiripaikka, ja täällä voisi hyvin metsästää täydennystä varastoihin.

Aamun valossa Madawan nylkee ja suolistaa yöllä kaadetun pedon. Curaig katselee sen sisälmyksiä kiinnostuneena. Otus on pienehkö laumasaalistaja, kooltaan vähän vanhan maailman sutta pienempi, ja sen merkittävin ominaisuus näyttää olevan kurkussa olevat todella monimutkaiset äänihuulet sekä pussit, joiden avulla otus on hyvä matkimaan muita ääniä. Peto nimetään matkijakoiraksi. Sen nahka kerätään talteen ja sen pää keitetään jotta kallo saataisiin mukaan. Lihansyöjänä sen liha on oletettavasti hyvin sitkeää, eikä ihanteellista ruuaksi. Kun eläimestä on irrotettu kaikki hyödyllinen, sen jäänteet viedään jonkin matkan päähän, johon kallokotkat ja muut linnut laskeutuvat välittömästi haaskalle. Kallokotkat ovat erityisen hurjan näköisiä ja kaikki muutkin haaskaeläimet antavat niille hyvin tilaa.

Laaksoa tutkitaan. Se kulkee viitisentoista kilometriä etelään, ja sen päästä löytyy loiva kivinen rinne, joka johtaa korkeaan solaan. Sola on ehkä kymmenen vuotta sitten kokenut kivivyöryn, ja Kivilcimistä tuntuu siltä, että se ei ole ollut ihan luonnollinen ilmiö -- joku on auttanut vyöryn lähtöä. Hän löytää kivien seasta kivisen keihäänkärjen, samanlaisen mitä jotut käyttävät.

Ailean näkee kalliorinteissä luolien alkuja. Curaig analysoi vettä, mutta suuria pitoisuuksia kiinnostavia mineraaleja tai metalleja ei löydy.

Ryhmä myös metsästää kuusijalkaisen kalliokauriin, josta tulee ateria muutamalle seuraavalle päivälle.

Illalla alkaa sataa rankasti, ja sade hakkaa laaksoa läpi koko yön.

Viides matkapäivä, 9. kesäkautta


Vuohelle annetaan vielä toinen lepopäivä. Vaihteeksi Kivilcim jää leiriin. Sateen loputtua muu ryhmä etenee myös laakson eteläpäähän. Kivivyöryn päälle ei lähdetä kiipeämään, mutta sen sijaan Ailean vie köyden itärinteelle paikkaan, josta näkee etelään kivivyöryn taakse. Märällä ja liukkaalla seinällä kiipeämiseen menee tovi, mutta kun ylös viimein selvitään, sieltä näkyy että solan takana on toinen etelään jatkuva laakso, samanlainen kuin se, jossa ryhmä nyt on. Kapean solan lopussa kivikossa on pystyssä kolmemetrinen puunrunko, ja sen yläpäähän on kiinnitetty kaksi kalloa, mahdollisesti jotujen. Salko vaikuttaa reviirimerkiltä ja varoitukselta. Laakso kivivyöryn takana on selvästi jonkun hallinnassa.

Leirissä pohditaan, onko solan läpi turvallista kulkea seuraavaan laaksoon. Kääpiöt osaavat kyllä erottaa kivivyöryn mahdollisuudet ja välttää sellaiset, mutta jos joku on nimenomaan merkinnyt laakson uhkaavalla toteemilla, kannattaako neljän hengen ryhmän lähteä tällaista uhmaamaan. Toinen laakso kyllä kiinnostaa, samoin sen asukkaat, mutta ehkä se silti on parempi jättää seuraavalle retkelle.

Illalla syödään Kivilcimin laittamaa kaurismuhennosta. Kivilcim kertoo opettavaisen tarinan kolmestä typerästä vuohesta ja niiden ääniä matkivasta pedosta.

Kuudes matkapäivä, 10. kesäkautta


Loukkaantunut vuohi on riittävän hyvässä kunnossa kävelläkseen, mutta sen kantamukset jaetaan vielä kaikkien kesken. Raskaiden taakkojen kanssa ryhmä lähtee takaisin pohjoiseen, laakson alapäätä kohti. Aamupäivästä kuuluu taas kaukaista ulvovaa laulua, ja kun Ylin hammas tulee näkyviin, kaukoputkella näkyy huipulta alas tulevia hahmoja, oletettavasti jotuja. Curaig tahtoo katsoa niitä vähän tarkemmin, joten hän ja Ailean jättävät taakkansa ja juoksevat vauhdilla paikkaan, josta on hyvä näkyvyys Ylimmän hampaan polkujen risteykseen. Päivä on kuuma ja molemmat ovat aivan läkähtyneitä päästessään perille, mutta ehtivät nähdä jotujen saapumisen.

Kääpiöt piileskelevät kivien takana sadan metrin päässä katsomassa, kuinka pari nuorta jotua kirmaa polkua alas. Olennot ovat todella ketteriä ja kulkevat vauhdilla, joka kielii sekä hyvästä ketteryydestä että erinomaisesta maastotuntemuksesta. Kaksikon varustus on kevyt: vain keihäs, vesileili ja pieni pussi. Jotut näyttävät kisaavan siitä, kumpi on nopeammin alhaalla, ja saavuttaessaan risteyksen ne jatkavat juoksua alarinteeseen, länteen, pois vuoristosta.

Kääpiöseurue yhdistyy ja laskeutuu vuorelta alas metsään. Kuumuus, juokseminen, ja yhden vuoden tavarat johtavat siihen, että ryhmä ei oikein enää jaksa jatkaa matkaa, vaikka valoa vielä olisikin. Yösijaksi Ailean löytää matalan luolan, josta virtaa ulos puro. Luola on taannoisella rankkasateella tulvinut kattoon saakka, mutta muutaman minuutin konttaamisen jälkeen sieltä löytyy korkeampi sortumasali, johon koko ryhmä mahtuu. Vuohien saaminen sisään on vaikeaa, ja Madawanin kirjevaris ei osoita mitään halua tulla onkaloon, vaan jää puuhun yöksi. Mutta kun vuohet saadaan lopulta taisteltua sisään, kääpiöillä on ympärillään ystävällistä, viileää kiveä ja taatusti turvallinen paikka.

Seitsemäs matkapäivä, 11. kesäkautta


Kiven sisässä on ollut hyvä nukkua. Kun vuohet on aamulla saatu kiskottua ulos, ryhmä jatkaa kulkemista alamaalla. Lämpötila on täällä melko polttava, mutta onneksi puut suovat varjoa. Ryhmä kulkee edelleen pitäen vuoret vasemmalla puolellaan, tavoitteenaan kiertää vuoriston ohi juuren kukkuloita myöden.

Pari tuntia liikkeelle lähdön jälkeen alempana rinteessä näkyy puiden lomasta aukkoa. Se paljastuu tieksi -- tai oikeammin leveäksi poluksi, mitään kiveystä tällä ei ole eikä tällä ole kärryjä ajettu, mutta silti selvästi tämä reitti näkee paljon käyttöä. Se on parin kilometrin päässä vuoren seinämästä, mutta se näyttää kulkevan jyrkänteiden suuntaisesti, joten ryhmä laskeutuu sen tasolle ja jatkaa sitä pitkin. Polku kulkee rinteen suuntaisesti mutkitellen, ja välillä se ylittää puroja tai rotkoja kaadettuja puunrunkoja käyttäen. Joku selvästi ylläpitää tätä reittiä, vaikka se alkeellinen onkin.

Reitin ylläpitäjät kohdataan, kun muutaman kilometrin taivalluksen jälkeen ryhmän eteen ja taakse ilmestyy kolme jotua, jotka ovat olleet metsässä maastoutuneina. Curaig on ainoa, joka on nähnyt näitä läheltä aiemmin, ja olennot ovat kääpiölle tosiaan pysäyttävä näky. Reilut kaksi metriä pitkät, karvaiset, kaksipäiset olennot ovat todella huolestuttavan oloisia, vaikka niillä onkin aseina vain keihäät ja terävät hampaat. Kolmikko tukakii tien, mutta aseita ne eivät ole vetäneet esiin. Curaig osaa niiden kieltä jonkin verran, ja tervehtii niitä; isoin jotuista vastaa molemmilla päillään. Sen jälkeen jotut haukahtelevat jotain omalla kielellään; Curaig ei ymmärrä tarkalleen mitä, mutta viestin pointti taitaa olla "tämä on meidän tiemme, eikä sitä saa käyttää ihan kuka tahansa."

Onneksi Curaig on ollut tekemisissä Kiilan ja hänen jotuheimonsa kanssa pohjoisempana, ja tietää miten tällainen tilanne hoidetaan. Hän kaivaa repustaan ison lasihelmen jotujen johtajalle sekä pari pienempää kahdelle muulle, ja muutaman jotukielisen sopivan sanan kanssa tietulli on tällä tavoin maksettu. Jotut katselevat ahneesti porukan metallisia välineitä, ja on selvää, että heitä haluttaisi käydä kauppaa. Teräksiset aseet ovat kaikkien jotujen eniten himoitsema asia, mutta niitä ei tahdota näille myydä. Sen sijaan Curaig esittelee jotuille kattilaa. Aluksi tapahtuu hienoista väärinymmärrystä -- jotut eivät pidä huonosta kypärästä -- mutta kun Curaig demonstroi kattilan käyttämistä keittovälineenä, alkuasukkaiden kiinnostus herää. Samaten he katsovat ihmetellen Curagin tuluksia; vaikka jotut osaavatkin tunnetusti tehdä tulta, heillä ei selvästikään ole kääpiöiden korkeaa tulentekoteknologiaa. Tuluksia heille ei kuitenkaan myydä, mutta kattila vaihdetaan eilisyön metsästyssaaliiseen, terttuun marjoja ja luusta veistettyyn rottamaiseen taideteokseen. Jotuille esitetään matkijakoiran nahkaa, mutta nämä eivät ole siitä erityisen kiinnostuneita; he tietävät, että näitä elää vuoristossa.




Pelinjohtajan kommentteja


Kuvaus aloitettu


<-- Azanur S02E01: Kohti etelää - Azanur s02e03 -->



CategoryPelit
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki