Revision [240]
This is an old revision of Azanur03 made by AdminDare on 2020-05-14 06:58:21.
Azanur 2: Rauniot
<-- 02: Susijättiläiset - 04: -->
Kaskeamisleiri
Tutkimusryhmä viettää päivän Fundin Viljamestarin kaskeamisleirillä suunnitellen seuraavaa hankettaan. Leirin ympärillä puita on kaadettu ja paaluaitaa rakennettu, pieni oja on kaivettu ympärille minivallihaudaksi, ja juoksulähetit vievät viestejä leirin ja linnakkeen välillä. Matkaan menee nopeajalkaisimmaltakin juoksijalta 8 tuntia, mutta ryhmä pystyy lähettämään tiedot löydöistään eteenpäin. Gunnleifille saapuu myös viesti siitä, että Kivitaulun klaanin päällikkö Fregar on herännyt.
Ryhmän tilauksesta leirille toimitetaan päivän aikana köysiä, kiiloja, nahkavaljaita, kiinnitysvälineitä ja pultteja. Varhain seuraavana aamuna ryhmä lastaa tarvikkeet kantoon, ja lähtee kahdeksan tunnin marssille kohti aiemmin löytämäänsä rauniota. Metsästä noustaan takaisin vuoristoon, ja vähän ennen puoltapäivää ryhmä saavuttaa jyrkänteen, jonka huipulla raunio sijaitsee.
Kiipeilyä
Rauniota kierretään ja eri seinien kiipeiltävyyttä arvioidaan. Lopulta päädytään raunion pohjoiseen seinään: vaikka se on 100 m korkea ja siten 40-50m korkeampi kuin muut, se näyttää helpoimmalta valloittaa. Esme lähtee ylös släbiä, ja Skalti vaarmistaa. Muut kääpiöt katselevat alhaalla. Kivi on karheaa, terävästi halkeillutta graniitin kaltaista ainetta: kitka on hyvä, mutta otteita ei oikein ole. Tästä huolimatta Esme kapuaa ketterästi ja itsevarmasti, eikä häntä näytä hirvittävän, vaikka ensimmäiset parikymmentä metriä hän joutuu nousemaan menemään täysin ilman varmistuksia.
Neljänkymmenen metrin korkeudessa löytyy heinää kasvava pari metriä leveä tasanne, johon Esme perustaa väliankkuriaseman. Tästä kohdasta rinne käy jyrkemmäksi, ja reitti muuttuu släbistä leveäksi halkeamaksi. Vasemmalla puolalla kivi on märkää: halkeamasta on valunut vettä. Skalti kiipeää köyttä käyttäen ylös tasanteelle varmistamaan, ja Esme aloittaa taivalluksen ylöspäin.
Alhaalla Ondulf, Sadrak ja Gunnleif katselevat menoa. Gunnleif huomaa parin pikkukiven putoavan vuoren itärinnettä pitkin. Hän pyytää Sadrakia katselemaan kaukoputkella linnaketta, ja Sadrak tähystää. Kaukoputken läpi hän näkee linnakkeen piikkiselle muurille palaavia pieniä lintuja: oliko jokin aiemmin säikäyttänyt ne liikkeelle? Se ei voinut olla Esme, koska hän on vielä 50 metriä linnakkeen muurien alapuolella.
Pelinjohtajan kommentteja
kuvaus aloitettu
<-- 02: Susijättiläiset - 04: -->
CategoryPelit