Azanur 3: Rauniot
<-- 02: Susijättiläiset - 04: Kentaurit -->
Kaskeamisleiri
Tutkimusryhmä viettää päivän Fundin Viljamestarin kaskeamisleirillä suunnitellen seuraavaa hankettaan. Leirin ympärillä puita on kaadettu ja paaluaitaa rakennettu, pieni oja on kaivettu ympärille minivallihaudaksi, ja juoksulähetit vievät viestejä leirin ja linnakkeen välillä. Matkaan menee nopeajalkaisimmaltakin juoksijalta 8 tuntia, mutta ryhmä pystyy lähettämään tiedot löydöistään eteenpäin. Gunnleifille saapuu myös viesti siitä, että Kivitaulun klaanin päällikkö Fregar on herännyt.
Ryhmän tilauksesta leirille toimitetaan päivän aikana köysiä, kiiloja, nahkavaljaita, kiinnitysvälineitä ja pultteja. Varhain seuraavana aamuna ryhmä lastaa tarvikkeet kantoon, ja lähtee kahdeksan tunnin marssille kohti aiemmin löytämäänsä rauniota. Metsästä noustaan takaisin vuoristoon, ja vähän ennen puoltapäivää ryhmä saavuttaa jyrkänteen, jonka huipulla raunio sijaitsee.
Kiipeilyä
Rauniota kierretään ja eri seinien kiipeiltävyyttä arvioidaan. Lopulta päädytään raunion pohjoiseen seinään: vaikka se on 100 m korkea ja siten 40-50m korkeampi kuin muut, se näyttää helpoimmalta valloittaa. Esme lähtee ylös släbiä, ja Skalti varmistaa. Muut kääpiöt katselevat alhaalla. Kivi on karheaa, terävästi halkeillutta graniitin kaltaista ainetta: kitka on hyvä, mutta otteita ei oikein ole. Tästä huolimatta Esme kapuaa ketterästi ja itsevarmasti, eikä häntä näytä hirvittävän, vaikka ensimmäiset parikymmentä metriä hän joutuu nousemaan menemään täysin ilman varmistuksia.
Neljänkymmenen metrin korkeudessa löytyy heinää kasvava pari metriä leveä tasanne, johon Esme perustaa väliankkuriaseman. Tästä kohdasta rinne käy jyrkemmäksi, ja reitti muuttuu släbistä leveäksi halkeamaksi. Vasemmalla puolalla kivi on märkää: halkeamasta on valunut vettä. Skalti kiipeää köyttä käyttäen ylös tasanteelle varmistamaan, ja Esme aloittaa taivalluksen ylöspäin.
Alhaalla Ondulf, Sadrak ja Gunnleif katselevat menoa. Gunnleif huomaa parin pikkukiven putoavan vuoren itärinnettä pitkin. Hän pyytää Sadrakia katselemaan kaukoputkella linnaketta, ja Sadrak tähystää. Kaukoputken läpi hän näkee linnakkeen piikkiselle muurille palaavia pieniä lintuja: oliko jokin aiemmin säikäyttänyt ne liikkeelle? Se ei voinut olla Esme, koska hän on vielä 50 metriä linnakkeen muurien alapuolella.
Esme kiipeää leveää halkeamaa, ja lyö varmistuksiksi suuria kiiloja. Halkeama kapenee, mutta Esme iskee väleihin yhä ohuempia metallipalasia, ja lopulta selviää huolestuttavalle släbille. Hän horjahtaa siellä, ja on vähällä pudota, muta saa tasapainonsa takaisin. Viimeiset parikymmentä metriä hän kiipeää nopeasti kuin lisko, ja on tämän jälkeen saavuttanut linnakkeen muurin juurella sijaitsevan leveän tasanteen. Skalti kiipeää hänen perässään. Tasanteelta saadaan laskettua köysi vain 40-metriselle itäseinälle, ja köyden avulla koko ryhmä tarvikkeineen pääsee tunnissa ylös linnakkeen muurin juurelle.
Raunio
Linnake on samaa siniharmaata kiveä kuin vuoristokin, ja sen muuri on taitavaa työtä: suurista, epäsäännöllisistä lohkareista on koottu tiukasti yhteen sopiva ja tasainen seinämä. Ondulf arvostaa työn jälkeä. Muureilta sojottavat piikit tekevät pienestä linnakkeesta selvästi vaikean vallata, ja Ondulfin arvio on, että linnake on suunniteltu puolustautumaan muun ohella ilmasta tulevia uhkia vastaan. Rakennusjälki on kääpiöiden arvoista työtä; tätä parempaan ei ilman todella suurta panosta pystyttäisi. Neljä korkeaa tähystystornia kohoaa muureista kahdenkymmenen metrin korkeuteen.
Esme livahtaa ensimmäisenä muurin yli ja pääsee linnakkeen sisäpihalle. Se on selvästi ollut hylätty vuosisatoja: sinne on kerääntynyt roskaa ja linnunjätöksiä. Katseen vangitsee kuitenkin kaksi kullanväristä kaksimetristä patsasta, jotka seisovat epämääräisen, suuremman roskakasan vieressä.
Ondulf kiertää sisäpihaa vastapäivään, ja päätyy avaamaan luoteiskulman tornin oven. Esme käy katsomassa koillisen tornin ovea, ja toteaa sen olevan säpissä sisältäpäin. Tämä kummastuttaa häntä, mutta sitten Sadrak astuu patsaiden ympäröimän kasan lähelle, ja patsaat lähtevät yhtäkkiä liikkeelle. Ne vetävät esiin valtavat miekat, ja lähtevät nopeaan marssiin kohti kääpiöitä. Sadrak ottaa jalat alleen, Esme ja Gunnleif samaten. Ondulf kuulee avunhuudon, ja huutaa saaneensa yhden torneista auki. Sitten hän rientää muiden tueksi. Ondulf ja Skalti asettuvat yllättävän nopeasti liikkuvien patsaiden tielle ja käyvät vetäytymistaistelun suojatakseen muiden pakoa torniin. Molemmat saavat osumaa patsaiden valtavista miekoista: isku kilpistyy Skaltin rautapaitaan, mutta Ondulfin ketjupanssarin läpi tuntuu kova osuma. Sen jälkeen kaikki ovat päässeet torniin; sen rautaovi suljetaan ja metallinen säppi lasketaan paikalleen.
Ondulf pysyy tuskin jaloillaan, ja hänen ketjumekkonsa alla hänellä on inhottavan näköinen ruhje. Gunnleif on ryhtymässä antamaan hänelle ensiapua kun Sadrak vetää esiin erikoisen näköisen purkin, ja sivelee sieltä kummallista, kimaltelevaa tahnaa ruhjeeseen. Tahna näyttää jotenkin elävältä. Tämä ei ole normaalia lääketiedettä, tämä on jotakin aivan omistuista. Sadrak sanoo, että tahnasta tulee pian osa Ondulfia, ja koska Ondulf on niin suuri, se ei ole hänelle mitenkään vaaraksi. Ondulf täydentää lääkkeen tehoa huikalla taskumatistaan.
Tornissa
Torni on sisältä käytännössä ontto, kivinen lieriö, jonka reunaa kiertää kapea portaikko huipulle saakka. Sieltä ei näytä olevan muuta uloskäyntiä. Kääpiöt nousevat hyvin jyrkkiä portaita ylös, ja pääsevät huipulla olevalle tasolle. Toinen patsaista näyttää palanneen vartioimaan kasaa, toinen on jäänyt vahtiin tornin ovelle. Huipulta on hieno näköala ympäristöön, ja sieltä käsin katsomalla pihaa peittävä roina alkaa hahmottua paremmin. Suuri osa siitä näyttää olevan jättimäisten hyönteisten kuoria, josta kaikki pehmeät osat ovat kauan sitten tuhoutuneet. Jäljellä on enää kitiinurunkoja jättiläiskuoriaisista, valtavista korennoista ja ties mistä. Alkaa näyttää ilmeiseltä, että linnakkeen pihalla on jonkin suuren taistelun siivoamatta jääneet jäljet.
Koillistornin huipulla näkyy liikettä, ja sitten hahmo sieltä heiluttaa kättään. Tornin huipulla on kääpiö, tummahiuksinen ja panssaroitunut. Kauppakielellä käydään nopea keskustelu. Kääpiö toisessa tornissa on nimeltään Katya; hän on kukkulakääpiö, ja hän sekä hänen kolme toveriaan jäivät omaan torniinsa loukkuun paria tuntia aiemmin, kun patsaat hyökkäsivät heitäkin vastaan. Kukkulakääpiöt sanovat nousseensa raunioille sisäkautta, kalliossa olevaan halkeamaan tunkeutumalla ja siitä ylös kapuamalla.
Ondulf puhuu distsiplinaa, ja kaksi kääpiöryhmää laativat yhdessä suunnitelmaa. Yhdeksää kääpiötä vastaan kahdella patsaalla ei olisi suuria mahdollisuuksia, mutta kukkulakääpiöt ovat haluttomia astumaan suojastaan pois ensin. Tutkimusryhmä kehittää suunnitelman torninsa juurella vaanivaa patsasta vastaan.
Gunnleif avaa tornin oven ja piiloutuu sen taakse, samalla kun Esme portaikossa kiinnittää patsaan huomion. Patsas hyökkääkin sisään ja lähtee harppomaan portaita ylös Esmeä kohti, mutta ei kiinnitä huomiota köysisilmukkaan, johon astuu. Kun Esme huutaa merkin, Skalti heittäytyy koko painollaan tornin reunan yli köyden pää mukanaan. Silmukka nappaa patsaan jaloista kiinni, ja Skaltin paino tempaisee patsaan pois portailta. Patsas jää roikkumaan ylösalaisin keskelle tornia, samalla kun Skalti riippuu pari metriä tornin huipun alapuolella.
Patsas koettaa huitoa Esmeä ja Gunnleifiä miekallaan, mutta nämä ovat liian kaukana. Sillä ei riitä ymmärrystä katkaista köyttä, jossa se riippuu. Kääpiöt solmivat köyden kiinni tornin varustuksiin, ja sitten laskeutuvat sen toista päätä ulos. Koillistornissa kukkulakääpiöt avaavat oman ovensa, ja hyökkäävät kirveet tanassa toista patsasta vastaan. Yhteenoton ääniä kuuluu kasan luota, ja ehkä minuuttia myöhemmin kukkulakääpiöt palaavat vähän murjottuina mutta selvästi voittajina.
Raunioiden tutkimista
Kukkulakääpiöt ja tutkimusryhmä rupattelevat hetken. Patsas oli kuulemma vähemmän paha vastus kuin elefantti. Sitten ryhmät hajaantuvat raunioihin penkomaan niitä. Gunnleif on eniten kiinnostunut kuoriaisten jäännöksistä, ja kerää niitä näytesäkkeihinsä. Sadrak vilkaisee kasaa, jota patsaat vartioivat. Linnakkeen puolustajat ilmeisesti voittivat juuri ja juuri täällä käydyn taistelun, ja heidän vainajansa poltettiin tässä. Kuitenkin kaikesta päätellen tappiot olivat niin rajut, että tänne jätettiin vain patsaita vartioon, ja linnake hylättiin. Patsaat eivät ole mekaanisia; niitä on animoinut taikuus, ja niiden jäänteistä löytyy aiemminkin tavattua kultapölyä. Kasasta löytyvät luut viittaavat siihen, että linnakkeen puolustajat olivat patsaiden näköisiä: hännällisiä, liskomaisia ja pari metriä pitkiä. Hyönteisraatojen seasta löytyy myös aseita: linnaketta vastaan ei käynyt mikään satunnainen heinäsirkkaparvi, vaan aseistettujen jättiläishyönteisten hyökkäys. Jättiläiskorennot ja lentävät kuoriaiset ovat kuljettaneet paikalle pienempiä soturihyönteisiä.
Ondulf paikantaa pitkiä seipäitä, ja niiden avulla kampeaa miekan pois tornissa roikkuvan patsaan kädestä. Sen jälkeen tämän kädetkin kiedotaan köydellä, ja kun pää peitetään säkillä, patsas lakkaa kokonaan riehumasta. Se lasketaan alas ja pidetään sidottuna.
Linnakkeen sisältä löytyy sotilaiden parakkeja. Useat talvet ovat tuhonneet puiset huonekalut, mutta kivityö on kestänyt. Sieltä täältä löytyy vanhoja aseita ja varusteita. Kukkulakääpiöiden aikomus tuntuu olevan pääasiassa ryöstää kaikkea arvokasta, mutta mitään kulta-aarretta ei täältä löydy.
Keskustornista löytyy upseerien tilat, sekä kivinen (ja ei-animoitu) rintakuvaveistos, joka luultavasti esittää linnakkeen asukkia. Matelijamainen, ylväs hahmo esittää varmaankin jotain sotapäällikköä tai hallitsijaa. Saman huoneen seinällä on kiveen kaiverrettu spiraali, jonka oppineemmat arvelevat olevan kirjoitusta. 
Todellinen kiinnostava löytö on kuitenkin huone täynnä nahkaisia lieriöitä, joissa on outoja merkkejä. Lieriöt muistuttavat käärökoteloita, ja näppäräsormiset Elza ja Esme saavat sellaisen auki ja sisällön ehjänä ulos. Se on paperimaista materiaalia, muttei tarkalleen käärönä. Hetken tutkimisen jälkeen ulos vedetty tukku aukeaa kuin viuhka, koristelluksi ja epäsymmetriseksi pyöreäksi liinaksi. Se voisi kenties olla kartta, mutta kuviot, värit ja symbolit ovat täysin vieraita. Kun Sadrak näkee sen, hän toteaa tämän olevan linnakkeen arvokkain asia, ja tahtoo tuoda kaikki lieriöt mukaan. Niitä on runsaat sata. Ondulf[?] taas haluaa kuljettaa vangitun golemin Ugog Nalimiin tutkittavaksi. Molempiin ei edes yhdeksällä kääpiöllä ole kuljetuskapasiteettia. Hetken pohdinnan jälkeen päätetään, että ensin viedään patsas. Katya ja hänen kukkulakääpiönsä värvätään apuun. Katya sanoo vaivihkaa Ondulfille, että hän ja hänen porukkansa voivat auttaa kuljetuksessa jos sovitaan, että kenellekään ei mainita että he olivat täällä. Ilmeisesti nelikko on porukkaa, jonka pitäisi olla parhaillaan rakentamassa vartiopaikkaa. Ondulf ei ole hyvillään ryhmän luvattomasta poissaolosta, mutta suostuu kuitenkin.
Niinpä animoitu patsas kääritään tiukkoihin liinoihin, ja se lasketaan köysillä alas itäseinää pitkin. Kääpiöt laskeutuvat niinikään pois linnakkeesta. Patsas painaa valtavasti, mutta yhdeksän kääpiön voimin se saadaan kuljetettua puolessatoista päivässä Ugog Nalimiin.
Pelinjohtajan kommentteja
Toinen varsin onnistunut peli. Harmi, että vain yksi hahmoista oli kiipeilytaitoinen, koska kiipeilyä olisi voinut olla enemmänkin.
Golemin lassoaminen oli mainion pöhkö suunnitelma.
<-- 02: Susijättiläiset - 04: Kentaurit -->
CategoryPelit
