Revision [729]
This is an old revision of Jotut made by AdminDare on 2024-09-15 09:54:27.
Jotut
Susijättiläisiksi kutsuttuja kaksipäisiä barbaareja
Fysiologia ja psykologia
- Elinaika. Lyhyt. Viiden paikallisen vuoden ikäinen on aikuisuuden kynnyksellä.
- Koko. Neljä raajaa. Pituus yli 2m, paino 150 kg?
- Aistit. Kattava näkökenttä, hyvä hajuaisti
- Sukupuolet. Havaittava dimorfismi, naaraat hieman uroksia pienempiä
- Sosiaalisuus. Ilmeisen sosiaalisia
- Erityispiirteitä. Kaksi päätä; yhdellä jotulla on jossain määrin kaksi persoonallisuutta. Toinen päistä on dominantti. Päät ovat hereillä eri vuorokauden aikoihin; kun molemmat ovat yhtä aikaa hereillä, jotu on skarpeimmillaan. Päät eivät koskaan tunnu nukkuvan samaan aikaan.
Kulttuuri
- Hallintojärjestelmä. Pieniä heimoja?
- Talous. Metsästäjä-keräilijöitä, vaihdatantaloutta
- Teknologian taso. Kivikautinen, tosin kaupan kautta saattavat saada metallia
- Rakentaminen. Rajoittunut
- Kieli. Jotuilla on oma kieli, jota puhuu tyypillisesti yksi pää kerrallaan, tosin välillä toinen säestää
- Tilan tarve. Pieni. Jotut asuvat yhdessä kylissä, tosin ne liikkuvat laajalti.
- Uskonto. Tuntematon. Kuollut jotu ilmahaudataan "viimeiseen metsätykseen"
- Suhtautuminen vieraisiin. Varautunut, mutta suostuvainen kaupankäyntiin. Jotuja elää bocsien yhteisöissä orjina ja drakkenien valtakunnassa alemman kastin kansalaisina.
- Viestintä. Jotuheimot viestivät kymmenien kilometrien matkoja toisilleen kiipeämällä korkeille paikoille laulamaan.
Historiaa
Bocsien mukaan jumalat ovat kironneet jotut, josta johtuen näille kasvoi toinen pää.
CategoryTausta - CategoryKansat