Azanur S02E08: Assalah
<-- Azanur S02E07: Saattue - Azanur S02E09: Courcillineu -->
Courcillineun läntinen raja-asema, 24. matkapäivä, 27. kesäkautta
Kuusi jotua ja neljä kääpiötä lähtee laskeutumaan etelään jyrkkiä polkuja pitkin, määränpäänään Kivilcimin kartalle määrittämä varastetun jalokiven sijainti Nahkaturkeiksi kutsutun jotuheimon alueella. Päivästä tulee jokseenkin kuuma, mutta onneksi polut ovat korkeiden puiden varjossa. Kulku ei ole helppoa, mutta maasto tasoittuu vähitellen, ja jotuoppaat ovat hyvällä tuulella. Seurue kulkee hitaasti, koska kääpiöiden lyhyillä jaloilla ei vieläkään kävellä kovin lujaa.
Illan tullen ryhmä saavuttaa matalan jyrkänteen, josta on hyvä näkymä alhaalla aukeavaan umpimetsäiseen laaksoon. Sen juurella alkavat Nahkaturkkien maat. Tämän lähestyess jotujen puhe on käynyt hiljaisemmaksi, ja muutenkin vallitsee tunne, että nyt ollaan menossa vaarallisille seuduille. Nuotiota ei tahdota tehdä. Kivilcim kertoo pimeydessä sankaritarinan, joka kuitenkin lähtee synkkiin ja pelottaviin suuntiin. Kääpiöt tuntevat kaikki kohtalon kosketuksen, ja ymmärtävät, että he ovat nyt tilanteessa, josta tehdään lauluja. Sankariteot ovat mahdollisia, mutta niillä voi olla kova hinta.
25. matkapäivä, 28. kesäkautta
Kivilcimin pelottava tarina on vienyt Madawanilta yöunet, ja aamun valjetessa ja aurinkojen noustessa tajutaan, että viidestä opasjotustaa kolme on häipynyt yön aikana. Jäljllä ovat enää Nukkuja ja Vimma -nimiset oppaat, sekä Cleesa. Aamiaisen jälkeen ryhmä laskeutuu alas rinnettä sumuiseen laaksoon, jossa ilma seisoo paikallaan. Ehkä kilometrin kulkemisen jälkeen tullaan kohtaan, jossa puusta roikkuu jotujen kalloja: Nahakturkkien maiden raja.
Nukkuja näyttää haluttomalta jatkamaan: Nahkaturkit ovat vaarallisia, ja hän ei varsinaisesti tunnu uskovan, että taistelussa pienistä käääpiöistä on mitään hyötyä. Kuitenkin Madawan antaa kirveenkäsittelynäytteen läheiseen puuhun, ja kääpiön huomattava voima sekä taito saa jotut uskomaan, ettei ryhmä ole täysin avuton syvemmälläkään. Niinpä nahkaturkkien raja ylitetään.
Rajan takana kulkee polkuja, mutta niitä ei kukaaan enää tunne. Polut ovat kiemurtelevia, ja lämpötila korkea. Metsä ympärillä pitää normaaleja ääniä. Eräässä kohdassa puussa näkyy jopa valtava geldiruksen kallo, kaukana näiden normaaleilta alueilta.
Parin tunnin taivaltamisen jälkeen ryhmälle on syntynyt tunne, että heitä tarkkaillaan -- että joku liikkuu heidän kanssaan samaan suuntaan. Ryhmä pysähtyy, mutta ketään ei heti näy. Madawan kiipeää puuhun vähän tarkkailemaan ympäristöä. Korkeammalta hän näkee muutaaman mahdollisen paikan, missä seuraajaat voisivat olla. Porukka päättää röyhkeästi käääntyä ympäri ja kohdata jäljittäjät. Kun he tekevät näin, metsästä kuuluu kahinaa ja kasvillisuus suhisee: seuraajat eivät halua kohdata ryhmää vaan vetäytyvät. Löytyy paikka, jossa seuraajat ovat olleeet, ja hajusta ja jäljistä päätellen paikalla on ollut viisi tai kuusi jotua, luultavasti nahkaturkkeja. Cleesa päättää itsekin kiivetä puuhun, ja hän laulaa haastavan ja hieman pilkallisen laulun -- "kuljimme metsässä, joku seurasi, käännyimme kohtaaamaan, seuraaja pakeni, ei tämä ole kenenkään metsä"
Edes tämä ei kuitenkaan houkuttele seuraajia esiin. Cleesan mielestä tämä tarkoittaa, että seuraajat ovat tosiasiassa luopuneet alueensa puolustamisesta. Kuitenkin Nukkuja on vielä skeptinen, ja sanoo, että nahkaturkit ovat kieroja ja eivät toimi kunniallisesti.
Huolestuttavia merkkejä
Tuntia myöhemmin metsässä joukko raadonsyöjiä lähtee liikkeelle haaskalta kääpiöiden lähestyessä. Paikkaa vilkkaistaan, ja näky on melkoinen. Kolme kuollutta jotua makaa aluskasvillisuuden seassa. He ovat kuolleet jo useita päiviä sitten, eikä heitä ole asetettu metsästysposeeraukseen. Heitä ei myöskään ole syöty petojen toimesta, vaan pelkästään haaskaeläinten. Nukkuja osoittaa jotujen turkissa olevia vanhoja polttojälkiä, ja sanoo näiden olevan nahkaturkkien tunnus. Madawanin arvion mukaan täällä käytiin taistelu, jonka ainakin nämä jotut hävisivät, mutta on mahdotonta sanoa, kuka vihollinen oli. Vähän matkan päästä löytyy vielä neljäskin vainaja.
Näyttää siltä, etttä nahkaturkit eivät enää hallitse aluettaan, mutta kuka sittten? Vainajia ei yritetä ilmahaudata -- siihen kuluisi aikaa, ja ainakaan Nukkuja ja Vimma eivät ole innokkaina tarttumassa nahkaturkkien jäänteisiin. Ryhmä palaa polulle ja kulkee eteenpääin.
Kivilcim navigoi, mutta navigointi on vaikeaa. Muutaman kilometrin jälkeen alkaa tuntua siltä, että polut eivät ole vain sekavia; ne myös muuttuvat. Kääpiöiden suuntavaisto on erinomainen, mutta silti poluilla tuntuu jattkuvasti eksyvän, ja kaikki kääpiöt ovat parissa kohdassa varmoja, että he ovat olleet tässä paikassa aiemminkin, mutta polut olivat silloin erilaisia.
Jos polkuihin ei voi luottaa, jää jäljelle suora eteneminen. Kompassista otetaan suunta kohti kartalle merkittyä paikkaa, ja ryhmä alkaa kirveillä ja veitsillä yksinkertaisesti raivata tietään etenpäin metsän läpi. Tämä on hidasta, mutta siiinä ei ainakaan eksy.
Tunnin verran tällaisen kulkemisen jäleen Madawanin jaloissa olevat köynnökset liikuvat yllättäen, ja yrittävät tarttua häneen. Madawan antaa niille nopeasti kirvestä ja perääntyy. Sitten polun vasemmalla puolella kokonainen kimppu köynnöksiä nousee pystyyn ja tavoittelee kääpiöitä. Kun niitä hutkitaan, kuuluu takaa hirveä rääkäisy. Viimeisenä tullut Vimma on saanut nuolen silmäänsä, hänen toinen päänsä roikkuu hervottomana, ja vielä ehjä pää karjuu tuskasta. Koska jotu ei voi elää vain yhdellä päällä, Cleesa lopettaa Vimman kärsimyksen.
Nuolen ampujaa ei näy missään. Nopea vilkaisu nuoleen kertoo sen tulleen lyhyehköstä metsästysjousesta. Sen kärki on luuta, mutta taitavaa työtä, ja luultavasti työstetty metallityökaluilla.
Vimma asetetaan kunnioittavasti metsästysasentoon. Nukkuja sanoo, että metsä on kirottu ja hengenvaarallinen, ja haluaa pois, mutta kukaaan muu ei ole lähdössä, eikä jotu tahdo koettaa onneaan omillaan. Sitten ryhmä koettaa väijytystä. Muut jatkavat raivausetenemistä, Kivilcim jättäytyy jälkeen ja menee maahan pitkälleen vaanimaan. Minuutteja kuluu. Vihollisen ääniä ei erotu, mutta jotenkin Kivilcim aistii liinansa avulla metsässä täysin ääneti liikkuvan olennon. Sitten hän huomaa, että ohut köynnös on kietoutunut hänen saappaansa ymprille. Hän koetttaa huitaista sen poikki veitsellään, mutta sitten metsästä singahtaa nuoli. Se iskeytyy puuhun aivan Kivilcimin pään vieressä, ja Kivilcim tuntee kuinka joutuu tästä onnenpotkusta maksamaan joskus kohtalolle takaisin.
Kivilciim könyää irti köynnöksestä, suojautuu, ja liittyy muiden seuraan. Koko ryhmä on hetken valppaana. Paikasta, josta nuoli tuli, näkyy liikettä -- nopeasti liikkuva hahmo, korkeintaan pienen jotun kokoinen, joka on ehkä kymmnen metrin päässä ja katoaa syvään pusikkoon. Arvellaan, että se yrittää houkutella kääpiöt seuraamaan itseään, joten tähän ei tartuta. Sen sijaan raivaaminen jatkuu.
Aukiolla
Viimeinen kilometri pusketaan toisiaan seuraavien kasvillisuusmuurien läpi. On kuin joku olisi tarkoituksella kasvattanut nämä aidoiksi ja esteiksi, mutta kääpiöiden kirveitä ja Cleesan miekkaa ne eivät pysäytä. Lopulta ryhmä pullahtaa suurehkolle aukiolle, jonka keskellä kasvaa valtava puu. Puun juuret ovat kuin lonkeroita, jotka Kivilcim näki unessaan vartiotornilta. Liina tunttuu polttavan taskussa ja on aivan selvää, että etsitty asia on täällä, juurikin puussa.
Kahden metrin korkeudella maasta puussa on kämmenen kokoinen kolo. Nukkuja nostaa Kivilcimiä, niin että tämä näkee sisään. Kolon sisällä, tiiviisti puun ympäröimänä, kuin puun sisään kasvaanena, on 20 senttiä halkaisijaltaan oleva sileä, tumma pallomainen kivi, Helmivuorelta varastettu aarre. Sen pinnassa liikkuu pilvimäisiä hahmoja, ja Kivilcim tunnistaa sen tarnoista. Tämä on kunzed osikh, näkykivi, voimallinen vanhan maailman artefakti jonka alkuperä on kadonnut ajan tomuun. Niiden avulla voi katsoa kauas ajan ja paikan halki, ja ne ovat lähes tuhoutumattomia. Ei ihme, että Helmivuori tahtoo sen takaisin.
Kääpiöt pohtivat, mitä tekevät seuraavaksi, ja mitä täällä oikein on tekeillä. Kiven saa kyllä pois puun sisältä vähän veistämällä, mutta uskaltaako siihen koskea? Ja miten se on päätynyt tänne? Kivilcim esittää puulle vaatimuksen -- "luovu kivestäsi", mutta puu ei vastaa. Sen sijaan metsästä kääpiöiden takaa kuuluu kauppakielinen vastaus: "En luovu." Sitten metsästä astuu esiin kaksijalkainen hahmo valkeissa vaatteissa. Se on haltia.
Haltia ei selvästikään ole parhaassa kunnossa. Hänen ihonsa on kalpea, hänen hiuksensa valkoiset, ja hänen katseensa on epäterve. Kuitenkin hän pitää joustaan varmalla otteella, ja katselee kääpiöitä sekä jotuja ylenkatsovasti. Hän sanoo näkykiven olevan hänen kansansa omaisuutta, ja hän on vain ottanut sen takaisin. Seuraa lyhyt keskustelu, jossa haltia kertoo, että hän oli saapunut Ugog Nalimiin hakemaan kiveä sekä Kikrost Tankardvanitya ennen kuin linnoitus lähti matkaan maailmojen halki, mutttei löytänyt etsimäänssä ennenkuin kääpiöt menivät kaikkki unikammioihinsa. Haltia valvoi yksin koko 20 vuotta kestäneen matkan. Tämä olisi voinut olla kääpiöllekin rankka kokemus, aurinkoa ja metsää tarvitsevalle salohaltialle se oli elävää helvettiä.Curaig nauraa julmasti haltian piinalle, ja haltia vain korottaa tästä ääntään. Hän myöntää murhanneensa Kikrostin, koska tajusi ettei voisi tuoda tätä valtiaalleen kuten oli toivottu. Kun Ugog Nalim viimein saapui perille, haltia oli tajunnut, ettei ollut enää kotona eikä paluuta ollut. Hän maksoi kääpiövarkaille siitä, että nämä veisivät näkykiven Helmivuoren aarrekammiosta ("se oli helppoa, tarvitsi vain kilistää vähän kultaa niin kääpiöt eivät halunneet edes tietäää, kuka oli toimeksiantaja"), ja sitten otti saaliin itselleen ja pakeni erämaahan.
Curaig sanoo, etttä haltia on nyt ainoa lajiaan täällä, ja tuomitttu tuhoon. Haltia ei kuitenkaan näytä olevan tästä huolissaan. Hän sanoo, että samalla tavoin kuin näkykivi ohjasi kääpiöt uuteen maailmaan, se tulee myös johdattamaan hänen kansansa sinne. Puussa oleva näkykivi toimii majakkana, jota seuraamalla Hopeapuun halltiahovi löytää tänne. Alueeen jotut olivat käynet haltian kimppuun, joten hän tappoi heitä kunnes he ymmärsivät lopettaa. Selvästi haltia on oikeasti vaarallinen taistelija, vaikkei mikään suurhaltia olekaan.
Kysytään, mitä nyt tehdään. Haltia sanoo, että kääpiöt voivat käydä aukiolle nukkumaan. Kivilcim kysyy, antaako hän sitten heidän vain lähteä, ja haltia vastaa, että ei hän niin sanonut, ja että tämä ei suinkaan ole huonoimpia paikkoja joissa kuolla. Kivilcim toteaa, että haltia tuskin saa heitä kaikkia tapettua. Haltia vetäytyy metsään. Ryhmä kiertää jättiläispuun taakse suojaan, niin että haltialta kestää ainakin tovi päästä paikkaan, jossa hän voisi taas ampua heitä.
Taktiikkaa
Jotut kysyvät, onko haltia kääpiöiden kansaa, ja neljästä suusta tulee yhtäaikaa "Ei." Jotujen mielestä haltia on kuitenkin aivan saman näköinen: yksi pää, kaksi kättä ja jalkaa, päässä karvoja, pienet hampaat. Luultavasti kaikki näiltä mailta tulleet käääpiöhavainnot ovatkin olleet havaintoja haltiasta. Vaikka haltia on yksin, tilanne on huono: metsää on joka suuntaan ainakin 30 kilometriä, ja haltia on siellä lähes näkymätön, jousensa kanssa tappavan vaarallinen. Suorassa lähitaistelussa hän varmasti kaatuisi, mutta sellaiseen hän ei takuulla ryhdy.
Kivilcim miettii, pystyisikö hän tekemään kultapölyllä jotain. Hänellä on sitä purkissa veteen sekoittuneena, mutta ankarasti keskittymälläkin hän saa sen korkeintaan muuttamaan kiertosuuntaansa. Suureen magiaan hän ei sillä pysty.
Joka tapauksessa näkykivi halutaan puusta. Niinpä pari aukion pienempää vesaa kaadetaan ja näistä tehdään nuotiota. Ilma on melko kosteaa, joten mitään metsäpaloa ei täällä voi saada aikaan. Aileanilla on kuitenkin räjähteitä, joilla voisi saada neljä metriä halkaisijaltaan olevan puujättiäisenkin kaadettua. Ryhmä päättää porata runkoon kolon ja käyttää osan räjähteistä siihen; tavoite on osaksi rikkoa puu ja osaksi koettaa pakottaa haltia esiin.
Ilta alkaa hämärtyä kun räjäytys tapahtuu. Jysäyksen myötä puun runkoon tulee melkoinen lovi, ja puu olisi suhteellisen vähällä työllä nyt kaadettavissa. Räjähdyksen jälkeen mesästä kuuluu ääniä, ja sitten aukiolle vaappuu kaksi keskisuurta, jykevää, animoitua puuta, jotka marssivat kääpiöitä kohti.
Kääpiöt oivaltavat heti, että samalla kun puut hyökkäävät yhdeltä suunnalta, toiselta on odottettavissa nuolia. Cleeesa kohottaa kilpensä, ja lähtee suuntaan, jossa haltian olisi hyvä piileksiä; Nukkuja ja Kivilcim kuikuilevat metsän reunaan. Kun sieltä singahtaa nuoli Cleeesan jalkaan, Kivilcim ampuu sinne rataslukkokiväärillään. Kohtalo on jälleen suopea ja laukaus osuu haltiaan. Cleesa kaatuu, Nukkuja heittää keihäänsä, mutta tuskin osuu. Kivilcim lataa asettaan ja pinkoo kohti metsän reunaa, Nukkuja perässään. Samallla Curaig, Ailean ja Madawan lähtevät käveleviä puita kohti.
Kivilcim näkee mystisellä aistillaan, kuinka haltia hampaat irvessä laskee kultapölyä kädessään olevalle pahalle vammalle ja parantaa sitä. Metsän laidasta löytyy verijälkiä. Niitä seurataan pari metriä -- ja sitten Nukkuja huudahtaa ja osoittaa ylös. Haltia kiipeää puuhun muutaman metrin päässä, hirveää vauhtia; hän kiepahtaa oksalle ja vetää jousensa esiin. Kivilcim laukaisee, muttei osu. Nukkuja juoksee puuta kohti ja koettaa hypätä sinne, mutta oksa johon hän tarttuu katkeaa hänen käteensä ja hän kaatuu pensaikkoon. Kivilcim yrittää lyödä haltian oksaa kiväärillä, muttei saa tätä horjutettua. Hän jatkaa juoksemalla pensaikkoon; haltia ampuu jousellaan hänen peräänsä, mutta kääpiö ehtii juuri ja juuri suojautua ja nuoli menee ohi. Sittten haltia loikkii oksalta oksalle ja katoaa taas metsikköön.
Kävelevien puiden luona Curaig yrittää viedä räjähteeen niiden kolloihin samalla kun Ailean ja Madawan hämäävät niitä. Madawan saa lyöntejä oksista, mutta pysyy vielä jaloillaan. Curaig onnistuu lyömään kytevän pussillisen ruutia parin oksan lomaan, ja sitten animoidun puun luota poistutaan. Räjähdys ei kuitenkaan riko sitä, ainoastaan katkaisee yhden sen isoista oksista ja saa sen horjumaan. Kääpiöt hyökkäävät sen jalkoihin, ja kirveillää ja sotavasaroilla saavat sen kaadettua. Sen jälkeen ne käyvät toisen puun kimppuun. Puu liikkuu hitaaasti, mutta sen oksat ovat kovia; jokainen kääpiö saaa kolhuja, ja Madawanilta lähtee hetkeksi jopa taju. Viimein hyvä osuma saa puun kaatumaan, suoraan Aileanin päälle. Se yrittää vielä kuristaa hänet, mutta kaivoskääpiö luikkii tiehensä.
Suunnitellmia
Välitön taistelu on hettkeksi ohi: liikkuvat puut on kaadettu ja haltia ajettu pois. Kuitenkin Cleesa on saanut nuolesta, ja vaikka vamma ei ole vaarallinen, hänen jalastaaan on katkennut jänne eikä hän voi kävellä. Madawan on pahasti kolhuilla, mutta pystyy sitomaan Cleesan jalan. Curaigilla on varmaan joku kylkiluu poikki. Ailean on vain ruhjeilla, Nukkuja ja Kivilcim ovat ehjiä. Haltia on yhä taistelukykyinen ja jossain vaiheeessa hän hyökkää uudestaan.
Yö laskeutuu, mutta onneksi kääpiöillä on hyvä pimeänäkö. Silti ajatus suojattomana aukiolla kykkimisestä huolettaa. Ryhmä päättää kaataa keskuspuun, kun räjähteet ovat työtä jo mukavasti aloitelleet. Pian kääpiöiden kirveet tekevätkin tehtävänsä ja valtava puu romahtaa maahan. Sen suuret oksat tarjoavat kääpiöille kohtalaisen luonnollisen suojan metsästä tulevilta nuolilta.
Madawan vajoaa tässä vaiheessa uneen -- hän ei nukkunut edellisyönä lainkaan. Muut pohtivat, mitä tehdä. Puun tarjoama suoja antaa heille idean, ja kohta lapiot ja kirveet puhuvat kun kääpiöt rakentavat itselleen suojahautaa ja -vallia. Curaigin rakennustyökokemus tulee tarpeeseen, kun ryhmä kokoaa suojamuuria, jonka takana he voivat toimia.
Haltia ei ole jatkanut hyökkäystään, mutta kääpiöt pysyttelevät valppaina. Suojamuuri kohoaa puunrungon viereen, ja runkoon kairataan pieni kouru, jotta sitä pitkin voitaisiin kaivaa näkykivi pois kolostaan. Parin tunnin päästä tämä onnistuukin. Kivilcim tarttuu kuulaan, ohjatakseen sen kouruun, ja hetkeksi hän näkee muualle.
Ympäristö on kuin ontoksi koverrettu jättiminen saksanpähkinä. Jokaisessa mahdollisessa kohdassa on sikiöasennossa nukkuva haltia. Kelmeää valoa loistaa parista kolkasta. Yksi haltioista on hereillä, ja hän kääntyy katsomaan Kivilcimiä.
Kivilcim irrottaa otteensaa kuulasta ja käärii sen liinaan. Sitten hän siirtyy kaivettua suojahautaa pitkin muiden luo. Yö ympärillä kuluu, samalla kun hereillä olevat pohtivat taktiikkaa. Haltiat eivät juuri nuku ja on epäselvää syövätkö he edes, joten piirittäjän on turha toivoa väsyvän. Kun aamu alkaa vähitellen valjeta, Kivilcim tarttuu uudelleen näkykiveen siinä toivossa, että hän voisi paikantaa haltian. Kiven avulla hänen näkökenttänsä kiipeää ensin korkealle ilmaan: hän näkee aukion ja sitä ympäröivää metsää. Hän alkaa käydä metsää läpi systemaattisesti, mutta yhteyteen tulee häiriö.
Aiemmin nähty haltiavartija on laskenut kätensä vastaavalle kuulalle, ja kysyy kauppakielellä, kenen kanssa hän puhuu. Kivilcim esittäytyy asiallisesti, ja haltia kertoo olevansa Ylaeh, Hopeapuun hovista. Hän haluaa tietää missä Assalah on, ja Kivilcim selittää tilanteen. Hän sanoo, että hän ja hänen toverinsa eivät halua taistella, eikä hän myöskään tahtoisi hylätä haltioita matkalleen tyhjyyteen: hekin varmasti mahtuvat tähän uuteen maailmaan. Kivilcim ehdottaa kompromissia: kivi jää Assalahille, ja Assalah päästää kääpiöt ja jotut lähtemään.
Diplomatia haltioiden kanssa on vaikeaa: he ovat todella herkkiä loukkaantumaan, etenkin kääpiöille. Kuitenkin tällä kertaa loukkaantuminen vältetään. Ylaeh ei voi itse asiaa päättää, joten hän lähettää sanan ylöspäin hierarkiassa. Pitän odottelun jälkeen Kivilcim näkee paikalle saapuvan pitkän haltian kruunussa ja hopeisessa viitassa. Haltiat puhuvat keskenään hetken omaa kieltään, ja ruhtinas Limcaallon antaa Kivilcimin suuntaan pienimmän mahdollisen nyökkäyksen. Jos kääpiöt lähtevät täältä, jättävät näkykiven eivätkä koskaan palaa, he voivat poistua ilman että heidän kimppuunsa hyökätään.
Muiden kääpiöiden näkökulmasta Kivilcim on tuijottanutt näkykiveen yli tunnin. Sitten hän irrottaa otteensa ja avaa silmänsä. Hän menee suojahaudan reunalle, ja huutaa metsään muutaman lauseen korkealla äänellä, haltiakieltä. Hetken kuluttua Assalah ilmestyy metsästä. Hänen toinen hihansa on veressä ja hänen kätensä miekan kahvalla, mutta jousi ei ole esillä.
Assalah sanoo noudattavansa valtiaansa käskyä. Kivilcim asettaa näkykiven selvästi näkyvälle paikalle. Madawan on veistänyt Cleesalle kainalosauvan, jonka avulla tämä pystyy kävelemään. Aurinkojen noustessa seurue poistuu aukiolta metsään, ja Assalah jää jälleen yksin.
Runsaat kaksi päivää myöhemmin väsynyt seurue saapuu Courcillineun rajan vartiotornillle.
Pelinjohtajan kommentit
Pitkäaikaisin juoni, joka Azanurissa on pyörinyt, on nyt saatu päätökseen.
Endless Legend -pelissä on faktio Wild Walkers, joka on käytännössä haltia-analogia. Tavallaan tahdoin käyttää niitä, mutta en halunnut, että ne olivat jo paikalla. Niinpä Azanuria ideoidessani syntyi ajatus haltiasalamatkustajasta, joka on kykkinyt Ugog Nalimissa valveilla 20 vuotta ja kärsinyt siitä melkoiset henkiset vammat.
Kääpiöiden linnoittautuminen oli oivallinen ajattus. Tosiaan Assalah oli pelottaava jousen kanssa ja hiippaillessaan -- esikuvani tyypille oli Sormusten herran Legolas ja hänen hirveä bodycounttinsa Helmin syvänteessä. Hänellä oli myös käytössään jonkin verran kultapölyä, mutta se kaikki kului puiden animointiin ja haavan paikkaamiseen.
Kaudelle tulee vielä epilogi, ja sitten mietitään miten tarina jatkuu.
<-- Azanur S02E07: Saattue - Azanur S02E09: Courcillineu -->
CategoryPelit
