Azanur S02E06: Orjuuttajat
<-- Azanur S02E05: Raadonsyöjät - Azanur S02E07 -->
Ylängön juurella, 17. matkapäivä, 20. kesäkautta
Luolasta palanneet kääpiöt istuvat leirissä puimassa nidyoilta ostamaansa karttaa. He lisäävät siihen mittakaavan ja muutamia merkintöjä, ja toteavat sen yksistään arvokkaaksi. Kivilcim tekee siitä jäljennöksen, jotta se voitaisiin lähettää Madawanin korpin mukana Ugog Nalimiin. Kartassa näkyviä kiinnostavia kohtia pohditaan. Kaupunki tai linnake kaakkoiskulmassa on kaukana, mutta vuorilla näyttää olevan raunioita, Välkkyveden luona kylä. Jokin näistä voisi olla parempi kohde.
Illan hämärtyessä valaistus muuttuu, ja taivas täyttyy revontulia muistuttavista valoista. Takku tunnistaa ilmiön, ja sanoo sitä peitoksi tai pimennykseksi, ja että setseke herää nyt. Hän on saman tien lähdössä jättiläiskuoriaisen luo, mutta kääpiöt eivät jaksa yötä myöden juosta kahtakymmentä kilometriä, joten kerättyään tavaransa Takku ulvoo ryhmälle hyvästit, ja kirmaa metsään.
Taivaalla hehkuvan valonäytöksen vuoksi metsän kallolinnut kailottavat läpi yön, ja jotujenkin laulua kuuluu muulloinkin kuin päiväsaikaan. Nukkuminen on vaikeaa, ja aamun lähestyessä taivas on yhä vihreän ja keltaisen sävyinen.
18. matkapäivä, 21. kesäkautta
Aamulla Madawan lähettää viestinviejäkorppinsa kuljettamaan karttaa Ugog Nalimiin.
Kääpiöt seuraavat Takun jälkeä setseken luokse. Jättiläiskuoriainen on yhä paikallaan, ja Takku näkyy kiivenneen sen päällle. Kuhina sen alla tuntuu lakanneen. Sitten setseken tuntosaarvet liikkkuvat, ja otus tärisee vähän. Seuraavan tunnin aikana se tuntuu heräävän unestaan, ja vähitellen lähtee liikkeelle. Sen valtavalla vatspuolella on satoja jalkoja, joilla se lähtee etenemään etelää kohti tasaista vauhtia. Sen jälkeen jää satamäärin kuolleita pieniä siiroja sekä eläinten luita.
Liikkuva setseke on hurja näky. Sen vauhti ei ole merkittävästi nopeampi kuin juoksevan kääpiön, mutta se viis veisaa mistään esteistä. Puut kaatuvat sen tieltä kuin heinänkorret. Sen selässä Takku ulvoo voitonriemuisesti. Kääpiöt eivät yritä kiivetä sen selkään, mutta seuraavat sen metsään kairaamaa vanaa. Puiden ryskyminen pitää melkoista meteliä, ja eläimistö kaikkoaa sen tieltä
Muutamassaa tunnissa setseke on kadonnut näkymättömiin. Sen jälkeen jättämään hävitykseen saapuu kallolintuja kaivamaan toukkia ja hyönteisiä kaatuneista puista. Auringon nousu ei ole karkoittanut revontulia taivaaalta; ne kiertävät pilvien yläpuolella horisontista horisonttiin. Päivän aikana taivasta tarkkaillut Kivilcim huomaa, että taivaalta näyttää laskeutuvan hitaasti liikkuva suuri pyörre joidenkin kilometrien päähän lounaassa.
Ryhmä taivaltaa setseken urassa parikymmentä kilometriä, ja pysähtyy sitten yöksi. Yö on levoton: yhä jatkuva valoilmiö ja eläinten mekastus tekee nukkumisesta vaikeaa.
19. matkapäivä, 22. kesäkautta
Ennen auringonnousua kääpiöt heräävät. Taivaan valoilmiö ja pyörre näkyy yhä, joten sitä kohti suunnataan, poispäin setseken uralta. Etelään päin kuljettaessa maasto yhä laskee tasaisesti.
Tunnissa ryhmä päätyy loivaan metsäiseen rinteeseen, jossa maasta kohoaa suuria teräviä graniittilohkareita, kuin epäsäännöllisiä hampaita. Pyörre on nyt suoraan yläpuolella; se on halkaisijaltaan kilometrin kokoinen, ja suoraan sen alla taivas on kirkas; kuin tunneli johtaisi ylös tähtitaivaaseen.
Ilmassa leijailee kultapölyhituja, ja niitä on myös kivillä ja kasvien päällä. Sataako pöly taivaasta? Näytepulloon kerätty kultapöly kiertää verkkaista rataa, samansuuntaisesti kuin taivaasta laskeutuva pyörre.
Edempää kuuluu jotun haukahdus. Pian varovasti etenevä ryhmä erottaa pari jotua, jotka näyttävät keräävän kultapölyä harjoilla ja kankailla. Näillä jotuilla on jousipyssyt, jollaisia ei ole aiemmin nähty.
Sitten Madawan ja Ailean huomaavat lisää jotuja -- ja Ailean tajuaa, että tämä toinen kuuden jotun ryhmä näyttää olevan aikeissaa väijyttää pölyn kerääjät. Tietämättä yhtään enempää siitä, mistä on kyse, ryhmä päättää olla puuttumatta asiaan. Pian edestäpäin kuuluukin tuskanhuuto ja sitten taistelun ääniä, kun keihäitä ja jousipyssyjä käytellään. Taistelu ei kestä pitkään, ja pian väijyttänyt joukkue tuleekin takaisinpäin. Viisi tomunkerääjää on jäänyt vangiksi, pari heistä on joko kuollut tai tiedottomia. Koko porukkaa marssitetaan pohjoiseen. Varusteista päätellen kyse on kahdesta eri heimosta; vangitut näyttävät pienikokoisilta ja nuorilta.
Nyt väijyttäneet jotut huomaavat kääpiöt ja näiden vuohet, mutta eivät näytä heistä suuremmin huolestuvan: he ovat niin pienikokoisia. Possen johtaja, suurikokoinen harmaa jotu ison nuijan ja kivikirveen kanssa, käskee kääpiöitä lähtemään tiehensä. Kääpiöt miettivät hetken, mitä tehdä. Oletettavaa on, että vangitut orjuutetaan -- pitäisikö heidät yrittää vapauttaa? Tai ostaa? Mutta tilanne on siinä määrin arka, että ryhmä päättää tehdä kuten käskettiin ja poistua. Kun jotuporukka katoaa alueeltaa, ryhmä hipsii takaisin paikalle, jossa taistelu käytiin. Sinne on jäänyt veritahroja, nuolia, keihäänkärkiä ja rikkoutunutta keramiikkaa, joissa vielä on kultapölyn rippeitä. Pöly kerätään talteen.Kenellekään kääpiölle päätös antaa vankien vain mennä ei ole helppo, ja etenkin Ailean ja Kivilcim pohtivat, mitä asialle voisi vielä tehdä.
Kivilcim löytää suunnan, josta pölyä keränneet jotut ovat tulleet: etelästä, alarinteestä. Jyrkkää rinnettä laskeudutaan alas, ja pohjan metsästä löytyy pian oikea etelään jatkuva polku. Se on jotujen tekemä, ja sieltä löytyy parin kilometrin jälkeen tolppa, joka voisi olla jonkinlainen aluemerkki. Myös polun viereen välillä pystytetyt kivipaadet kertovat jonkinlaisesta reviiristä. Valoilmiö taivaalla päättyy ja kevyt sade tarjoaa helpotusta helteestä. Etelästä kaikuva jotulaulu kertoo "suuresta vieraasta". Olisiko se kenties setseke? Mutta setseken jotunkielisen sanan kääpiöt tuntevat.
Viidentoista kilometrin taivalluksen jälkeen ryhmä näkee pari pientä jotua, lapsia. He tervehtivät näitä. Lapset pakenevat ensin pensaikkoon, mutta tulevat sieltä pian uteliaina esiin. Heitä pyydetään viemään kääpiöt isompien luokse, ja polkua jatketaan. Pian ryhmää aletaan tarkkailla metsiköstä, ja sitten polku johtaa aukiolle, jonka läpi virtaa pieni joki. Täällä on oikea jotujen kylä: nahkaisia telttoja, pari puista rakennusta ja hedelmäpuita. Jotuja on täällä kymmeniä, ja kylä näyttää eloisalta. Sitä ei ole suuremmin linnoitettu, tosin hedelmäpuut on aidattu. Kotieläimiä ei näy -- jotut ovat eläimistä varmaan liian pelottavia. Ainakin kääpiöiden vuohet ovat sitä mieltä, että tämä on huono paikka jossa olla.
Kääpiöt herättävät paljon huomiota, mutta ei varsinaisesti epäluuloa. Pian kylän päällikkö, Polun Kulkija, saapuu iäkkään neuvonantajansa kanssa kääpiöiden luo. Kääpiöt esittäytyvät ja sanovat haluavansa käydä kauppaa: tämä miellyttää päällikköä kovin. Päälliköllä on vähän metallia - vanha, kulunut rautaveitsi, ihan kelvollista työtä joskus. Heimo kutsuu itseään nimellä Kahn Paur.Kaupankäynnin lomassa huomataan kylässä erilainen jotu: sileäturkkinen ja värikkäisiin, taidokkaasti tehtyihin kankaisiin pukeutunut soturi, jolla on teräskärkinen keihäs. Tämä hahmo on kylässä ilmeisesti vieras, koska häntäkin katsotaan pitkään. Hän tarkkailee myös kääpiöitä, ja kaupankäynnin lomassa tulee katsoman heidän tuotteitaan. Hän on nimeltään Cleesa, ja on selvästi edistyneemmästä kulttuurista lähtöisin. Hän puhelee kääpiöiden kanssa tilaisuuden tullen, ja kysyy mitä kansaa nämä ovat ja mistä tulevat. Vastaus on hieman epämääräinen "pohjoisesta" kuten aiemminkin. Cleesa sanoo itse tulevansa idästä ja olevansa ilmeisesti jonkun tärkeämmän tyypin palveluksessa. Hän ei myöskään puhu samaa jotukieltä kuin muut ainakaan luontevasti: välillä hänen puheessaan esiintyy sanoja jostain toisesta kielestä.
Kun kauppoja on hierottu tovi, Curaig kertoo nähneensä pohjoisempana kahden joturyhmän taistelun, jossa joukko nuoria jotuja otettiin vangiksi. Tämä saa Polun Kulkijan yllättymään ja melkeinpä suuttumaaan: ilmeisesti nuoret jotut olivat lähtöisin tästä kylästä. Hän tenttaa Curaigilta nopeasti kuvauksen siitä, mitä kääpiöt näkivät, ja sitten poistuu neuvottelemaan parin muun kyläläisen kanssa. Uutinen leviää nopeasti jotujen läpi, ja yhtäkkiä kääpiöitä katsotaan hienoisella epäluuloisuudella. Kääpiöt vievät vuohensa metsän laitaan.
Pian jotut tulevat ilmeiseen päätökseen: tusinan verran heistä lähtee hakemaan lapsia takaisin Ovozco-nimisen kaappariheimon hallusta. Polun Kulkija tiedustelee Cleesalta tulisiko tämä mukaan, ja tämä vastaa myöntävästi. Cleesa pukee ylleen jäykän nahkanutin ja päihinsä kypärät. Kääpiöt kysyvät, voivatko he liittyä retkeen. Jotut kurtistelevat tälle vähän otsaansa -- kääpiöt ovat pieniä eivätkä vaikuta taistelussa kovin hyödyllisiltä -- mutta ei heitä kielletäkään tulemasta.
Pelastusretki
Jotut lähtevät liikkeelle kevein varustein ja juosten. Kääpiöt jättävät kylään niin ikään suurimman osan kantamuksistaan, sekä vuohensa. Sitten hekin lähtevät juoksemaan liki 20 kilometrin matkaa takaisin.
Jotujen vauhti on hurja, eikä nelikko pysy lyhyine jalkoineen näiden perässä. Lisäksi päivä on kuuma ja vettä kuluu. Mutta kestävyyttä ei kääpiöiltä ole milloinkaan puuttunut, ja sitkeästi he puskevat eteenpäin, vaikka Kivilcim meinaakin kuukahtaa kuumaan. Pieni sadekuuro helpottaa hieman elämää, mutta silti Kivilcim luopuu nutustaan pystyäkseen juoksemaan.
Ryhmä saavuttaa paikan, jossa taistelu käytiin, ja seuraa sieltä Kahn Paurin jotujen jälkeä pohjoiseen. Parin tunnin päästä, kun ilta alkaa hämärtää, he yhyttävät viimein pelastusretken. Kahn Paurin jotut ovat paikantaneet kukkulan, josssa Ovozcon leiri on, ja ovat hiipineet sen juurelle: ulkovartijat on surmattu.
Curaig kiipeää puuhun ja vilkaisee kukkulaa kaukoputkellaan. Kukkulan päällä on tosiaan alkeellinen jotujen leiri, huomattavasti pienempi kuin Kahn Paurin kylä, mutta ehkä 20 jotua asuttava. Pari yksinkertaista telttaa, kehikoita joissa kuivataan lihaa, ja keskellä keihäiden ympäröimä kuoppa, jossa oletettavasti vangit ovat. Eräässä nurkassa on karun näköinen paalu, johon on kiinnitetty väijytyksessä napattu ainoa aikuisjotu: hän on varmasti kuollut, ja jäljistä päätellen oli sitä jo toivottavasti ennen kuin hänet kiinnitettiin paaluun. Kukkulaa on hyvä puolustaa: sinne on vain yksi helppokulkuinen rinne, muut vaativat kiipeilyä, ja kiipeäjät ovat puolustuskyvyttömiä noustessaan.
Kääpiöt tarjoutuvat kävelemään kukkulaa ylös ja vetämään Ovozcon huomion puoleensa, niin että muut voivat kiivetä rinnettä jotujen selustaaan. Cleesan mielestä tämä kuulostaa vaaralliselta, mutta voisi toimia: kääpiöt ovat erikoisen näköisiä ja herättävät jotujen mielenkiinnon, eivätkä he suoraaan vaikuta uhkaavilta pienuutensa vuoksi. Kun parempaakaan ideaa ei tule, ryhmä jakautuu. Jotut kiertävät kukkulan taakse ja lähtevät kiipeämään, kääpiöt kävelevät suoraaan ylös loivaa rinnettä.
Kukkulalle nousevat kääpiöt huomataan heti, mutta vahti ei oikein tiedä, mitä pienistä tulokkaista ajattelisi. Ovozcon tyypit kerääntyvät katsomaan kääpiöitä, ja heimon johtaja, Harmaa Veri kävelee niin ikään heitä vastaan. Hän muistaa kääpiöt aamun hyökkäyksestä, ja kysyy, mitä he haluavat. Curaig sanoo, että he ovat tulleet ostamaan orjia, ja viittaa teräsnuijaansa kauppatavarana. Harmaa Veri on selvästi kiinnostunut metalliaseesta, ja astuu lähemmäs. Hän tarttuu nuijaan, mutta Curaig ei päästä siitä irti. Harmaa Veri koettaa kääntää sen pois kääpiön otteessta, mutta yllättäen kääpiö painaakin ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin jotu olettaa, eikä hievahdakaan. Jotu murahtaa, ja kun Curaig sanoo tahtovansa nähdä orjat, hän viittaa parille kukkulan laidalla olevalle soturilleen. Nämä heittävät kuoppaan köydet, ja kiskovat näkyviin pari nuorta jotua, jotka ovat selvästi elossa ja suunnilleen ehjiä.
Tässä vaiheessa kaikkien jotujen huomio on kääpiöissä, ja Harmaa Veri vaatii nyt nuijaa käteensä. Viivästys on kestänyt niin kauan kuin voi, joten Kivilcim nostaa muskettinsa, ja ampuu. Lakaus kajahtaa ja osuu jotupäällikköä rintaan.
Harmaa Veri tyrmistyy osumasta. Hän koettaa karjaista joukkojaan kokoon, mutta saa aikaan vain pihinää. Muut jotut astuvat eteenpäin, mutta kääpiöt käyvät taisteluun. Madawan iskee lähimmältä jotulta jalan alta, Ailean sytyttää piipusta kaivosräjähteen tulilangan ja viskaa sen kauempana olevien jotujen jalkoihin, Curaig pieksee omalla nuijallaan lähintä hyökkääjää. Koko leiri ponkaisee kääpiöiden suuntaan, mutta pienet soturit eivät hievahdakaan. Aileanin räjähdys tyrmää pari jotua, Madawan lyö toiselta jalat alta, Curaig saa kampattua yhden joka juoksee häntä päin.
Harmaa Veri putoaa polvilleen, kaatuu naamalleen, eikä liiku.
Kivilcim lataa asettaan uudestaan, mutta kauempaa heitetty keihäs osuu häntä kylkeeen. Osuma ei kaada häntä, mutta luinen terä pistää syvälle.
Ovozcon jotuilla on kuitenkin puolellaan paitsi koko, myös lukumäärä. He ovat aloittamassa täyden rynnäkön kääpiöitä kohti, kun Kahn Paurin osasto kiipeää kukkulan toisen laidan yli Ovozcon selustaan. Cleesa karjaisee hirmuisen sotahuudon, ja kiinnittää viholliseen huomion. Kääpiöt eivät olekaan enää yksin, Ovozco on piiritetty. Ailean lyö pään lyttyyn yhdeltä jotulta sotavasarallaan, Madawanin kanssa lähitaisteluun päätynyt soturi taas saa Kahn Paurin nuolen selkäänsä. Ovozcon vastarinta murtuu, ja he pakenevat kukkulalta.
Taistelu on kestänyt tuskin minuuttiakaan. Kivilcim toteaa, että matsi on ohi, ja istuutuu, tai paremminkin lyyhistyy maahan. Curaig, joka on saanut itse jotun polvesta päähänsä, rientää antamaan ensiapua; pian paikalle ehtii myös Madawan, joka saa oikeasti verenvuodon tyrehtymään. Kukaan pelastajista ei ole menehtynyt, ja Kivilcimiä lukuunottamatta haavat ovat lieviä.
Kahn Paurin jotut lopettavat vihollisen haavoittuneet, kiskovat kaapatut ylös kuopasta, ja tuikkaavat Ovozcon leirin tuleen. Paaluun sidotun vainajansa he jättävät tänne, mutta muuttavat sen asentoa: joku puhuu "viimeisestä metsästyksestä". Ilmeisesti Kahn Paurin tapa on asettaa vainaja patsasmaiseen asentoon keihäs kädessä ja jättää avoimen taivaan alle.
Kääpiöt ovat nujertaneet ainakin viisi kaksi kertaa itsensä kokoista vihollisen soturia, ja Kahn Paurin jotut katsovat heitä ihan uudenlaisella kunnioituksella. Kivilcimille tehdään paarit ja hänet otetaan kantoon. Palava kukkula jätetään taakse, ja seurue lähtee takaisin Kahn Paurin kylää kohtti.
Perillä ollaan alkuyöstä. Sanansaattajat ovat juosseet edeltä, ja palaajia tervehtii voitonriemuinen laulu sekä riistasta ja hedelmistä koostuva juhla-ateria. Jotujen ruoka on kääpiöille hieman sitkeää mutta enimmäkseen syömäkelpoista. Kahn Paurin laulajat kertovat sopivan liitoiteltuja tarinoita retken uroteoista. Cleesa sanoo, että hänen päällikkönsä haluaisi varmasti tavata kääpiöt, ja puhuu jotain seurueesta muutaman päivämatkan päässä.
Vuohet löytyvät metsästä, eikä kukaan ole kajonnut kääpiöiden tavaroihin.
Arvio on, että Kivilcimin on vietettävä ainakin viikko vuodelevossa vammojensa vuoksi. Tarinankertoja itse kokee haavansa jossain määrin oikeutetuksi rangaistukseksi: hän ei pidä väkivallasta, ja ampui Harmaan Veren melko kylmäverisesti.
Madawan taas on saanut tulikasteen taistelussa. Hän selvisi vain pienellä naarmulla jalkaansa, ja kaatoi kirveellään kaksi valtavaa vastustajaa: hän on vakuuttunut siitä, että hän on tuhoutumaton.
Pelinjohtajan kommentteja
Jos edellinen peli oli vähän epädynaaminen, tämä oli onneksi reipas senkin edestä. Hahmoilla oli mielekkäitä valintoja, ja lopun iso taistelukin oli heidän oma päätöksensä.
Pidin tästä menosta kovasti -- sekä tarkoista riskiarvioista, että lopun päätöksestä auttaa Kahn Paurin jotuja.
Vähän harmi, että ryhmä ei lähtenyt Takun mukaan ratsastamaan setsekellä; jää nähtäväksi, törmätäänkö nuoreen seikailijaan vielä.
<-- Azanur S02E05: Raadonsyöjät - Azanur S02E07 -->
CategoryPelit
