Azanur S02E05: Raadonsyöjät
<-- Azanur S02E04: Kaksipäinen käärme - Azanur S02E06: Orjuuttajat -->
Vartiossa, 15. matkapäivä, 18. kesäkautta
Muun ryhmän lähtiessä tutkimaan luolaa Madawan, Takku ja vuohet jäävät ulos vartioon. Madawan suorittaa varustehuoltoa ja rakentaa parempaa majapaikkaa.Päivä on puolipilvinen, ja välillä tulee kevyitä sadekuuroja. Kun ne ovat ohi ja pilvet väistyvät, Madawan huomaa korkealla lentävän hahmon. Curaigin kaukoputkea lainaamalla hän erottaa siitä piirteitä: se on kuin suuri, lentävä, vaalea rausku. Se vaikuttaa tosi isolta, tosin sen korkeutta ja siksi mittasuhteita on mahdoton arvioida. Varmuuden vuoksi Madawan valmistaa muutaman terävän keihään. Kun Takku tulee keräilykierrrrokselta, Madawan osoittaa ilmiön hänelle. Takku näyttää olevan innostunut sen näkemisestä, vähän samaan tapaan kuin voisi innostua mistä tahansa muusta hienosta taivaan ilmiöstä. Jotunkielessä on sille sana, joka on tyypillisen vaikea. Takku osaa kertoa, että olento on noin kymmenen metrin pituinen.
Kun luolaa tutkinut ryhmä illalla palaa leiriin, todetaan että ylänköä olisi hyvä käydä tutkimassa. Päätetään rakentaa vuohille pariksi päiväksi aitaus; Takku ei mahdu luolaan, mutta hänelle sopii jäädä vartioimaan leirialuetta. Madawan pystyttää tolpat ja tekee köyttä, jota vuohet eivät ainakaan heti halua syödä.
Ylängölle; 16. matkapäivä, 19. kesäkautta
Aamusta pakataan varusteet, ja kivutaan köyttä rinteessä olevalle luolalle. Sinne jätetään särkyvimmät ja arvokkaimmat tavarat. Sitten nelikko puskee luolan läpi ylöspäin. Kahden ja puolen tunnin jälkeen he saavuttavat ylädoliinin, joka on avoin taivaalle. Seuraavat kolme tuntia seinään pultataan köysistöä, jotta kääpiöt selviäisivät ulos saakka. Curaig penkoo lähikäytäviä, muttei löydä mitään uutta; Kivilcim tutkii kuilun pohjan kivikkoa, ja löytää sieltä eläinten luita, sekä kattilankannen kokoisen palan kitiinipanssaria.
Keskipäivän aikoihin ryhmä saa viimein köyden vietyä doliinia ylös, ja nousee kuilusta ylängölle. Siellä on painauma, jonka pohja on rotkoista lapiazitasankoa. Muutaman sadan metrin päässä alkaa metsä. Ryhmä on ylängön luoteiskulmassa; pohjoisessa ja lännessä kohoavat jyrkät reunusrinteet. Lintuja on valtavasti, ja metsän rajassa liikkuu lihavan näköisiä kuusijalkaisia kalliokauriita. Ryhmä lähtee etenemään myötäpäivään reunusrinteitä pitkkin, ja nousee useita kymmeniä metrejä tasolle, josta heillä on hyvä näkyvyys koko laaksoon. Se on tosiaan vuorten reunustama, ehkä 20 kilometriä päästä päähän, ja suurelta osalta metsittynyt. Keskellä näkyy järvi, josta (tällä hetkellä kuiva) virtausuoma johtaa doliinille.
Kaukoputken avulla laakson koilliskulman vuorilla näkyy jotain omituista. Se on sarvien tai siipien muotoinen rakennelma, joka kohoaa vuorten korkeimmasta huipusta. Yksityiskohtia on näin kaukaa mahdoton erottaa, mutta sen muoto näyttää selvästi rakennetulta, ei luonnon muovaamalta. Ryhmä päättää suunnata sitä kohti.
Aluksi matka taittuu kuivaa joenuomaa pitkin. Kulku pohjalla on nopeaa, mutta hyvin kuumaa, ja parin tunnin jälkeen ryhmä nousee uomasta eteläpuolen metsään pitämään taukoa ja viilentymään. Täällä Linnut havaitaan todella kirkkaan värisiksi, ja niiden sulkia kerätään. Päätellen lylleröiden ja kalliokauriiden rohkeudesta täällä ei tosiaan ole mitään, mikä niitä saalistaisi, tosin avointa taivasta vältetään isojen kallokotkien pelossa.
Iltapäivällä kiivetään kivikkoa muutamia metrejä, ja päästään kallioiselle aukiolle, jonka keskellä on ehkä kilometrin pituinen järvi. Järven rannat ovat pystysuoraa jyrkännettä, viitisen metriä korkeat. Jyrkänteen kiveen on parissa kohtaa hakattu selväst keinotekoisia askelmia, kuin tikkaita, mutta lähemmällä tarkastelulla ne osoittautuvat vanhoiksi, sammaloituneiksi ja kuluneiksi. Järven syvyys mitataan köydellä ja painolla: reunan tuntumassa se on 20 metriä.
Nyt etäisyys aiemmin nähtyyn rakennelmaan on enää kymmenisen kilometriä, ja kaukoputken avulla siitä erottaa selviä piirteitä. Vuoren huipusta tosiaan kohoaa kaksi kivestä tehtyä siipeä -- mutta ne eivät ole kiinteitä, vaan kuin siipien luurankoja. Kivisten luiden välissä on lasia tai kristallia, jossa auringon valo kimaltaa. Jälki on hyvin taitavaa; kääpiöt eivät ole ihan mitään tällaista koskaan nähneet, ja Aileankin miettii hetken, miten tuollainen oikeastaan tehtäisiin. Ryhmä lähtee taivaltamaan koilliseen, rakennelmaa kohti. Madawan on erottavinaan siipien alapuolissa kallioissa aukkoja.
Reitillä sinne vastaan tulee metsää, ja metsässä Madawan tuntee pistävän, mädäntyneen löyhkän. Metsä on paljon aiempia tyhjempi, aivan kuin kalliokauriit eivät uskaltaisi oleilla täällä. Ryhmä päättää kääntyä tutkimaan löyhkää, ja pian löytää sen alkuperän. Metsän itäpuolella on siisteissä riveissä hedelmäpuita, ja niiden alle on kääpiöiden polvien tasolle viritetty verkko, jossa makaa puusta pudonneita ylikypsiä hedelmäterttuja. Makea löyhkä tulee täältä, mutta vielä pahempi haju tulee puurivien takaa. Siellä kohoaa savinen kumpu, jonka ympärillä pörrää hyönteisiä.
Kääpiöt tutkivat aluettta tovin, ja tajuavat, että saveen haudattuna on ilmeisesti sekä hedelmiä että mätänevää lihaa, ikään kuin valmistumassa. Kuka täällä syökin pitää ruuastaan todella kypsänä. Polkuja tai teitä ei täälläkään ole, mutta pehmeissä osissa maata on suurten, kapeiden kynsien jälkiä. Nämä yhdistettynä vuoren päällä olevaan siipipatsaaseen saa ryhmän päättelemään, että tämän paikan asukkaat ovat siivekkäitä. Puutarhaa on selvästi hoidettu aktiivisesti ihan viime päivinä.
Ketun kokoinen pikkupeto -- ehkä samanlainen bare, jota bocsat käyttivät viljavarastojensa vartijoina -- vilistelee pimeydessä, epäilemättä saalistamassa lylleröitä ja opportunistisia pikkulintuja. Aurinko on laskenut läntisten rinteiden taakse, ja sen viimeiset säteet kimaltelevat vielä siipiveistoksen luiden välisissä kristalleissa. Kääpiöt vetäytyvät metsään yöksi. Yöllä pidetään tarkkaa vahtia, mutta kukaan ei häiritse unta. Siipien alla ei liioin näy luotettavasti valoja.
17. matkapäivä, 20. kesäkautta
Yö on pitkä, ja kääpiöt heräävät vielä kun on pimeää. He tekevät suunnitelmia auringon nouusuun saakka, ja kun taivas vaalenee, he lähtevät taas kohti siipiä. Metsän ja koillisreunan rinteiden välillä on kilometrin verrran tasankoa, jossa kasvaa vain satunnaisia puita -- ei mitään, mikä tarjoaa suojaa siipien alapuolisilta tarkkailijoilta. Alue on selvässti parturoitu aivan tarkoituksella, jotta kuka tahansa lähestyvä nähtäisiin. Tästä tietoisena kääpiöt lähtevät ylittämään tasankoa, aivan avoimesti näyttäytyen asukkaille.
Kun metsän reunasta on edetty jonkin matkaa, ryhmä pysähtyy. Kivilcim laulaa tervehdyslaulun, Madawan säestää. Laulu ei ehkä ole voimallisimpia, ja tasangolla musisointi suurten siipien lähellä on jotenkin hermostuttavaa. Kun se päättyy, seuraa parin minuutin hiljaisuus. Sitten siipien alta ponnahtaa esiin lentävä hahmo -- toinen, kolmas, viisi yhteeensä. Ne kiertävät täsmällisen ympyrän, ja lähtevät sitten laskeutumaan kääpiöitä kohti. Niiden lähestyessä erottuu, että ne ovat kääpiötä pidempiä kallolintuja, mutta kallolintuja, joilla on siipien lisäksi kädet, ja keihäät, ja univormumainen nahkanuttu. Ne laskeutuvat elegantisti puiden oksille siisteihin riveihin, keihäät pystyssä kuin kunniavartio. Sitten ylhäältä saapuu vielä kuudeskin olento, jolla on metallinen rintapanssari ja kevyempi ase, selvästi parven johtaja.
Kivilcim tervehtii tulokkaita, ja kertoo itesensä ja toveriensa nimet. Lentävien olentojen johtaja alkaa äännellä -- mutta ääntely on käsittämätöntä naksumista ja kirkumista. Yhteisen kielen löytäminen on vaikeaa, mutta jonkin ajan kuluttua käy ilmi, että lentävä olento osaa muutaman sanan jotujen kieltä. Tällä pääsee alkuun, ja olento on riittävän fiksu ymmärtääkseen peruskäsitteitä kun niitä esitetään kuvina tai sormilla.Johtaja -- nimeltään Sefako -- on ainoa joka puhuu, taustaryhmä vain istuu oksilla valmiudessa. Olentojen luiset siivet ovat erikoisia: luiden välissä on lähes näkymätön kalvo, jota ei näe ellei katso tarkasti. Taustajoukot koettavat olla vakaina paikallaan, mutta Madawan tajuaa, että ne oikeasti liikehtivät vähän levottomasti. Hänelle tuleee mieleen omat koulutusaikansa nuorena vartijakokelaana.
Curaig tarjoaa lahjaksi rautaisen paistinpannun, ja lintuolennot (joiden nimi itselleen ääntyy suunnilleen "nidya") tarjoavat vastineeksi veitsen kokoisen terävän kristallin. Nidyoilla näyttää olevan vain vähän metallia, ja keihäiden kärjet ovat sen sijaan läpinäkyvää kristallia nekin. Luultavaa on, että Sefakon kiiltävä metallipaitakin on lähinnä pinnoitettu hopealla tai jollakin. Olennot eivät näytä erityisen voimakkailta, tai ainakaan ne eivät jaksa kantaa raskaita taakkoja lentäessään.
Kivelle tuodaan koristeltu viltti, ja ruokaa jaetaan. Nidyoiden ruoka on huolestuttavaa: se on mädäntynyttä lihaa, käyneitä hedelmiä ja tuoksuu hirveältä. Sentään juotava vesi on kirkasta, vaikkakin jollain happamalla mausteettua. Kääpiöille lusikallisenkin syöminen on saavutus, tosin heidän kuivalihansa on niinikään vaikeaa syötävää hampaattomille raadonsyöjälinnuille. Alkoholi menee Sefakolta alas ongelmitta -- käyneet marjat ovat tuttuja. Ryhmällä on selvästi tiukka hierarkia, jossa Sefako käskee ja muut tottelevat.
Kuvien avulla saadaan jonkinlainen tiedonvaihto käyntiin. Nidyat tuntevat jotut, bocsat, drakkenit, geldirit ja monipäiset käärmeet. Kääpiöt sanovat tulleensa kaukaa ja asuvansa pohjoisilla vuorilla; nidyat kertovat asuvansa etelässä. Tämä ryhmä on laaksossa tekemässä jotain, joka ei käy täysin selväksi. Kuvilla Sefako kertoo, että kauan sitten laaksossa asui paljon nidyoita, mutta sitten sinne saapui valtaisa hyönteislauma, joka söi kaiken ja ajoi nidyat pois. Sitten hyönteiset itse menivät pois, ja nyt tänne on saapunut vain pieni osasto. Joukko on selvästi sotilaita, ja osa suurempaa armeijaa. Kääpiöt eivät heitä kauheasti huoleta, koska maan pinnalla kulkevina he eivät nidyoita oikein uhkaa.
Nidyatkin katselevat kääpiöiden metalliesineitä kiinnostuneina, ja kauppoja aletaan hieroa. Nidyoiden kristallit, kankaat ja nahkatyöt tekevät kauppansa kaikenlaisten terästyövälineiden vastineeksi. Sitten selviää, että nidyoilla olisi alueen karttakin. Sefako ymmärtää tämän arvon, ja pyytää siitä kovaa hintaa. Lopulta päädytään kirveeseen ja teräsnuijaan.
Suuri kartta ylttää yli kahdensadan kilometrin päähän itään ja etelään. Se on piirretty nahalle, ja siitä näkeee selvästi, että alue on aivan erämaata. Kuitenkin karttaan on merkitty jotujen ja geldirien alueet, eteläinen viidakko -- sekä kaakossa sijaitseva kaupunki. Sefako kertoo siellä asuvan drakkeneita. Sefako kertoo myös, että ryhmä ei ole ensimmäiset kääpiöt joita täällä on nähty -- että yksi heidän kaltaisensa oli joitain viikkoja sitten nähty etelään täältä. Tämä on odottamatonta, koska edellinen tutkimusretki suuntasi pohjoiseen, eikä täällä pitäisi olla ketään muuta. Toisaalta kaikkien kääpiöiden sijainnista ei ole keinoa varmistua.
Päivän neuvoteltuaan kääpiöt alkavat tehdä lähtöä. Ennen lähtöä Madawan piirtää vielä kuvan näkemästään lentävästä rauskusta. Tämä saa nidyoissa aikaan selvän reaktion. Sefako ilmaisee, että olento on paha ja vaarallinen, ja liitossa joidenkin muiden vaarallisten olentojen kanssa. Näistä hän selittää paljonkin, muttei joko osaa tai suostu piirtämään niitä, eikä selityksestä saa ilman kuvia paljon tolkkua.
Kääpiöt keräävät ostoksensa ja siirtyvät luolan suulle. Nidyat kiertävät taivaalla seuraamassa, ja panevat epäilemättä merkille reitin, jota kääpiöt ovat laaksoon päässeet. Köydet jätetään paikalleen seuraavaa retkikuntaa varten, vaikka ne eivät tulekaan talven yli kestämään.
Luolaa alaspäin kulkeminen on nopeaa, ja parin tunnin jälkeen, kun ilta alkaa hämärtää, ryhmä saapuu leirille Takun ja vuohien luo. Takulle kerrotaan nidyoista, ja hän sanoo kuulleensa tällaisista, muttei ole koskaan nähnyt niitä.
Pelinjohtajan kommentteja
Niydoiden kartta on vielä tulossa.
Pelikerta oli epädynaaminen, eikä ollenkaan parhaimpia. Kaikki oikeat haasteet olivat kulissien takana -- nidyat olisivat saattaneet olla vihamielisiä, etenkin nuoremmat, mutta kääpiöt eivät antaneet näille verukettta tai tilaisuutta käydä päälle. Tällaisenaan meno oli pelkkää tutkimusretkeilyä ja karkean tason diplomatiaa, ja kuvitustakin oli liian vähän.
Nidyat olivat minusta makee porukka, muttta tällaisten tuominen peliin johtaa herkästi pelinjohtajan monologiin ja ekspositiohelvettiin, niin tälläkin kertaa. Sentään olennot toivat tutkimusretkeilyyn konkreettisen muutoksen: nyt on kartta, josta voi yrittää arvella, mihin mennä seuraavaksi.
Ensi pelissä luvassa on myös ihan oikeita tapahtumia.
<-- Azanur S02E04: Kaksipäinen käärme - Azanur S02E06: Orjuuttajat -->
CategoryPelit
