Revision [468]
This is an old revision of Azanur10 made by AdminDare on 2021-09-29 05:11:36.
Azanur 10: Ruumiinsyöjä
<-- 09: Ontto vuori - 11: -->
Maan alla, päivä 1, 4 tuntia heräämisen jälkeen
Suuressa kammiossa, jossa pieni vesiputous syöksyy kymmenen metriä kalsiittiseen rotkoon, kääpiöt ottavat vedestä näytteitä. Merkkejä hopeasta ei näy, ja kalsiittinen railo näyttää todella ahtaalta, joten ryhmä päättää jatkaa suurta käytävää pohjoisen suuntaan. Siellä vastaan tulee parikymmentä metriä syvä kuilu, josta laskeudutaan köysillä. Kuilun seinästä virtaa vettä, käytävä kääntyy länteen, ja pohjalla odottaa toinen 20-metrinen kuilu, josta kohisee alas vesiputous. Pohjalla korkea käytävä kapenee siten, että koko pohja on veden peitossa. On mahdotonta sanoa, miten syvä virta on, mutta tunnustelu viittaa siihen, että tunnelin alaosa on kokonaan veden vallassa. Ryhmä jatkaa eteenpäin korkealla tasolla, käytävän pohjoisseinää pitkin 20 metriä virran yläpuolella. Elza kulkee ensimmäisenä ja rakentaa köysipoikkaria mennessään. Seinässä on jonkin verran käsi- ja jalkaotteita, mutta ilman köyttä kulku olisi vaarallista.
Jonkin matkan jälkeen seinästä löytyy rako fossiilikäytävään. Alas virtaan laskeutuminen ei vieläkään ajatuksena miellytä, joten ryhmä lähtee fossiilikäytävään. Sen suunta on koillinen ja leveys pari metriä. Peräkanaa kääpiöt kulkevat kuivassa käytävässä, joka viettää vähitellen ylöspäin.
Tästä suunnasta hopeaa ei varmastikaan löydy, mutta kääpiöt tuumivat, että olisi hyvä löytää toinen reitti ulos ja sisään. On mahdotonta arvailla, kuinka syällä maan pinnasta tämä kohta luolaa on, koska pinta on niin epätasaista. Fossiilikäytävä kapenee ja madaltuu ja muuttuu ryöminnäksi. Se päättyy kolme metriä leveään ylöspäin kapenevaan pystykuiluun, jonka katosta putoilee vettä ja pohjalla 15 metriä alempana näkyy veden pinta. Kuilun vastakkaisella reunalla, paria metriä korkeammalla, näyttää olevan myös ryömintäkokoinen tunneli.
Kääpiöt ylittävät kuilun hakkaamalla seiniin pultteja ja virittämällä köysilinjan niitä pitkin. Sen toisella puolella on melko jyrkässä kulmassa ylöspäin kohoava liukas putki, jota kääpiöt lähtevät ryömimään eteenpäin. Putken pohja on vedestä niljakas ja ryömintä on varovaista; jos täällä liukastuisi, olisi riski liukua putkea pitkin takaisin pystykuiluun ja syöksyä sen pohjalle.
Lopulta putki avautuu parempikulkuiseen fossiilikäytävään, joka haarautuu moneen suuntaan. Ryhmä pyrkii ylöspäin ja ylöspäin, ja ehkä tuntia myöhemmin päätyy korkeimpaan paikkaan. Pääsy ylös on tästä romahtanut, mutta alaspäin johtaa sortunut, leveä kuilu. Jos tästä on joskus päässyt pinnalle, ei se ole enää mahdollista. Tässä kohtaa syödään illallinen. Ondulf käy vilkaisemassa kuilun pohjaa; sieltä jatkuu fossiilikäytävä suunnilleen etelään ja pohjoiseen. Arvioiden mukaan sitä kautta saattaisi päätyä kalsiittiseen kammioon ja pienelle vesiputoukselle.
Liikkeellä on nyt oltu yhdeksän tuntia, ja nämä käytävät eivät selvästikään koskaan tulvi. Niinpä ryhmä päättää kartoittaa niitä eikä lähteä takaisin virtauskäytävään. Yritetään vielä löytää mahdollista reittiä ulospäin, mutta lupaavimman ylös johtavan tunnelin päästä löytyy irtokiviä ja kun yhtä niistä liikutetaan, takaa vapautuu valtava mutatulppa ja käytännössä kaikki kääpiöt saavat päälleen tonnin mutaa. He saavat vain pieniä kolhuja, mutta toteavat, että tämän päivän eksploraatio saa nyt riittää. Varusteet puhdistetaan, ja sitten etsitään kuiva paikka johon leiriydytään yöksi.
Päivä 2
Yö on ollut rauhallinen, ja aamiainen syödään kiireettömästi. Ryhmä toteaa, että on aika lähteä takaisin virran suuntaan. Liukasta tunnelia pitkin pystykuiluun, siitä ryömintään ja takaisin poikkikulkuun korkealla virran yläpuolella. Poikkikulku jatkuu joitakin kymmeniä metrejä, ja kun alla oleva virta syöksyy sumppuun, löytyy lattiakin. Korkean tason käytävä on fossiilinen ja pohjoiseen johtava.
Parinsadan metrin lohkarekulun jälkeen käytävä aukeaa itään päin valtavaan kammioon, joka on täynnä kalsiittisia luolamuotoja. Stalagmiititi, stalaktiitit, valukivet ja pylväät ovat vaaleita ja koristavat suurta kammiota. Kääpiöt ihastelevat paikan kauneutta. Vettä tipahtelee katosta, ja kristallipohjaisia lampia näkyy. Täällä on elämääkin: pienet hyönteiset juoksevat pakoon askeleita, ja lepakkoja muistuttavat kallolinnut saalistavat niitä. Kaikki ovat vailla pigmenttiä ja ilmeisesti sokeita.
Elza löytää eräästä lammikosta hieman kultapölyä, ja nappaa sitä itselleen. Sitten hän osoittaa sen muille. Lammikko on seisovaa vettä, ja kultapölyn arvelleen pudonneen sinne katon stalaktiitista. Ondulf pystyttää kolmemetrisen salon ja nostaa sen huippuun tikkaat, ja parin yrityksen jälkeen Elza onnistuu kiipeämään stalaktiitin luo. Sen pinnassa ei kuitenkaan näy kultapölyä, joten hän tyytyy lohkaisemaan siitä pienen kivinäytteen. Gunnleif suodattaa kultapölystä niin paljon kuin pystyy, ja sijoittaa sen näytepurkkiin.
Kammiosta jatketaan matkaa pääväylää pitkin pohjoiseen. Lohkareisen laskeutumisen jälkeen virta ilmestyy taas hetkeksi näkyviin, ja käytävän reunat ovat täynnä suuria aukkoja moniin suuntiin. Jotkut niistä varmasti johtavat erillisiin tunneleihin, mutta seurue kulkee veden mukana pääväylää pitkin. Käytävän kääntyessä länteen kivien välistä virtaava vesi muodostaa leveän järven, jonka etelälaidassa on kapea kuiva kaistale. Luola alkaa muuttua oikeaksi virtauskäytäväksi; järvestä länteenpäin lähtevän 15 metriä leveän tunnelin pohjalla virtaa vettä, mutta reunoja pitkin voi kulkea kuivin jaloin. Järven takana, koillislaidassa, lähtee toinen suuri käytävä hieman ylöspäin.
Virtaan
Virtaa seuraamalla mutkitteleva ja suuri käytävä johtaa korkealle vesiputoukselle, joka täyttää koko käytävän. Ondulf alkaa rakentaa poikkikulkua seinää pitkin, ajatuksena mennä vesiputouksen ohi ja laskeutua sitten pohjan tasolle. Gunnleif ottaa näytteitä, mutta hopeaa ei löydy vieläkään. Skalti varmistaa Ondulfia. Elza tylsistyy hitaaseen etenemiseen, ottaa Jhavacin mukaansa, ja palaa järvelle, aikeenaan tarkistaa koilliseen lähtevä käytävä.
Järven ylittäminen ei ole uimataidottomille kääpiöille helppa, mutta Elza löytää pinnan alta askelmia, joiden avulla on mahdollista kulkea järven reunaa seuraten käytävän suulle. Jhavac seuraa häntä. Käytävä on leveä ja sen pohjalla virtaa hieman vettä. Kulku on helppoa, ja Elza ja Jhavac etenevät nopeasti pari sataa metriä itään. Sitten heidän edessään näkyy heikkoa valoa ja kuuluu kohinaa. Käytävä kääntyy ja saapuu pitkänomaisen rotkon pohjalle. Sen reunat kohoavat yli 60 metriin, ja se on avoin taivaalle. Ulkona aurinko on pian nousemassa, mutta siellä myös sataa kaatamalla. Ainakin sateella tämän rotkon seinät näyttävät kiipeämiskelvottomilta, tosin sisäänkäyntinä tämä voisi olla helppo.
Sade märässä osassa luolaa on huolestuttava, etenkin hyvin kova sade. Kaksikko palaa muiden luokse raportoimaan löydöistään. Tilannetta pohditaan hetki, mutta ympärillä käytävässä ei näy merkkejä katastrofaalisesta tulvimisesta: vesi täällä voi kyllä nousta, mutta se luultavasti nousee enemmänkin tasaisesti kuin yllättäen. Niinpä Ondulfin poikkarin valmistuttua ryhmä kulkee sitä pitkin, ja laskeutuu 25 metriä alas putouksen viereen.
Täällä kivi on selvästi kauttaaltaan veden hiomaa ja on selvää, että ainakin kevättulvilla täällä on todella märkää. Ryhmä jatkaa eteenpäin mutkittelevaa ja leveää käytävää. Sen keskellä oleva virta on vuolas, mutta laidoilla voi kulkea yhä kuivin jaloin. Seuraa lyhyt köysilaskeutuminen, ja sen jälkeen valtava, korkea kammio, jonka etelä- ja pohjoislaidalla on mutaista lohkareikkoa. Tämä on ilmeinen tulvapakopaikka, jossa voi veden noustessa kiivetä pinnan yläpuolelle. Ryhmä pysähtyy syömään ja suunnittelemaan.
Muonaa ja valoja on varattu kolmeksi paikalliseksi päiväksi, ja ryhmä on pian ollut täällä puolitoista. Paluu on huomattavasti nopeampaa kuin laskeutuminen, koska kartoittaminen ja fossiilikäytävien tutkiminen on ollut hidasta. Ylhäältä tultaessa Elzan ja Jhavacin löytämä rotko olisi helppo keino ohittaa luolaston alkuosa ja päästä suoraan virtaan. Kuitenkin sade näyttää johtavan siihen, että vesi täällä kohoaa hitaasti ja tasaisesti, ja kun tarvikkeita vielä on, päätetään, että jatketaan vielä joitakin tunteja eteenpäin.
Tulvapakokammion jälkeen seuraa jälleen vesiputous joka vaatii köysilaskeutumista, ja sen jälkeen koko käytävän seinästä seinään tukkii 30 metriä pitkä järvi. Sen ylittämistä varten Ondulf ottaa joukon kellukkeinakin käytettäviä juomarakkoja, ja sitoo ne yhteen lautaksi. Hän sitoo yhden rakon itseensä kellukkeeksi, ja lähtee sitten melomaan lautalla järven ylitse, köysi mukanaan. Kellukkeista rakennettu alusta on kaikkea muuta kuin vakaa, ja pari kertaa näyttää siltä, että rakentajakääpiö on kaatumassa veteen, mutta lopulta hän selviää pinnalla toiselle rannalle. Siellä hän kiinnittää tuplaköyden kivimuotoon, siten, että lautan voi nyt vetää kummallekin puolelle toiselta puolelta käsin.
Kohtaaminen
Lautta vedetään toiselle rannalle, ja epäluuloiset kääpiöt ovat kaikki haluttomia lähtemään sillä yli. Lopulta Skalti asettuu lautan päälle ja levittää kätensä pysyäkseen vapaana. Ondulf kiskoo köysistä, ja nopeasti lautta lähtee etenemään. Vastarannalla Ondulf huomaa taas yhden luolahyönteisen, aiemmin nähtyjä suuremman. Se on melkein nyrkin kokoinen kuoriainen, ja se kävelee hitaasti häntä kohti. Sillä ei kuitenkaan näy pistimiä tai muita vaarallisia asioita, joten Ondulf olettaa sen olevan kiinnostunut hänen saappaidensa hajusta.Kun kuoriainen on parin metrin päässä, se avaa ulkosiipensä, ja yhtäkkiä kirkas valonvälähdys täyttää koko luolan. Ondulf jää lamaantuneena seisomaan paikalleen, ja Skaltin lautta pysähtyy. Toisella rannalla kääpiöt näkevät valonvälähdyksen ja Ondulfin pysähtymisen, ja sitten yhtäkkiä käytävästä syöksyy kookas, ehkä puolitoista kertaa kääpiön kokoinen monijalkainen hahmo, suoraan Ondulfia kohti. Se on vaalea ja pigmentitön, ja näyttää jättimäiseltä hyönteiseltä.
Pelinjohtajan kommentteja
kuvaus aloitettu
<-- 09: Ontto vuori - 11: -->
CategoryPelit
