Revision history for Azanur09
Additions:
{{image url="images/adventure-4.jpg" width="800"}}
Deletions:
Additions:
{{image class="left" url="images/rigging-1.jpg" width="400"}}Yö sujuu rauhallisesti. Ryhmä herää hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Kuilulle palattaessa ylhäälle johtava köysi löytyy kuitenkin tasanteelta. Joku, luultavasti geldirus, on katkaissut sen ylhäältä alkeellisilla työkaluilla tai terävillä hampailla. Ylös kiipeäminen ilman köyttä näyttää haastavalta, muttei mahdottomalta. Kätevintä olisi löytää täältä toinen reitti ulos, mutta jos se ei mitenkään onnistu, periaatteessa tätäkin kautta pitäisi päästä takaisin.
Deletions:
Additions:
{{image class="left" url="images/rigging-1.jpg" width="600"}}Yö sujuu rauhallisesti. Ryhmä herää hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Kuilulle palattaessa ylhäälle johtava köysi löytyy kuitenkin tasanteelta. Joku, luultavasti geldirus, on katkaissut sen ylhäältä alkeellisilla työkaluilla tai terävillä hampailla. Ylös kiipeäminen ilman köyttä näyttää haastavalta, muttei mahdottomalta. Kätevintä olisi löytää täältä toinen reitti ulos, mutta jos se ei mitenkään onnistu, periaatteessa tätäkin kautta pitäisi päästä takaisin.
Deletions:
Additions:
{{image url="images/adventure-3.jpg" width="800"}}
(Parit noista nykyisistä kuvista on aika kamalia. Tämä lähinnä siksi, että käytin 3D-malleja enemmän hahmotusapuvälineenä itselleni; ts. tahdoin varmistaa, että minulla oli pinnanmuodot ja pinnan alaiset muodot oikein. Tästä johtuen detaljointi jäi hyvin köykäiseksi, kun malli ei tahtonut enää ottaa enempää yksityiskohtia.)
(Parit noista nykyisistä kuvista on aika kamalia. Tämä lähinnä siksi, että käytin 3D-malleja enemmän hahmotusapuvälineenä itselleni; ts. tahdoin varmistaa, että minulla oli pinnanmuodot ja pinnan alaiset muodot oikein. Tästä johtuen detaljointi jäi hyvin köykäiseksi, kun malli ei tahtonut enää ottaa enempää yksityiskohtia.)
Additions:
Ondulf kartoittaa fossiilikäytävää, mutta sitä on enemmän kuin pystyy tarkasti mittaamaan. Ulkona on alkanut sataa, ja suuri kuilu on märempi kuin aiemmin. Kääpiöt ovat olleet liikkeellä yli 12 tuntia, ja he alkavat väsyä. Fossiilikäytävässä ollaan hyvin suojassa sateelta, joten ryhmä päättää leiriytyä. Makuualustat levitetään ja illallista syödään. Skalti huoltaa varusteita, Ondulf piirtää karttaa, Gunnleif kerää näytteitä maan alla löytyvistä homeista ja pienistä hyönteisistä. Elza ja Jhavac nukkuvat.
Yö sujuu rauhallisesti. Ryhmä herää hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Kuilulle palattaessa ylhäälle johtava köysi löytyy kuitenkin tasanteelta. Joku, luultavasti geldirus, on katkaissut sen ylhäältä alkeellisilla työkaluilla tai terävillä hampailla. Ylös kiipeäminen ilman köyttä näyttää haastavalta, muttei mahdottomalta. Kätevintä olisi löytää täältä toinen reitti ulos, mutta jos se ei mitenkään onnistu, periaatteessa tätäkin kautta pitäisi päästä takaisin.
Joka tapauksessa juuri nyt on aika mennä eteenpäin! Seuraava köysi kiinnitetään, ja sillä laskeudutaan alaspäin. Noin 90 metrin syvyydessä löytyy viimein kuilun pohja. Se on suurta lohkareikkoa, joiden väliin vesi valuu: varsinainen virta on lohkareiden alapuolella. Pohjalla on valtava jäämöhkäle, joka huokuu kylmyyttä. Luultavasti talvella näin avoimessa kuilussa lämpötila putoaa nollan alapuolelle.
===Käytäviin===
Gunnleif ottaa näytteen vedestä. Siinä ei ole merkkejä hopeasta. Kuten on arveltukin, hopeasuoni on jossakin vesiputouksen ja leirin välissä. Kuilun pohjalta lähtee länteen valtava, vanha virtauskäytävä, joka on ainakin 20 metriä leveä ja yhtä korkea. Sen pohja koostuu kosteista lohkareista. Ryhmä lähtee kulkemaan sitä pitkin.
Virtauskäytävään valuu välillä noroina lisää vettä, joka katoaa niinikään lohkareiden alle. Korkeammalla näkyy aukkoja fossiilikäytäviin. Virtauskäytävä kulkee tasaisesti alaspäin, tekee lähes täyden U-käännöksen ja sitten toisen. Käytävä pysyy suurena ja korkeana, ja välillä lohkareiden alta kuuluu alapuolella menevän veden ääntä. Katastrofaalisen tulvimisen merkkejä ei käy, tosin varhain keväällä kun vuoren lumi sulaa, vesi nousee luultavasti kivikon yläpuolelle. Käytävän reunat ovat kuitenkin kuivat ja korkeat.
Eteneminen on hidasta: Ondulf piirtää kartta ja Gunnleif kerää näytteitä. Mudassa näkyy merkkejä raudasta; kivi ympärillä sisältää luultavasti rikkaita rautasuonia. Tämä on hyödyllistä, muttei varsinaisesti käänteentekevää; rautaa saattaa löytyä lähempääkin Ugog Nalimia.
Käytävä kääntyy etelään. ja lohkareikko alkaa nousta ylöspäin. Sitten se kohtaa katon: käytävän tukkii sen koko leveydeltä valtava pino suuria kivenlohkareita. Itäpuolella olisi reilun kymmenen metrin kiipeily fossiilikäytävään, mutta se näyttää vaikealta; edellinen kiipeily oli miltei puoli kilometriä takanapäin. Elza lähetetään lohkaretukokseen etsimään reittiä läpi.
Puolessatoista tunnissa reitti löytyykin. Tukos on suuri ja varsin kiikkerä; sen läpi kulkiessa pitää olla hyvin varovainen, ettei aloita kivivyöryä. Ondulfilla on mukana tikapuiksi tarkoitettuja teräsputkia; Elza pyytää paria sellaista, ja tukee niillä tukoksen kiikkerimmät kohdat. Tämän jälkeen koko ryhmä pääsee turvallisesti läpi.
Veden ääni voimistuu, ja ehkä 150 meriä lohkaretukoksen jälkeen käytävä haarautuu, kun itäseinässä 10 metrin korkeudessa olevasta aukosta pieni vesiputous liittyy virtauskäytävään.
====Pelinjohtajan kommentteja====
Tosiaan olin ollut ihan valmis pelauttamaan ekan osan tätä seikkailua puhtaasti maan pinnalla, mutta päättäväiset kääpiöt tunkeutuivat sitkeästi alaspäin, ja mikä minä olen estämään!
Peli onnistui minusta oikein mainiosti. On tosiaan mahtavaa pelauttaa luolatarinaa, kun sekä pelaajat että hahmot ovat jyvällä asioista. Parissa kohtaa kuvailuni brakasi, eikä 3D-malleja tietenkään näistä kohdista ollut. Koetan tuottaa lisää selventävää kuvitusta seuraavaan peliin.
Yö sujuu rauhallisesti. Ryhmä herää hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Kuilulle palattaessa ylhäälle johtava köysi löytyy kuitenkin tasanteelta. Joku, luultavasti geldirus, on katkaissut sen ylhäältä alkeellisilla työkaluilla tai terävillä hampailla. Ylös kiipeäminen ilman köyttä näyttää haastavalta, muttei mahdottomalta. Kätevintä olisi löytää täältä toinen reitti ulos, mutta jos se ei mitenkään onnistu, periaatteessa tätäkin kautta pitäisi päästä takaisin.
Joka tapauksessa juuri nyt on aika mennä eteenpäin! Seuraava köysi kiinnitetään, ja sillä laskeudutaan alaspäin. Noin 90 metrin syvyydessä löytyy viimein kuilun pohja. Se on suurta lohkareikkoa, joiden väliin vesi valuu: varsinainen virta on lohkareiden alapuolella. Pohjalla on valtava jäämöhkäle, joka huokuu kylmyyttä. Luultavasti talvella näin avoimessa kuilussa lämpötila putoaa nollan alapuolelle.
===Käytäviin===
Gunnleif ottaa näytteen vedestä. Siinä ei ole merkkejä hopeasta. Kuten on arveltukin, hopeasuoni on jossakin vesiputouksen ja leirin välissä. Kuilun pohjalta lähtee länteen valtava, vanha virtauskäytävä, joka on ainakin 20 metriä leveä ja yhtä korkea. Sen pohja koostuu kosteista lohkareista. Ryhmä lähtee kulkemaan sitä pitkin.
Virtauskäytävään valuu välillä noroina lisää vettä, joka katoaa niinikään lohkareiden alle. Korkeammalla näkyy aukkoja fossiilikäytäviin. Virtauskäytävä kulkee tasaisesti alaspäin, tekee lähes täyden U-käännöksen ja sitten toisen. Käytävä pysyy suurena ja korkeana, ja välillä lohkareiden alta kuuluu alapuolella menevän veden ääntä. Katastrofaalisen tulvimisen merkkejä ei käy, tosin varhain keväällä kun vuoren lumi sulaa, vesi nousee luultavasti kivikon yläpuolelle. Käytävän reunat ovat kuitenkin kuivat ja korkeat.
Eteneminen on hidasta: Ondulf piirtää kartta ja Gunnleif kerää näytteitä. Mudassa näkyy merkkejä raudasta; kivi ympärillä sisältää luultavasti rikkaita rautasuonia. Tämä on hyödyllistä, muttei varsinaisesti käänteentekevää; rautaa saattaa löytyä lähempääkin Ugog Nalimia.
Käytävä kääntyy etelään. ja lohkareikko alkaa nousta ylöspäin. Sitten se kohtaa katon: käytävän tukkii sen koko leveydeltä valtava pino suuria kivenlohkareita. Itäpuolella olisi reilun kymmenen metrin kiipeily fossiilikäytävään, mutta se näyttää vaikealta; edellinen kiipeily oli miltei puoli kilometriä takanapäin. Elza lähetetään lohkaretukokseen etsimään reittiä läpi.
Puolessatoista tunnissa reitti löytyykin. Tukos on suuri ja varsin kiikkerä; sen läpi kulkiessa pitää olla hyvin varovainen, ettei aloita kivivyöryä. Ondulfilla on mukana tikapuiksi tarkoitettuja teräsputkia; Elza pyytää paria sellaista, ja tukee niillä tukoksen kiikkerimmät kohdat. Tämän jälkeen koko ryhmä pääsee turvallisesti läpi.
Veden ääni voimistuu, ja ehkä 150 meriä lohkaretukoksen jälkeen käytävä haarautuu, kun itäseinässä 10 metrin korkeudessa olevasta aukosta pieni vesiputous liittyy virtauskäytävään.
====Pelinjohtajan kommentteja====
Tosiaan olin ollut ihan valmis pelauttamaan ekan osan tätä seikkailua puhtaasti maan pinnalla, mutta päättäväiset kääpiöt tunkeutuivat sitkeästi alaspäin, ja mikä minä olen estämään!
Peli onnistui minusta oikein mainiosti. On tosiaan mahtavaa pelauttaa luolatarinaa, kun sekä pelaajat että hahmot ovat jyvällä asioista. Parissa kohtaa kuvailuni brakasi, eikä 3D-malleja tietenkään näistä kohdista ollut. Koetan tuottaa lisää selventävää kuvitusta seuraavaan peliin.
Deletions:
Additions:
Tunnin skrämbläyksen jälkeen ryhmä saavuttaa huipun, josta lauma kauriita pakenee kääpiöiden tullessa. Huippu on kivinen ja paljas, varmaan jotain 2100 metriä merenpinnan yläpuolelta, ja sieltä on erinomaiset näkymät joka suuntaan. Kaukana pohjoisessa erottuu melkein Ugog Nalimin huippu, lännessä aukeavat vuoriston juurikukkulat ja jotujen metsäiset maat, joita Oujnakel-joki halkoo. Itään ja etelään kohoaa graniittinen vuoristo; erityisesti etelässä jyrkkänä seinämänä, joka kohoaa varmaan 3000 metriin ja jota alas pyyhkii suuri vesiputous. Laelta näkee kohdan, jossa vesiputous kohtaa kalkkikiven: sinne on linnuntietä enää puolen kilometrin matka. Pintavettä ei enää tämän kohdan alapuolella näy, joten on ilmeistä, että tässä kohdassa vesi vajoaa maan sisään.
===Suuri kuilu===
Parinkymmenen minuutin jälkeen ryhmä saavuttaa vesiputouksen juuren. Suuret vesimassat syöksyvät alas graniittirinnettä, ja kohdassa jossa ne tapaavat kalkkikiven on yli 50 metriä halkaisijaltaan oleva epäsäännöllisen muotoinen kuilu. Vesi ei täytä sitä läheskään kokonaan, ja jättimäisiä kivenlohkareita on kiilautunut sen sisään. Kuilu muodostaa suunnattoman suuret portaat, eikä sen pohjaa erotu täältä. Periaatteessa lohkareita pitkin voisi vapaakiivetäkin, mutta ryhmällä on köyttä. Neljä pulttia lyödään kallioon, ja Elza lähtee alaspäin. Ärjyvän vesiputouksen pärskeet kastelevat hänet, mutta suurin osa vedestä on kuilun etelälaidassa, ja Elza laskeutuu pohjoisseinämää pitkin. Hän sytyttää kynttilälyhtynsä ja vie köyttä lohkareelta lohkareelle.
Miltei 50 metrin syvyydessä Elza huomaa seinässä ehkä viisi metriä leveän aukon, joka johtaa fossiilikäytävään. Elza kiinnittää köyden alapään kuiluun kiilautuneelle valtavalle lohkareelle, ilmoittaa muille pillillä että köysi on vapaa, ja lähtee vilkaisemaan käytävää. Se näyttää muinaiselta veden kulkuväylältä, joka on ollut jo aikapäiviä kuiva ja lohkareinen. Kun myy ryhmä saapuu alas, he liittyvät Elzan joukkoon fossiilikäytävien tutkimisessa.
Korkean tason fossiilikäytävää on paljon, ja se on melkoinen sokkelo. Parin mutkan jälkeen vesiputouksen kohina vaimenee kuiskaukseksi. Käytävät ovat enimmäkseen tilavia, mutta monia pienempiäkin halkeamia löytyy. Alaspäin menevä tunneli yhtyy uudelleen suureen kuiluun; kapeampi railo lähtee syvemmälle, mutta se on umpikuja.
Ondulf kartoittaa fossiilikäytävää. Ulkona on alkanut sataa, ja suuri kuilu on märempi kuin aiemmin. Kääpiöt ovat olleet liikkeellä yli 12 tuntia, ja he alkavat väsyä. Fossiilikäytävässä ollaan hyvin suojassa sateelta, joten ryhmä päättää leiriytyä. Makuualustat levitetään ja illallista syödään. Skalti huoltaa varusteita, Ondulf piirtää karttaa, Gunnleif kerää näytteitä maan alla löytyvistä homeista ja pienistä hyönteisistä. Elza ja Jhavac nukkuvat.
===Suuri kuilu===
Parinkymmenen minuutin jälkeen ryhmä saavuttaa vesiputouksen juuren. Suuret vesimassat syöksyvät alas graniittirinnettä, ja kohdassa jossa ne tapaavat kalkkikiven on yli 50 metriä halkaisijaltaan oleva epäsäännöllisen muotoinen kuilu. Vesi ei täytä sitä läheskään kokonaan, ja jättimäisiä kivenlohkareita on kiilautunut sen sisään. Kuilu muodostaa suunnattoman suuret portaat, eikä sen pohjaa erotu täältä. Periaatteessa lohkareita pitkin voisi vapaakiivetäkin, mutta ryhmällä on köyttä. Neljä pulttia lyödään kallioon, ja Elza lähtee alaspäin. Ärjyvän vesiputouksen pärskeet kastelevat hänet, mutta suurin osa vedestä on kuilun etelälaidassa, ja Elza laskeutuu pohjoisseinämää pitkin. Hän sytyttää kynttilälyhtynsä ja vie köyttä lohkareelta lohkareelle.
Miltei 50 metrin syvyydessä Elza huomaa seinässä ehkä viisi metriä leveän aukon, joka johtaa fossiilikäytävään. Elza kiinnittää köyden alapään kuiluun kiilautuneelle valtavalle lohkareelle, ilmoittaa muille pillillä että köysi on vapaa, ja lähtee vilkaisemaan käytävää. Se näyttää muinaiselta veden kulkuväylältä, joka on ollut jo aikapäiviä kuiva ja lohkareinen. Kun myy ryhmä saapuu alas, he liittyvät Elzan joukkoon fossiilikäytävien tutkimisessa.
Korkean tason fossiilikäytävää on paljon, ja se on melkoinen sokkelo. Parin mutkan jälkeen vesiputouksen kohina vaimenee kuiskaukseksi. Käytävät ovat enimmäkseen tilavia, mutta monia pienempiäkin halkeamia löytyy. Alaspäin menevä tunneli yhtyy uudelleen suureen kuiluun; kapeampi railo lähtee syvemmälle, mutta se on umpikuja.
Ondulf kartoittaa fossiilikäytävää. Ulkona on alkanut sataa, ja suuri kuilu on märempi kuin aiemmin. Kääpiöt ovat olleet liikkeellä yli 12 tuntia, ja he alkavat väsyä. Fossiilikäytävässä ollaan hyvin suojassa sateelta, joten ryhmä päättää leiriytyä. Makuualustat levitetään ja illallista syödään. Skalti huoltaa varusteita, Ondulf piirtää karttaa, Gunnleif kerää näytteitä maan alla löytyvistä homeista ja pienistä hyönteisistä. Elza ja Jhavac nukkuvat.
Deletions:
Tunnin skrämbläyksen jälkeen ryhmä saavuttaa huipun, josta lauma kauriita pakenee kääpiöiden tullessa. Huippu on kivinen ja paljas, varmaan jotain 2100 metriä merenpinnan yläpuolelta, ja sieltä on erinomaiset näkymät joka suuntaan. Kaukana pohjoisessa erottuu melkein Ugog Nalimin huippu, lännessä aukeavat vuoriston juurikukkulat ja jotujen metsäiset maat, joita Oujnakel-joki halkoo. Itään ja etelään kohoaa graniittinen vuoristo; erityisesti etelässä jyrkkänä seinämänä, jota alas pyyhkii suuri vesiputous. Laelta näkee kohdan, jossa vesiputous kohtaa kalkkikiven: sinne on linnuntietä enää puolen kilometrin matka. Pintavettä ei enää tämän kohdan alapuolella näy, joten on ilmeistä, että tässä kohdassa vesi vajoaa maan sisään.
Additions:
Ryhmä palaa katsomaan sortunutta sisäänkäyntiä hieman alempaa. Elza ryömii lohkareiden väliin ja tuntee heikon ilmavirran. Tämä käytävä on suurempi, mutta kääpiön mentävää reittiä ei siitäkään löydy. Räjähteitä ja kaivuutöitä vaaditaan myöskin, mutta operaatio olisi varmasti lyhyempi kuin kuilun pohjalta käsin. Räjähteitä kuluisi kuitenkin paljon, eikä ole tiedossa, miten paljon niitä on hankittu. Jhavac lähetetään kipaisemaan leiriin viemään tämän paikan sijainti Torkildille; tämä voi huolehtia räjäytysoperaatiosta. Kun kukkulakääpiö palaa, ryhmä lähtee etsimään muita reittejä maan alle. On melkein puolipäivä.
Kohteeksi valitaan eilen merkille pantu korkea huippu. Reitti sinne johtaa metsittyneen laakson halki. Metsän keskellä kääpiöden reitti kulkee ristiin polun kanssa, ja polun varresta löytyy taas yksi geldirusten merkki, mutta geldiruksia itse ei näy missään. Kääpiöt eivät kulje polkua pitkin, vaan jatkavat itään. Metsän hälventyessä he havaitsevat edessään jyrkänteen, jota voisi kyllä kiivetä, mutta se olisi hidasta ja vaikeaa. Ryhmä kiertää vähän pohjoiseen, ja löytää loivemman rinteen jota nousta.
Tunnin skrämbläyksen jälkeen ryhmä saavuttaa huipun, josta lauma kauriita pakenee kääpiöiden tullessa. Huippu on kivinen ja paljas, varmaan jotain 2100 metriä merenpinnan yläpuolelta, ja sieltä on erinomaiset näkymät joka suuntaan. Kaukana pohjoisessa erottuu melkein Ugog Nalimin huippu, lännessä aukeavat vuoriston juurikukkulat ja jotujen metsäiset maat, joita Oujnakel-joki halkoo. Itään ja etelään kohoaa graniittinen vuoristo; erityisesti etelässä jyrkkänä seinämänä, jota alas pyyhkii suuri vesiputous. Laelta näkee kohdan, jossa vesiputous kohtaa kalkkikiven: sinne on linnuntietä enää puolen kilometrin matka. Pintavettä ei enää tämän kohdan alapuolella näy, joten on ilmeistä, että tässä kohdassa vesi vajoaa maan sisään.
Ryhmä laskeutuu alas huipulta ja lähtee taivaltamaan etelään, kohti vesiputouksen juurta. Pian maaperä muuttuu lapiaz-kentäksi, jossa pyöreämuotoiset rotkot halkovat tasaista maata. Täällä on kuljettava varoen: jotkut rotkot voivat helposti nielaista nilkan, toiset saattavat johtaa syviin kuiluihin. Gunnleif paikantaa erään kohda, jossa on kulku alaspäin, ja kymmenen metrin köysilaskeutumisen jälkeen ryhmä on ahtaassa kammiossa. Kuitenkin puolentoista tunnin tutkiminen vahvistaa, että tämä reitti on umpikuja kääpiön kokoisille. Kun ryhmä nousee ylös, taivas on jo tummumassa: ilta ei koita vielä pariin tuntiin, mutta pian alkaa sataa.
Kohteeksi valitaan eilen merkille pantu korkea huippu. Reitti sinne johtaa metsittyneen laakson halki. Metsän keskellä kääpiöden reitti kulkee ristiin polun kanssa, ja polun varresta löytyy taas yksi geldirusten merkki, mutta geldiruksia itse ei näy missään. Kääpiöt eivät kulje polkua pitkin, vaan jatkavat itään. Metsän hälventyessä he havaitsevat edessään jyrkänteen, jota voisi kyllä kiivetä, mutta se olisi hidasta ja vaikeaa. Ryhmä kiertää vähän pohjoiseen, ja löytää loivemman rinteen jota nousta.
Tunnin skrämbläyksen jälkeen ryhmä saavuttaa huipun, josta lauma kauriita pakenee kääpiöiden tullessa. Huippu on kivinen ja paljas, varmaan jotain 2100 metriä merenpinnan yläpuolelta, ja sieltä on erinomaiset näkymät joka suuntaan. Kaukana pohjoisessa erottuu melkein Ugog Nalimin huippu, lännessä aukeavat vuoriston juurikukkulat ja jotujen metsäiset maat, joita Oujnakel-joki halkoo. Itään ja etelään kohoaa graniittinen vuoristo; erityisesti etelässä jyrkkänä seinämänä, jota alas pyyhkii suuri vesiputous. Laelta näkee kohdan, jossa vesiputous kohtaa kalkkikiven: sinne on linnuntietä enää puolen kilometrin matka. Pintavettä ei enää tämän kohdan alapuolella näy, joten on ilmeistä, että tässä kohdassa vesi vajoaa maan sisään.
Ryhmä laskeutuu alas huipulta ja lähtee taivaltamaan etelään, kohti vesiputouksen juurta. Pian maaperä muuttuu lapiaz-kentäksi, jossa pyöreämuotoiset rotkot halkovat tasaista maata. Täällä on kuljettava varoen: jotkut rotkot voivat helposti nielaista nilkan, toiset saattavat johtaa syviin kuiluihin. Gunnleif paikantaa erään kohda, jossa on kulku alaspäin, ja kymmenen metrin köysilaskeutumisen jälkeen ryhmä on ahtaassa kammiossa. Kuitenkin puolentoista tunnin tutkiminen vahvistaa, että tämä reitti on umpikuja kääpiön kokoisille. Kun ryhmä nousee ylös, taivas on jo tummumassa: ilta ei koita vielä pariin tuntiin, mutta pian alkaa sataa.
Deletions:
Additions:
{{image url="images/havainnekartta-1.jpg" width="900"}}
===Luolaan===
54. myöhäiskylvöä lähtö on varhainen. Sää on yhä pilvinen ja viileä. Luolatutkimustarvikkein ja 200 köysimetrillä varustautunut ryhmä nousee tunnissa romahtaneen luolan suulle, ja siitä puolta tuntia myöhemmin kuilulle. Köysi kiinnitetään pulteilla kallioon, ja ryhmä laskeutuu alas tutkimaan.
Kuilu on 40 metriä syvä, ja sen pohja on kivimurskan peitossa. Vettä valuu pieneen käytävään, mutta se näyttää romahtaneen kulkukelvottomaksi. Ilmavirtaakaan ei tunnu, ja Elzan arvio on, että tämä pitäisi kaivaa ja räjäyttää auki jotta tästä pääsisi läpi. Kiveä on varmaan ainakin 50 metriä, joten kyseessä olisi viikkojen operaatio. Päätetään etsiä parempaa reittiä sisään.
Ryhmä palaa katsomaan sortunutta sisäänkäyntiä hieman alempaa. Elza ryömii lohkareiden väliin ja tuntee heikon ilmavirran. Tämä käytävä on suurempi, mutta kääpiön mentävää reittiä ei siitäkään löydy. Räjähteitä ja kaivuutöitä vaaditaan myöskin, mutta operaatio olisi varmasti lyhyempi kuin kuilun pohjalta käsin.
===Luolaan===
54. myöhäiskylvöä lähtö on varhainen. Sää on yhä pilvinen ja viileä. Luolatutkimustarvikkein ja 200 köysimetrillä varustautunut ryhmä nousee tunnissa romahtaneen luolan suulle, ja siitä puolta tuntia myöhemmin kuilulle. Köysi kiinnitetään pulteilla kallioon, ja ryhmä laskeutuu alas tutkimaan.
Kuilu on 40 metriä syvä, ja sen pohja on kivimurskan peitossa. Vettä valuu pieneen käytävään, mutta se näyttää romahtaneen kulkukelvottomaksi. Ilmavirtaakaan ei tunnu, ja Elzan arvio on, että tämä pitäisi kaivaa ja räjäyttää auki jotta tästä pääsisi läpi. Kiveä on varmaan ainakin 50 metriä, joten kyseessä olisi viikkojen operaatio. Päätetään etsiä parempaa reittiä sisään.
Ryhmä palaa katsomaan sortunutta sisäänkäyntiä hieman alempaa. Elza ryömii lohkareiden väliin ja tuntee heikon ilmavirran. Tämä käytävä on suurempi, mutta kääpiön mentävää reittiä ei siitäkään löydy. Räjähteitä ja kaivuutöitä vaaditaan myöskin, mutta operaatio olisi varmasti lyhyempi kuin kuilun pohjalta käsin.
Additions:
Vain parin sadan metrin päästä löytyy pieniä vajoamia, ja suurempikin luolan sisäänkäynti. Joskus tästä on mennyt sisään suuri määrä vettä, mutta nykyään sisään valuu vain pieni sateen jälkeinen noro. Takana on kyllä iso onkalo, mutta on romahtanut ja lohkareiden täyttämä. Pari sataa metriä etelärinteeseen löytyy sitten suurempi vajoama, ainakin 40-metrinen kuilu. Sen seinämät ovat jyrkät eikä pohjaa näy: alas menemiseen tarvittaisiin köysiä. Tämä on kuitenkin lupaavin tähän mennestä löytyneistä aukoista. Ryhnmä kiipeää vielä läheiselle harjanteelle katselemaan maisemia, ja panee merkille ehkä puolentoista kilometrin päässä itään olevan hyvin prominentin huipun.
Iltapäivä on koittanut, ja kääpiöt ovat väsyneitä. Mäen päällä illallistauolla Skalti kertoo kuulleensa, että Torkild oli pahojen kielien mukaan löytänyt hopeaa mutta koettanut pimittää tiedon, vaikka hänen retkikuntansa oli kuitenkin ruhtinaan lähettämä ja varustama. Elza vahvistaa tämän ja kertoo itse vuotaneensa tiedon löydöstä eteenpäin. Ilmeisesti Elza ei kauheasti pidä Torkildista.
Ruuan jälkeen ryhmä lähtee paluumatkalle. He oikaisevat suorinta tietä takaisin leiriin. Alarinteeseen kulku on poluttomassakin maastossa melko vaivatonta, eikä lisää geldirusten reviirimerkkejä tule vastaan. Leirissä annetaan Torkildille raportti tapahtuneesta. Elza kuvailee vuolaasti geldirusta, ja Torkild kysyy, pitäisikö haittaeläimet ajaa pois tai hävittää. Gunnleif ja Ondulf vastustavat moista suhtautumista; he ovat tavanneet geldiruksia aiemmin Toublesjassa, jossa nämä vaikuttivat varsin säyseiltä.
Hämärän laskeutuessa ryhmä laatii suunnitelmia seuraavalle päivälle. Varustaudutaan kolmen päivän retkeen suurella määrällä köyttä ja luolatutkimustarpeistoa. Tavaraa tulee niin paljon, että ryhmään päätetään värvätä viides jäsen. Sellaiseksi poimitaan Jhavac Nailhammers-klaanista, joka on leirissä hommissa. Elza tuntee Jhavacin, ja muutkin ovat kuulleet hänestä: hän oli kymmenisen päivää sitten oikeuden edessä epäiltynä Kikrost Tankardvanityn kuoleman aiheuttamisesta. Kuitenkin hänet todettiin syyttömäksi. Elza selittää asiaan liittyviä seikkoja pitkällisesti, mutta selonteosta ei saa paljonkaan tolkkua; hän mainitsee Sadrakin olleen jotenkin osallisena syyttömyyden osoittamiseen.
Iltapäivä on koittanut, ja kääpiöt ovat väsyneitä. Mäen päällä illallistauolla Skalti kertoo kuulleensa, että Torkild oli pahojen kielien mukaan löytänyt hopeaa mutta koettanut pimittää tiedon, vaikka hänen retkikuntansa oli kuitenkin ruhtinaan lähettämä ja varustama. Elza vahvistaa tämän ja kertoo itse vuotaneensa tiedon löydöstä eteenpäin. Ilmeisesti Elza ei kauheasti pidä Torkildista.
Ruuan jälkeen ryhmä lähtee paluumatkalle. He oikaisevat suorinta tietä takaisin leiriin. Alarinteeseen kulku on poluttomassakin maastossa melko vaivatonta, eikä lisää geldirusten reviirimerkkejä tule vastaan. Leirissä annetaan Torkildille raportti tapahtuneesta. Elza kuvailee vuolaasti geldirusta, ja Torkild kysyy, pitäisikö haittaeläimet ajaa pois tai hävittää. Gunnleif ja Ondulf vastustavat moista suhtautumista; he ovat tavanneet geldiruksia aiemmin Toublesjassa, jossa nämä vaikuttivat varsin säyseiltä.
Hämärän laskeutuessa ryhmä laatii suunnitelmia seuraavalle päivälle. Varustaudutaan kolmen päivän retkeen suurella määrällä köyttä ja luolatutkimustarpeistoa. Tavaraa tulee niin paljon, että ryhmään päätetään värvätä viides jäsen. Sellaiseksi poimitaan Jhavac Nailhammers-klaanista, joka on leirissä hommissa. Elza tuntee Jhavacin, ja muutkin ovat kuulleet hänestä: hän oli kymmenisen päivää sitten oikeuden edessä epäiltynä Kikrost Tankardvanityn kuoleman aiheuttamisesta. Kuitenkin hänet todettiin syyttömäksi. Elza selittää asiaan liittyviä seikkoja pitkällisesti, mutta selonteosta ei saa paljonkaan tolkkua; hän mainitsee Sadrakin olleen jotenkin osallisena syyttömyyden osoittamiseen.
Additions:
Elza ja Skalti näkevät liikettä korkean laen päällä: siellä liikkui hetken jotain suurta, kääpiöt isompaa, ehkä karhun kokoista? Se ei kuitenkaan näyttäydy uudelleen. Ryhmä pohtii suuntaansa, mutta toteaa, että korkealta mäen laelta he näkisivät parhaiten. Niinpä ryhmä palaa laaksoon, ja jatkaa polkua pitkin. Vastaan tulee toinen metsikkö ja toinen samanlainen luukasa, josta myös kerätään pari näytettä. Metsän jälkeen polku kaartaa itään ja lähtee kiemurtelemaan ylös kohti harjanteelta nähtyä huippua. Rinne on jyrkkä, mutta polku helpottaa kulkemista.
{{image class="right" url="images/geldirus_face.jpg" width="200"}}Kotvan kuluttua suurten lohkareiden takaa astuu näkyviin täysikokoinen [[Geldirus|geldirus]], kivenharmaa, kädessään puukarttu. Se karjahtelee jotain uhkaavasti kielellä, joka on ehkä kaukaista sukua jotujen puheelle. Kukaan ei ymmärrä sanoja, mutta viesti tuntuu olevan "menkää pois tai muuten". Ilmeisesti nähdyt luutoteemit olivat reviirimerkintöjä.
Geldirus on 10 metriä ylempänä ja 15 metrin päässä, ja sillä on selvän ylivertainen asema kääpiöihin nähden. Ryhmä ei muutenkaan tahdo taistelua, joten se vetäytyy polulta. Geldirus ei paisko lisää kiviä heidän peräänsä, mutta karjahtelee jotain, joka varmaan tarkoittaa "sietääkin häipyä". Jälleen laaksossa mietitään tovi seuraavaa siirtoa. Korkea kukkula ainakin on geldireiden reviiriä, ehkä muutkin paikat täällä? Sitten Gunnleif panee merkille, että länteenpäin näyttää olevan karstimaan muotoja. Ryhmä lähtee tähän suuntaan.
===Onkaloita===
{{image class="right" url="images/geldirus_face.jpg" width="200"}}Kotvan kuluttua suurten lohkareiden takaa astuu näkyviin täysikokoinen [[Geldirus|geldirus]], kivenharmaa, kädessään puukarttu. Se karjahtelee jotain uhkaavasti kielellä, joka on ehkä kaukaista sukua jotujen puheelle. Kukaan ei ymmärrä sanoja, mutta viesti tuntuu olevan "menkää pois tai muuten". Ilmeisesti nähdyt luutoteemit olivat reviirimerkintöjä.
Geldirus on 10 metriä ylempänä ja 15 metrin päässä, ja sillä on selvän ylivertainen asema kääpiöihin nähden. Ryhmä ei muutenkaan tahdo taistelua, joten se vetäytyy polulta. Geldirus ei paisko lisää kiviä heidän peräänsä, mutta karjahtelee jotain, joka varmaan tarkoittaa "sietääkin häipyä". Jälleen laaksossa mietitään tovi seuraavaa siirtoa. Korkea kukkula ainakin on geldireiden reviiriä, ehkä muutkin paikat täällä? Sitten Gunnleif panee merkille, että länteenpäin näyttää olevan karstimaan muotoja. Ryhmä lähtee tähän suuntaan.
===Onkaloita===
Deletions:
Additions:
===Vuoristossa===
Luukasalta lähtee selvä polku syvemmälle laaksoon, mutta ei tiedetä, onko se eläinten vaiko alkuasukkaiden tekemä. Polkua seurataan vähän matkaa, mutta sitten siltä poiketaan, kun ryhmä kiipeää harjanteen päälle katsomaan maisemia. Harjanteelta erottuu etelässä pari sataa metriä korkeampi kukkulan laki, mutta selkein reitti sinne on täynnä irtokiveä ja näyttää todella vaikeakulkuiselta. Idässä päin näkyy jyrkänne ja jonkinlaista karstimaata, mutta kulku sinne menisi irtokivikon läpi.
Elza ja Skalti näkevät liikettä korkean laen päällä: siellä liikkui hetken jotain suurta, kääpiöt isompaa, ehkä karhun kokoista? Se ei kuitenkaan näyttäydy uudelleen. Ryhmä pohtii suuntaansa, mutta toteaa, että korkealta mäen laelta he näkisivät parhaiten. Niinpä ryhmä palaa laaksoon, ja jatkaa polkua pitkin. Se kaartaa itään ja lähtee kiemurtelemaan ylös kohti harjanteelta nähtyä huippua. Rinne on jyrkkä, mutta polku helpottaa kulkemista.
Etummaisena kulkeva Skalti on kiipeämässä ylös jyrkkää kohtaa, kun jostakin ylhäältä lentää nyrkin kokoinen kivi. Se osuu suoraan hänen rintapanssariinsa kovalla voimalla. Skalti horjahtaa ja putoaa rinteeseen. Seuraavanaa kulkeva Ondulf saa kuitenkin pysäytettyä hänet ennenkuin hän vierii koko matkan alas kivistä, jyrkkää mäkeä.
Ryhmä maastoutuu. Skalti ei ole vahingoittunut, mutta hänen panssarissaan on melkoinen kolhu. Kivi ei tosiaan vierinyt rinnettä pitkin, vaan putosi suoraan taivaalta, kuin heitettynä. Elza nousee tähystämään, ja näkee ylempänä rinteessä suuria lohkareita, joiden takana voisi hyvin piileksiä joku. Hänellä on räjähteitä, mutta hän ei kuitenkaan ryhdy vielä heittämään niitä. Ondulf nousee vuorostaan pystyyn, ja puhuu jotu- ja bocsakielellä muutamia osaamiaan sanoja. Hän toistelee sanoja "ystävä" ja "rauha" siinä toivossa, että kivien heittelijä ymmärtäisi.
Luukasalta lähtee selvä polku syvemmälle laaksoon, mutta ei tiedetä, onko se eläinten vaiko alkuasukkaiden tekemä. Polkua seurataan vähän matkaa, mutta sitten siltä poiketaan, kun ryhmä kiipeää harjanteen päälle katsomaan maisemia. Harjanteelta erottuu etelässä pari sataa metriä korkeampi kukkulan laki, mutta selkein reitti sinne on täynnä irtokiveä ja näyttää todella vaikeakulkuiselta. Idässä päin näkyy jyrkänne ja jonkinlaista karstimaata, mutta kulku sinne menisi irtokivikon läpi.
Elza ja Skalti näkevät liikettä korkean laen päällä: siellä liikkui hetken jotain suurta, kääpiöt isompaa, ehkä karhun kokoista? Se ei kuitenkaan näyttäydy uudelleen. Ryhmä pohtii suuntaansa, mutta toteaa, että korkealta mäen laelta he näkisivät parhaiten. Niinpä ryhmä palaa laaksoon, ja jatkaa polkua pitkin. Se kaartaa itään ja lähtee kiemurtelemaan ylös kohti harjanteelta nähtyä huippua. Rinne on jyrkkä, mutta polku helpottaa kulkemista.
Etummaisena kulkeva Skalti on kiipeämässä ylös jyrkkää kohtaa, kun jostakin ylhäältä lentää nyrkin kokoinen kivi. Se osuu suoraan hänen rintapanssariinsa kovalla voimalla. Skalti horjahtaa ja putoaa rinteeseen. Seuraavanaa kulkeva Ondulf saa kuitenkin pysäytettyä hänet ennenkuin hän vierii koko matkan alas kivistä, jyrkkää mäkeä.
Ryhmä maastoutuu. Skalti ei ole vahingoittunut, mutta hänen panssarissaan on melkoinen kolhu. Kivi ei tosiaan vierinyt rinnettä pitkin, vaan putosi suoraan taivaalta, kuin heitettynä. Elza nousee tähystämään, ja näkee ylempänä rinteessä suuria lohkareita, joiden takana voisi hyvin piileksiä joku. Hänellä on räjähteitä, mutta hän ei kuitenkaan ryhdy vielä heittämään niitä. Ondulf nousee vuorostaan pystyyn, ja puhuu jotu- ja bocsakielellä muutamia osaamiaan sanoja. Hän toistelee sanoja "ystävä" ja "rauha" siinä toivossa, että kivien heittelijä ymmärtäisi.
Deletions:
Additions:
Pilvinen päivä on viileä, ja kulku kivisessä maastossa hidasta. Maa nousee puolen kilometrin matkalla satakunta metriä, ja puut harvenevat. Maastoa peittää vuorikasvillisuus, jonka seassa vilistää pieniä eläimiä. Taivaalla lentelee saalistava suuri kallolintu, ja harjanteilla näkyy kuusijalkaisia kauriin kaltaisia eläimiä. Ryhmä kiipeää kumpareen yli ja päätyy kahden rinteen välissä olevaan metsittyneeseen laaksoon. Siellä vastaan tulee maahan isketystä puusta tehty kaksi metriä korkea keko, jonka ympärillä on luita. Keon päällä on kallo, jonka Gunnleif arvelee kuuluneen [[Jotut|jotulle]].
{{image class="left" url="images/adventure-2.png" width="350"}}Gunnleif penkoo luukasaa, ja tunnistaa suurimman osan luista kuuluviksi kuusijalkaisille kauriille, tosin seassa on myös jotun luita (ja toinenkin kallo). Jotkut luut ovat vanhempia, mutta kokonaisuus tuskin on ollut tässä talven yli. Seasta löytyy aiemmin tunnistamattoman keskikokoisen lihansyöjän kallo. Puuta on muokattu karkeilla työvälineillä, eikä mitään monimutkaisia kiinnitysvälineitä ole käytetty. Mietitään, onko tämän tarkoitus olla uskonnollinen paikka, reviirimerkintä vaiko jotain aivan muuta?
Luukasalta lähtee selvä polku syvemmälle laaksoon, mutta ei tiedetä, onko se eläinten vaiko alkuasukkaiden tekemä. Polkua seurataan vähän matkaa, mutta sitten siltä poiketaan, kun ryhmä kiipeää harjanteen päälle katsomaan maisemia.
{{image class="left" url="images/adventure-2.png" width="350"}}Gunnleif penkoo luukasaa, ja tunnistaa suurimman osan luista kuuluviksi kuusijalkaisille kauriille, tosin seassa on myös jotun luita (ja toinenkin kallo). Jotkut luut ovat vanhempia, mutta kokonaisuus tuskin on ollut tässä talven yli. Seasta löytyy aiemmin tunnistamattoman keskikokoisen lihansyöjän kallo. Puuta on muokattu karkeilla työvälineillä, eikä mitään monimutkaisia kiinnitysvälineitä ole käytetty. Mietitään, onko tämän tarkoitus olla uskonnollinen paikka, reviirimerkintä vaiko jotain aivan muuta?
Luukasalta lähtee selvä polku syvemmälle laaksoon, mutta ei tiedetä, onko se eläinten vaiko alkuasukkaiden tekemä. Polkua seurataan vähän matkaa, mutta sitten siltä poiketaan, kun ryhmä kiipeää harjanteen päälle katsomaan maisemia.
Deletions:
Additions:
{{image url="images/people_waterfall.jpg" width="900"}}
**Gunnleif**, **Ondulf** ja **Skalti** ovat saapuneet edellispäivänä Kaivosleiri Uhmaan, noin 7 kilometriä Ugog Nalimista etelään vuoristoa pitkin. Sen vieressä maan alta tulee vuolas virta, jonka vedestä Kultakypärän klaanin kaivosmestari Torkild Karvaton on löytänyt hopeajäämiä. Hopea olisi arvokas löytö, joten Asadir pyytää tutkimusretkikuntaa selvittämään asiaa. Sadrak ja Esme eivät ole mukana, he ovat Toublesjassa avustamassa kääpiökauppiaita suhteiden luomisessa, opettelemasa bocsien ja trakien kieltä, sekä vakoilemassa.
53. päivän aamu on pilvinen, mutta sade on päättynyt. Tutkimusryhmän vahvistukseksi on tulossa **Elza**, kukkulakääpiö, joka on toiminut täällä avustajana, ja jonka ryhmä tapasi [[Azanur03|trakien linnoituksen raunioilla]] sata päivää sitten. Nuori Elza on kaivoskääpiö, ja hänellä on osaamista räjähteistä. Kaivosleirissä käynnistyy aamulla hyörinä kun eilisen tuulen tuhoja paikkaillaan. Leirin tehtävänä on myös aloittaa vesivoimalan rakennukset viereiseen vesiputoukseen.
Torkild haluaa kärsimättömästi tuloksia. Ryhmä pohtii hetken vaihtoehtojaan.
Kaakon suuntaan kohoaa lähialueen korkein vuorenhuippu. Sen päällä olevalta jäätiköltä laskee vesiputous. Oletus on, että tämä putous katoaa maan alle jossakin, ja tulee ulos leirin kohdalta; sieltä se laskeutuu vesiputouksena alas rinteitä ja muuttuu metsässä Oujnakel-joeksi. Kivi on vaaleaa kalkkikiveä. Ketään ei huvita lähteä puskemaan aukkoon, josta virta tulee vuolaana ulos, joten tavoitteena on löytää toinen reitti luolaan. Niinpä ryhmä ottaa eräretkivarustuksen ja lähtee havumetsikön läpi kaakon suuntaan, jossa maa vähitellen kohoaa.
Pilvinen päivä on viileä, ja kulku kivisessä maastossa hidasta. Maa nousee puolen kilometrin matkalla satakunta metriä, ja puut harvenevat. Maastoa peittää vuorikasvillisuus, jonka seassa vilistää pieniä eläimiä. Taivaalla lentelee saalistava suuri kallolintu, ja harjanteilla näkyy kuusijalkaisia kauriin kaltaisia eläimiä. Ryhmä kiipeää kumpareen yli ja päätyy kahden rinteen välissä olevaan metsittyneeseen laaksoon. Siellä vastaan tulee kahdesta maahan isketystä puusta tehty kaksi metriä korkea keko, jonka ympärillä on luita. Keon päällä on kallo, jonka Gunnleif arvelee kuuluneen [[Jotut|jotulle]].
**Gunnleif**, **Ondulf** ja **Skalti** ovat saapuneet edellispäivänä Kaivosleiri Uhmaan, noin 7 kilometriä Ugog Nalimista etelään vuoristoa pitkin. Sen vieressä maan alta tulee vuolas virta, jonka vedestä Kultakypärän klaanin kaivosmestari Torkild Karvaton on löytänyt hopeajäämiä. Hopea olisi arvokas löytö, joten Asadir pyytää tutkimusretkikuntaa selvittämään asiaa. Sadrak ja Esme eivät ole mukana, he ovat Toublesjassa avustamassa kääpiökauppiaita suhteiden luomisessa, opettelemasa bocsien ja trakien kieltä, sekä vakoilemassa.
53. päivän aamu on pilvinen, mutta sade on päättynyt. Tutkimusryhmän vahvistukseksi on tulossa **Elza**, kukkulakääpiö, joka on toiminut täällä avustajana, ja jonka ryhmä tapasi [[Azanur03|trakien linnoituksen raunioilla]] sata päivää sitten. Nuori Elza on kaivoskääpiö, ja hänellä on osaamista räjähteistä. Kaivosleirissä käynnistyy aamulla hyörinä kun eilisen tuulen tuhoja paikkaillaan. Leirin tehtävänä on myös aloittaa vesivoimalan rakennukset viereiseen vesiputoukseen.
Torkild haluaa kärsimättömästi tuloksia. Ryhmä pohtii hetken vaihtoehtojaan.
Kaakon suuntaan kohoaa lähialueen korkein vuorenhuippu. Sen päällä olevalta jäätiköltä laskee vesiputous. Oletus on, että tämä putous katoaa maan alle jossakin, ja tulee ulos leirin kohdalta; sieltä se laskeutuu vesiputouksena alas rinteitä ja muuttuu metsässä Oujnakel-joeksi. Kivi on vaaleaa kalkkikiveä. Ketään ei huvita lähteä puskemaan aukkoon, josta virta tulee vuolaana ulos, joten tavoitteena on löytää toinen reitti luolaan. Niinpä ryhmä ottaa eräretkivarustuksen ja lähtee havumetsikön läpi kaakon suuntaan, jossa maa vähitellen kohoaa.
Pilvinen päivä on viileä, ja kulku kivisessä maastossa hidasta. Maa nousee puolen kilometrin matkalla satakunta metriä, ja puut harvenevat. Maastoa peittää vuorikasvillisuus, jonka seassa vilistää pieniä eläimiä. Taivaalla lentelee saalistava suuri kallolintu, ja harjanteilla näkyy kuusijalkaisia kauriin kaltaisia eläimiä. Ryhmä kiipeää kumpareen yli ja päätyy kahden rinteen välissä olevaan metsittyneeseen laaksoon. Siellä vastaan tulee kahdesta maahan isketystä puusta tehty kaksi metriä korkea keko, jonka ympärillä on luita. Keon päällä on kallo, jonka Gunnleif arvelee kuuluneen [[Jotut|jotulle]].
Deletions:
53. päivän aamu on pilvinen, mutta sade on päättynyt. Tutkimusryhmän vahvistukseksi on tulossa **Elza**, kukkulakääpiö, joka on toiminut täällä avustajana, ja jonka ryhmä tapasi [[Azanur03|trakien linnoituksen raunioilla]] sata päivää sitten.
Additions:
====Azanur 9: Ontto vuori====
{{image url="images/adventure-1.png" width="900"}}
**Gunnleif**, **Ondulf** ja **Skalti** ovat saapuneet edellispäivänä Kaivosleiri Uhmaan. Sen vieressä maan alta tulee vuolas virta, jonka vedestä Kultakypärän klaanin kaivosmestari Torkild Karvaton on löytänyt hopeajäämiä. Hopea olisi arvokas löytö, joten Asadir pyytää tutkimusretkikuntaa selvittämään asiaa. Sadrak ja Esme eivät ole mukana, he ovat Toublesjassa avustamassa kääpiökauppiaita suhteiden luomisessa, opettelemasa bocsien ja trakien kieltä, sekä vakoilemassa.
Edellispäivä oli todella tuulinen, ja yöllä satoi kaatamalla. Gunnleif mittasi luolasta virtaavan veden käyttäytymistä: ulosvirtaus kasvoi ensin hitaasti, sitten vauhdilla, ja sitten tasaantui sateen vielä jatkuessa - oletettavasti luola sisäänkäynnin takana oli tulvinut kattoon asti, eikä enempää vettä enää mahtunut ulos.
53. päivän aamu on pilvinen, mutta sade on päättynyt. Tutkimusryhmän vahvistukseksi on tulossa **Elza**, kukkulakääpiö, joka on toiminut täällä avustajana, ja jonka ryhmä tapasi [[Azanur03|trakien linnoituksen raunioilla]] sata päivää sitten.
{{image url="images/adventure-1.png" width="900"}}
**Gunnleif**, **Ondulf** ja **Skalti** ovat saapuneet edellispäivänä Kaivosleiri Uhmaan. Sen vieressä maan alta tulee vuolas virta, jonka vedestä Kultakypärän klaanin kaivosmestari Torkild Karvaton on löytänyt hopeajäämiä. Hopea olisi arvokas löytö, joten Asadir pyytää tutkimusretkikuntaa selvittämään asiaa. Sadrak ja Esme eivät ole mukana, he ovat Toublesjassa avustamassa kääpiökauppiaita suhteiden luomisessa, opettelemasa bocsien ja trakien kieltä, sekä vakoilemassa.
Edellispäivä oli todella tuulinen, ja yöllä satoi kaatamalla. Gunnleif mittasi luolasta virtaavan veden käyttäytymistä: ulosvirtaus kasvoi ensin hitaasti, sitten vauhdilla, ja sitten tasaantui sateen vielä jatkuessa - oletettavasti luola sisäänkäynnin takana oli tulvinut kattoon asti, eikä enempää vettä enää mahtunut ulos.
53. päivän aamu on pilvinen, mutta sade on päättynyt. Tutkimusryhmän vahvistukseksi on tulossa **Elza**, kukkulakääpiö, joka on toiminut täällä avustajana, ja jonka ryhmä tapasi [[Azanur03|trakien linnoituksen raunioilla]] sata päivää sitten.
Deletions:
Additions:
====Azanur 9: ????====
