Azanur 5: Toublesjan kaupunki


<-- 04: Kentaurit - 06: Diplomaatit -->

Kaskileirissä


 (image: http://azanur.karmavector.org/images/coast_map.png) Matkallaan kaskileiriin kääpiöt ovat puhelleet kohtaamastaan kentaurikulttuurista (tai bocsa-kulttuurista, kuten kentaurit itse itseään kutsuvat). Pronssikautinen sivilisaatio on selvästi hyvä ruoka-aitta ja olisi mainio kauppakumppani, mutta onko se myös mahdollinen uhka? Bocsia on paljon, ja ne ovat valtavan kokoisia; sodassa ne olisivat varteenotettava vihollinen. Toisaalta, vuoristoon ne eivät varmaan pääse lainkaan, ja metsässäkin niillä on vaikeaa. Yleinen näkemys on, että niiden kanssa ei varmastikaan tahdota vihamielisyyksiä, mutta sittenkin monet seikat kääpiöistä on parempi pitää niiltä vielä salassa.

Leirissä hankitut jauhot ja jyvät toimitetaan Fundinille, joka ottaa ne kiinnostuneena vastaan. Hän haastattelee ryhmää alempien maiden viljelysmaista. Liki 1000 metriä alempana kasvuolosuhteet ovat kyllä erinomaiset, ja on epäselvää, miten hyvin bocsien yemek-vilja täällä ylhäällä. Mutta leipää siitä ainakin voi tehdä.

Ryhmä istuutuu pohtimaan jatkoa. Braglof oli tilannut 100 säkkiä viljaa. Sitä löytyisi kyllä - selvästi bocsien Aseta-valtakunnan kaupungeilla on mistä myydä - ja kääpiöiden kultarahat kelpaavat vaihdon välineiksi. Ongelmaksi muodostuu kuljettaminen. Bocsien pääkaupunki, Adteizoug, on tietä pitkin lähes 150 kilometrin päässä joelta, ja sieltä on kaskileirille vielä ainakin 60 kilometrin matka tasaisesti nousevaa metsäistä rinnettä pitkin. Mitään teitä ei ole. Viljan kuljettaminen on melkoinen työ, tosin jokea ja lauttoja voidaan käyttää apuna.

Adteizougia lähempänä on kuitenkin kartan mukaan toinen bocsien kaupunki, nimeltään Toublesja. Sinne olisi bocsien tietä pitkin metsän reunasta vain runsaan 40 kilometrin matka länteen päin, ja oletettavasti sekin on riittävän suuri voidakseen myydä viljaa. Arvellaan, että Adteizougin sjiasta olisi kätevämpää käydä kauppaa Toublesjan kanssa.

Ondulf laatii nopeasti suunnitelman tien ja lauttojen rakentamisesta, sekä tähän tarvittavasta työmäärästä. Komppania rakennuskääpiöitä saisi alustavan reitin avattua parissa viikossa. Valtaosa kuljetuksesta pitäisi tehdä jokea pitkin ja ylävirtaan. Urakka on suuri, mutta kääpiöillä on tarmoa. Suunnitelma ja käskykirje lähetetään Ugog Nalimiin; oletettavasti sieltä mobilisoidaan joukko toimintaan. Ugog Nalimista on myös viestitetty, että jos ryhmä tarvitsee lisää tukea, he voivat käydä sitä linnakkeellta hakemassa. Todetaan, että mitään ei tarvita.

Kaskileirissä levätään päivän verran. Sen jälkeen ryhmä lähtee takaisin kohti jokea ja bocsien maita.

Alangoilla


60 kilometrin laskeutuminen viileästä vuoristosta alas laaksomaille vie edelleen päiviä. Marssi ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen raskas, ja joki toimii yhä hyvänä suunnannäyttäjänä. Muutamassa päivässä ryhmä saavuttaa taas bocien maiden rajan, ja kivisillan, josta tie lähtee itään Adteizougin suuntaan, ja länteen kohti Toublesjaa. Metsästä taivalletaan niityn poikki tielle, ja lähdetään suuntaamaan länteen.

Avoimilla mailla näkyy dagoja laiduntamassa, ja bocsa-kentaureja juoksee paimentamassa näitä. Tiellä vastaan tulee välillä bocsan vetämiä vaunuja. Ryhmä väistää näitä. Bocsat saattavat katsoa kääpiöitä kummeksuen, mutta kukaan ei pysähdy tai järkyty liian pahasti. Tuon tuostakin näkyy merkkejä paikallisista kylistä.

Alavilla mailla auringot nousevat korkealle, ja uuden maailman 14-tuntinen päivä korventaa viileydestä pitäviä kääpiöitä. Vettä kuluu ja marssi tuntuu loputtomalta. Jossain vaiheessa Ondulf ja Esme panevat merkille, että kukkulalla ehkä kilometrin päässä näyttää pari bocsaa kulkevan samaa tahtia kääpiöiden kanssa. Kaukoputket vahvistavat tämän. Seurataanko kääpiöitä? Pian kahden bocsan seuraan liittyy kolmas, ja vähän aikaa kaikki kolme kulkevat kääpiöiden kanssa samaa tahtia. Sitten bocsat katoavat kukkulan reunan taakse ja poistuvat näkyvistä.

Edessäpäin tie laskeutuu leveään laaksoon, jossa pohjoisen kukkulat - ja niiden takana kenties yhä kulkevat bocsat - ovat vain viidensadan metrin päässä. Niittyjen ja peltojen keskellä kulkeva tie ei tarjoa oikein minkäänlaista suojapaikkaa; etelässä metsän rajaan on pari kilometriä. Jos kolme bocsaa aikoisi jotain vihamielistä, tilanne olisi vakava: bocsat ovat kääpiöihin verrattuna valtavia, ja ne liikkuvat todella nopeasti. Toisaalta, kääpiöiden teräsvarustus on paljon parempaa kuin alkeellinen pronssiaseistus. Mikäli kolmikko olisi maantierosvoja, he varmaan pakenisivat mikäli kohtaisivat yhtään vastusta. Sittenkin tuumitaan, että on parempi vetäytyä metsikköön.

Ryhmä lähtee ylittämään niittyä. Parin minuutin kuluttua bocsat ilmestyvät näkyviin, ja lähtevät laukkaamaan viisikkoa kohti. Ne tulevat saavuttamaan heidät paljon ennen metsän reunaa. Ryhmä kääntyy ympäri, ja laskee kätensä aseilleen. Olkoonkin tulossa millainen kevyen ratsuväen isku tahansa, kääpiöt ovat hyviä pysymään paikallaan ja lyömään vihollista. Sadrak lataa varsijousensa.

Taistelu


Kaksi bocsaa laukkaa kääpiöitä kohti, kolmas kiertää hieman. Kaikilla on keihäät, mutta ne eivät ole vielä tanassa. Kohti laukkaavat bocsat ottavat suuren paketin laukustaan, ja Ondulf tajuaa mitä he aikovat.

"Verkko! Hajaantukaa!" Ondulf huutaa. Ryhmä vaihtaa taktiikkaa kilpikonnapuolustuksesta samalla kun kentaurit levittävät väliinsä verkon. Kuitenkin kääpiöiden hajautuminen johtaa siihen, etteivät he ole nappaamassa kaikkia, vaan ainoastaan Esmen ja Gunnleifin.

 (image: http://azanur.karmavector.org/images/netted.png)

Esme sukeltaa verkon alitse, mutta Gunnleifin laukkaavat bocsat saavat napattua. Samalla Sadrak ampuu varsijousellaan toista kylkeen, ja Ondulf saa lassottua toisen käden. Mutta täyttä laukkaa menevät kentaurit eivät tästä edes hidastu, ja verkkoon jäänyt Gunnleif poukkoilee pitkin mutaista niittyä. Hänen veitsensä osuu kiveen ja hän pudottaa sen. Kolmas bocsa on tulossa keihään kanssa kääpiöitä kohti, mutta Skalti on valmiina ottamaan sen vastaan kirves tanassa.

Sadrak viskaa ensin savupommin säikäyttääkseen vastustajat, ja kun se ei tehoa, hän ampuu lingolla palopommin. Niittyä lentää ilmaan ja syttyy palamaan, ja toinen bocsista saa vähän kekäleistä, mutta tämäkään ei niitä riitä pysäyttämään. Ondulf sen sijaan pitää sitkeästi kiinni lassostaan ja roikkuu kiinni bocsan käsivarressa. Bocsa yrittää saada lassoa irti itsestään, mutta huonolla menestyksellä.

Bocsat mylvivät toisilleen, ja kolmas lähtee laukkaamaan keihäs tanassa kohti Ondulfia. Välissä ovat Esme ja Sadrak. Molemmat astuvat pois valtavan kentaurin tieltä, mutta bocsan vilistäessä ohi Sadrak lyö sormuksensa yhteen ja niistä iskee tulenlieska. Bocsa syöksyy sen läpi, ja tulee ulos toiselta puolelta häntä ja laukut tulessa.

Ondulf on kiskonut itseään lassoa pitkin lähemmäs kentauria, joka päästää irti verkosta keskittyäkseen liean irrottamiseen. Gunnleif näkee tilaisuutensa tulleen. Kun verkosta enää toinen pää on kiinni, hän iskee kantapäät maahan ja suuntaa kohti törröttävää kiveä. Hän törmää siihen mojovalla tärskyllä, mutta onnistuu tarttumaan kiinni siitä ja pitämään otteensa. Verkon toistakin päätä kannatellut bocsa päästää irti.

Lassotu bocsa potkii Ondulfia, joka kierii massa ja huutaa tälle niitä muutamaa sanaa, joita hän osaa. Sadrak lataa varsijoustaan. Kaikki kolma bocsaa tulevat siihen tulokseen, että tämä on nyt käynyt aivan tarpeettoman vaivalloiseksi. Veitsi leikkaa Ondulfin lasson poikki, ja kolme hyökkääjää karauttavat pohjoiseen tietä kohti. Savu nousee heidän jäljessään.

Niitystä kaksi osaa on tulessa Sadrakin temppujen jälkeen. Ondulf ja Gunnleif ovat yltä päältä mudassa ja höykytyksen jälkeen ruhjeilla, mutta kukaan ei ole pahasti haavoittunut. Todetaan, että on parempi vetäytyä metsään avoimelta paikalta. Pohditaan, mitä ihmettä oikein tapahtui. Hyökänneellä kolmikolla ei ollut mitenkään yhdenmukaisia varusteita, joten sotilailta he eivät vaikuttaneet. Rosvojako sitten? Skalti huomauttaa, että ainakin he yrittivät ottaa ryhmän elossa, mutta mitä se sitten merkitsee?

Puiden varjossa on viileämpää ja viihtyisämpää. Tauon jälkeen ryhmä jatkaa taivaltamista länteen, mutta pysyttelee nyt metsän suojassa.

Toublesja


Ryhmä yöpyy metsässä. Kaukaa eteläisten vuorten suunnasta kuuluu ulvontaa, ja siihen vastaa toinen ulvonta. Susijättiläisiä kenties? Ennen auringonnousua kaikki ovat levänneet riittävästi, ja matka länteen jatkuu. Parin tunnin jälkeen edessä aukeaa jokilaakso, josta näkyy valoja. Toublesjan kaupunki vaikuttaa oikeasti varsin suurelta.

Auringon noustessa ryhmä siirtyy tielle. Kaupunkiin on menossa muitakin matkalaisia, bocsia kärryjen kanssa. Päivän noustua kaupunki erottuu: se on laaja, ja sen halkaisee kahtia leveä joki. Sitä näyttää ympäröivän matala vallitus. Kadut ovat hyvin leveitä, ja rakennukset matalia; joen vieressä korkein rakennus on loivareunainen kivinen ziggurat. Talot on tehty kankaasta, puusta tai kivestä.

Kääpiöitä katsellaan kummastellen kaupungin lähestyessä. Matkalaisten seassa näkyy myös pari susijättiläistä. Nämä ovat pukeutuneet vähän sivistyneemmin kuin aiemmin tavatut metsästäjä-keräilijät. Varsinaista porttia ei kaupungissa ole, ja sitä ympäröivä maavalli on vain puolitoista metriä korkea. Kaupungin puolelta se muodostaa rampin. Sisäänkäynnillä seisoo pari bocsaa vartiossa, mutta kukaan ei yritä pysäyttää kaupunkiin virtaavaa liikennettä.

Toublesjasta kohoaa melkoinen löyhkä. Viemäröintiä ei täällä tunneta, ja bocsat ulostavat huolettomasti mennessään. Kääpiöt ovat omissa kaupungeissaan tottuneet vertikaaliseen rakentamiseen ja kapeisiin katuihin: täällä kaikki kadut ovat kuin toreja, ja vaikka liikkeellä on tusinoittain bocsia kärryineen, mitään tukosta ei synny. Mylvivä puheensorina täyttää ilman, ja vallituksen tuntumassa kojut myyvät kaikenlaista.

Huolimatta alkukantaisuudesta paikka on kiehtova ja täysin erilainen kuin mikään missään aiemmin nähty. Ryhmä poikkeaa tavernalta vaikuttavaan kangasseinäiseen tilaan, jossa heitä katsotaan kummaksuen ja jossa pöydät ovat niin korkeita, etteivät he näe kuin alapinnat. Lattia on pelkkää maata. Missään rakennuksessa ei näytä olevan useampia kerroksia. Tuloksena kaupunki on todella laajalle alueelle levinnyt; täällä asuu varmasti yli tuhat bocsaa. Kääpiökapunkina tällainen olisi varmaan kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki.

Ryhmä etsii jotakin keskustorin tapaista. Kadulla heidät yhtäkkiä haastaa bocsa, joka mylvii heille jotain. Sanoista ymmärretään "kuka on?", ja Esme yrittää esittäyty vastineeksi. Tämä ei kuitenkaan kelpaa. Bocsa nappaa Sadrakia kiinni vaatteista ja nostaa tämän ylös - ei varsinaisesti vihamielisesti, mutta hyvin epäkunnioittavasti. Hän näyttää katsovan tästä jotain. Esme tajuaa, että kysymys on "kuka on omistajasi" tai jotain sinne päin. Toinen bocsa liittyy tivaamaan asioita.

Bocsille tarjotaan vastaukseksi "ruhtinas Grimhildr", ja kun kysytään missä hän asuu, osoitetaan vuorten suuntaan. Vähän aikaa bocsat tuntuvat tyytymättömiltä, mutta sitten he menettävät kiinnostuksensa ja lähtevät pois. Välikohtaus on hämmentänyt kaikkia.

Kaupankäyntiä


Ehkä tunnin harhailun jälkeen löytyy tori. Se on joen vieressä sijaitsevan zigguratin ympärillä, ja on aivan valtava. Myynnissä on keramiikkaa, kankaita, leipää, kalaa, vaatteita, aseita -- kaikkea mitä voisi tarvita. Sadrak ryhtyy etsimään viljan tukkukauppiaita. Ensimmäinen yritys ei aivan onnistu, ja parin tunnin elekieli ja säätäminen johtaa siihen, että ryhmä ostaa kaksi säkillistä kitkeriä yemekistä tehtyjä leipiä.
 (image: http://azanur.karmavector.org/images/torilla.jpg)
 (image: http://azanur.karmavector.org/images/geldir.png) Ostamisen lomassa Gunnleif panee merkille uuden, oudon olennon. Se on susijättiläisen kokoinen, mutta sillä on vain yksi pää ja valkoinen turkki, sekä luinen kallo samaan tapaan kuin linnuilla. Ensin hän pitää sitä eläimenä, mutta sitten sen kanssa kulkeva bocsa puhuu sille, ja se kohoaa takajaloilleen, ja vastaa puheeseen. Gunnleif käy katsomassa otusta lähempää ja tunnustelee sen turkkia, ja seurassa oleva bocsa mylväisee hänelle jotain. Gunnleif tajuaa, että olento on ilmeisesti orja. Samaan tapaan monet täällä olevat susijättiläiset ovat orjia: niillä on metallinen kaulapanta, ja ne tekevät kurjia hommia. Gunnleifille tämä on erittäin paheksuttavaa.

Nähtävästi valkoisen olennon omistaja on menossa orjamarkkinoiden osaan toria, ja kääpiöt päätyvät ihmettelemään tätä. Useimmat myytävänä olevat orjat ovat bocsia, mutta myös pari susijättiläistä on kaupan. Joku ehdottaa: mitä jos ostaisimme itsellemme orjan, toimimaan tulkkina ja välittäjänä? Vuorikääpiöt Gunnleif ja Skalti paheksuvat tätä ehdottomasti: orjuus on hirveää barbarismia, eikä sellaista pidä tukea missään muodossaan. Mutta Ondulf on sitä mieltä, että vaikka joku ostettaisiin orjana, se ei tarkoita että tämä pidettäisiin sellaisena, ja kääpiöt päästäisivät hänet vapaaksi. Syntyy väittely, jossa osapuolet eivät ensin liikahdakaan, mutta Esme saa lopulta vakuutettua Gunnleifille, että yhden orjan ostaminen hyvään tarkoitukseen aiheuttaa järjestelmälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Niinpä kun markkinavallille kiipeää vanha ja vähän harmaantunut bocsa, ryhmä pitää tästä ääntä ja heiluttaa käsiään. Orjakauppiaan edustaja tulee vilkaisemaan heitä. He ovat vähän merkillinen asiakas, mutta kääpiöiden lyömä kultaraha on selvästi käypää valuuttaa. Orjakauppias ottaa rahan, ja kääpiöt saavat Ultak-nimisen bocsan sekä viuhkamuotoisen kirjan, jossa varmaankin kerrotaan, että he ovat nyt tämän omistaja. Heillä olisi myös tilaisuus polttomerkitä Ultak, mutta tähän ei ryhdytä.

Ultak kävelee alas markkinavallilta, ja kumartaa kääpiöille, tai yrittää -- hän ei taivu niin alas. Toisin kuin vapailla bocsilla, hänellä ei ole kypärää tai päähinettä, ainoastaan orjan kaulapanta. Kääpiöt koettavat selittää haluavansa bocsan toverikseen eikä orjaksi, mutta kielitaito ei vielä aivan riitä tähän. Kuitenkin päätetään aloittaa kumppanuus syömällä ja juomalla. Sadrakin ostamia leipiä voidellaan kalanrasvalla ja juotavaksi hankitaan vettä. Ultak syö hyvällä ruokahalulla, ja kääpiöillekin keskipäivän tauko kelpaa. Tämän jälkeen Esme alkaa selittää Ultakille ryhmän aikeita.

Paikallisopas


 (image: http://azanur.karmavector.org/images/ultak.png) Viestintä on edelleen varsin hidasta, mutta nyt ryhmällä on henkilö, joka käyttää kaiken keskittymisensä heidän kuuntelemiseensa. Ruokittuna Ultak on riittävän skarppi ja kärsivällinen hahmottaakseen mitä ryhmä tahtoo. Niinpä keskipäivän jälkeiset tunnit käytetään vähitellen kaivautumalla kaupungin kauppahierarkiaan. Nyt kun kääpiöillä on orjakin, he istuvat paljon paremmin paikalliseen hierarkiaan, ja vaikka heitä edelleenkin kummeksutaan, Ultak osaa liikkua bocsien kulttuurissa.

Eteneminen ei ole kovin nopeaa, mutta tämä johtuu eniten siitä, että bocsilla keskustelut tahtovat olla hitaita. Kaupunkin hierarkiat eivät kuitenkaan ole erityisen syviä tai korruptoituneita, ja pian ryhmä päätyykin joelle. Joella näkyy myös hieno punainen laiva jossa on lohikäärmeen pää keulassa. Ultak tietää kertoa, että se tosiaan on lohikäärmekansan alus. Ketään ei näy sen lähellä, eikä Ultak osaa sanoa lohikäärmeistä juuri muuta kuin että ne asuvat pohjoisessa meren takana. Laiva on hienosti tehty, ei valtavan suuri mutta selvästikään ei mikään jokialus. On ilmeistä, että lohikäärmeiden sivistys ja teknologinen osaaminen on paljon bocsia korkeammalla.

Joki on ylitettävä suurella lautalla. Kääpiöt eivät tästä pidä, mutta lautta on vakaa ja matka lyhyt. Toinen puoli jokea näyttää olevan vähän parempaa aluetta. Täällä haetaan tapaamista paikallisen Tazdayt-nimisen ylimyksen kanssa. Ylimys omistaa kaupungissa korttelin kokoisen talo- ja telttakompleksin, ja hänen palvelijansa toteaa, että herralla on parin tunnin kuluttua aikaa ottaa vieraat vastaan.

Kääpiöt etsiytyvät suojaan auringonpaisteelta läheiseen tavernaan. Kuten aiemminkin nähty, tämä on heidän mitoilleen valtava, mutta kääpiöiden kulta kelpaa kyllä. Tavernanpitäjä tuo heille sopivan kokoisen jakkaran pöydäksi ja kankaita sekä tyynyjä istuimiksi, ja kääpiöt saavat valtavan ruukun viiniä. Ultak joutuu odottamaan ulkopuolella, mutta orjille löytyy varjoisa paikka josta saa vettä.

Tavernan asiakkaat ovat uteliaita kääpiöistä, ja jonkinlainen rikkinäisellä bocsakielellä käytävä keskustelu alkaa. Sävy ei ole mitenkään vihamielinen, ja Esme innostuu soittamaan huiluaan. Bocsat arvostavat hänen musiikkiaan, ja vastineeksi pari sellaista päätyy laulamaan jotain paikallista laulua. Se on matalaa, melodista hyrinää, selkeästi tunnistettavissa musiikiksi. Kulttuurivaihto tuntuu hedelmälliseltä. Selviää myös, että bocsat pitävät kääpiöitä jonkinlaisina pieninä versioina aiemmin nähdyistä vaaleaturkkisista, neliraajaisisita olennoista -- näitä kutsutaan geldiruksiksi. Kääpiöt ovat tästä hämmentyneitä, koska heillä ei ole pitkiä torahampaita tai häntää. Kun joku tavernassa kuulee heidän aikeestaan ostaa viljaa Tazdaytilla, hän koettaa heti tarjota näille parempaa diiliä veljeltään. Tähän ei kuitenkaan tartuta.

Viimein Tazdaytin palvelija tulee noutamaan kääpiöt mestarinsa kotiin. Korkea talo on lähes yhtä ainoaa valtavaa salia, ja ylimyksellä on yllään värikkäät käädyt. Alkaa tuttu, pitkällinen kaupankäyntirutiini, joka on hieman helpompaa nyt kun Ultak on tulkkina. Bocsaylimys ei tahdo myydä viljaa aivan kenelle tahansa, ja tiedustelee paljon kääpiöistä. Kääpiöt väittävät kokeneensa katovuoden ja tarvitsevansa siksi jyviä ja jauhoja; he päätyvät antamaan summittaisen kuvan siitä, mistä tulevat (vuoristosta) ja montako heitä on (joitain satoja).

Lopulta kauppasopimus syntyy. Tazdayt lupaa toimittaa sata säkkiä jauhoja ja jyviä, ja järjestää kuljetuksen sillalle, josta kääpiöt voivat jatkaa jokea pitkin. Asioiden järjestämiseen menee pari päivää, ja etumaksuna otetaan kymmenys kauppahinnasta - kymmenisen kultarahaa. Tazdayt osaa kertoa kääpiöille majatalon, jossa he voivat majaille odotellessaan, että ylimys saa viljalähetyksen valmiiksi. Niinpä iltapäivästä (joka kääpiöiden sisäisen kellon mukaan on jo myöhäinen ilta) ryhmä ottaa vastaan viuhkan jossa on sopimusteksti (tai tarkemmin vain määrät joita myydään) ja Tazdaytin sinetti, ja siirtyy muutaman korttelin matkan majatalolle.

Majatalossa heille rajataan paksuilla kankailla oma huone, johon he ottavat Ultakin kanssaan. Lattialle tuodaan mattoja ja vällyjä pehmusteiksi. Ryhmä on jo melkoisen väsynyt, ja vetäytyy yöpuulle, tosin päättää pitää täälläkin vartiota. Ondulf puhelee vielä Ultakin kanssa (Esme tulkkaa). Ultak ei ole ollut koko ikäänsä orja, vaan hän joutui sellaiseksi osana sotasaalista joitain vuosia sitten; hän jäi orjaksi jotta hänen lapsilleen ei niin kävisi. Tämä kertomus liikuttaa Ondulfia kovin, ja muut kääpiöt ovat vähän noloja moisesta tunteiden näyttämisestä.


Pelinjohtajan kommentteja


Monessa itse pelaamassani fantasiakampanjassa maailman monimuotoisuuden mahdollisuuksia on hyödynnetty aivan liian vähän. Koetan Azanurissa olla syyllistymättä samaan, ja tehdä vieraasta maailmasta todella vieraan ja erikoisen (yrittämättä kuitenkaan tehdä siitä käsittämätöntä). Bocsien ehdoilla rakennetut kaupungit ovat yksi pyrkimys tällaiseen.

Tämä pelikerta oli ainakin minusta hyvin onnistunut. Hahmot pääsivät kaikki touhuamaan ja vaikeuksista selvittiin pätevästi. Tällainen tutkimusmatkailu on helposti ekspositiohelvettiä, jossa pelinjohtaja kuvailee ja muut ihmettelevät, mutta tuntui sittenkin, että esillä olleisiin outouksiin otettiin kontaktia, niitä ei vaan pällistelty.

En ollut myöskään jotenkin lainkaan ennakoinut, että hahmot saattaisivat itsekin hankkia orjan. Onneksi olin orjamarkkinoita vähän suunnitellut, niin tähän ideaan oli helppo tarttua.


<-- 04: Kentaurit - 06: Diplomaatit -->




CategoryPelit
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki