<-- Azanur S04E07: Vanhan kiven sisässä

Kolmas yö hyönteisiä kaupungissa menee kääpiöiltä melko mutkattomasti. Seuraavana aamuna lähetystöön saapuu kutsu valtias Deyvalin luo. Valtias Deyval tahtoo kuulla, mitä viemäreistä löytyi, ja saada täydennystä kaupungin karttoihin niistä. Kaupungilla on vanhoja, epäluotettavia ja epämääräisiä piirroksia viemäristöstä, mutta niistä käy selväksi, että kääpiöt ovat nähneet niistä vain pienen osan. Miekkametsän taistelijoita ja tunnelitoiminnan tuntijoita tarjotaan spesialisteiksi palkattavaksi puhdistustyöhön, mutta kestää ainakin viisi päivää ennen kuin näitä saisi paikalle.

Parin tunnin infokeruun jälkeen valtias toteaa, että hän on itse lähtemässä saman tien hävittämään infestaatiota. Kääpiöt tarjoutuvat tulemaan mukaan, ja tämä sopii, tosin valtiaan linja on “pysykää poissa tieltäni kun tilanne käynnistyy”. Madawan on vielä vahingoittunut, mutta arvelee olevansa aivan toimintakunnossa.

Ennen puoltapäivää viemäreihin laskeutuu rengaspaitoihin pukeutuneita kääpiöitä (Ailean, Curaig, Kivilcim, Madawan, Nectan) sekä valtias Deyval ja kaksi drakkenivartijaa, joiden tehtävä näyttää kuitenkin olevan enemmän kantaja kun soturi. Vartijat eivät tee kääpiöihin suurta vaikutusta. Deyval itse laskeutuu köysitikkaat alas varmasti ja pelottomasti, drakkenit ovat huterampia liikkeissään. Jollain taikakonstilla valtias Deyval sytyttää otsaansa kirkkaan valon, jonka avulla ryhmä näkee (kääpiöillä toki on omatkin valot).

Tunneleissa kuljetaan ripeästi – huolellisesti, mutta hiiviskelemättä. Valtias Deyval kulkee edellä kuin tarujen sankari, eikä osoita mitään epävarmuutta. Drakkenit tuntuvat enemmän seremoniavartijoilta kuin sotilailta, ja kääpiöiden mielestä he eivät ole täällä oikein kotonaan.

Kun vaikeuksia etsii, niitä lopulta löytää. Puolentoista tunnin trekkaamisen jälkeen edestäpäin kuuluu nakuttavia askelia. Ryhmä pysähtyy ja ryhmittyy taistelumuodostelmaan; kuten sovittua, kääpiöt vahtivat selustaa. Deyval vetää pitkän, todella terävän näköisen miekan, ja asettuu etulinjaan.

Kolme aiemmin nähdyn kaltaista hyönteistä rynnistää suoraan kohti. Ne hyppäävät valtiasta päin, joka sivaltaa ensimmäiseltä pään irti yhdellä iskulla. Kaikki kolme, mukaanlukien päätön, törmäävät valtiaaseen, ja tämä kaatuu lattiaan. Hyönteiset eivät jää häntä silpomaan, vaan jatkavat suoraan takana oleviin drakkeneihin. Samalla kääpiöt tajuavat, että takaa on tulossa lisää vihollisia. Kaksi hyönteistä ryntää selustaa vahtivien Madawanin ja Aileanin kimppuun.

Taistelu on lyhyt mutta raju. Hyökkäävät hyönteiset saavat kääpiöiden takalinjan kaadettua; Madawan väistelee maassa kierimällä teräviä kärhiä, jotka yrittävät seivästää hänet. Etulinjassa valtias Deyval pomppaa jaloilleen, ja hänen teränsä viuhuu, suunnilleeen jokainen isku surmaa vihollisen. Niillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään piittausta omasta turvallisuudestaan, ja yksi niistä saa pistettyä drakkensoturia käteeen ja jalkaan. Kääpiöiden toinen rivi taas hakkaa takaa tulleet hyönteiset hengiltä, ja heille koituu tästä vain mustelmia.

Yksi drakkeni on haavoittunut, joten ryhmä päätyy saattamaan häntä takaisin sisäänkäynnille. Hyönteiseltä leikataan pää ja otetaan mukaan näytteeksi. Haavoittunut drakkeni pääsee köysitikkaat ylös. Ylhäältä myös valtias Deyvalille anneetaan jotain viestiä: ilmeisesti käynnissä on jotain muutakin tärkeää. Valtias toteaa, että tunkeutuminen tunneleihin päättyy hetkeksi; irrotettu ristikko pannaan takaisin paikalleen. Kääpiöt eivät saa mitään ohjeita, mutta valtias nyökkää heille ja toteaa “hyvin taisteltu”.

Kääpiöt palaavat lähetystölle, kuka lepäämään, kuka pohtimaan asioita. Valtias Deyvalin näkeminen taistelussa on ollut arvokasta tietoa, ja vaikuttaa siltä, että Särkynyt on todellakin maineensa veroinen henkilökohtaisessa yhteenotossa. Vaikka päälle syöksyvät hyönteiset saivat hänet kaadettua silkalla massalla, hän ei näyttänyt vahingoittuvan, oli melkein heti taas jalkeilla, ja suunnilleen jokainen hänen iskunsa tappoi yhden vastustajan. Satakunta kiloa painava hallitsija liikkuu nopeasti ja sulavasti, ei pelkää eikä arastele, ja näyttää olevan vahva kuin geldirus.

Curaig kutsutaan palatsille neuvottelemaan mahdollisuudesta tuoda Miekkametsän kääpiöitä puhdistamaan viemäristöä. Neuvottelu on hankalaa, ja näyttää siltä, että hinta hiertää: kääpiöitä voitaisiin kyllä käyttää, mutta vaikka Curaig koettaa kohtuullistaa tarjousta, se näyttää silti olevan liikaa kirstunvartijoille.

Ailean ja Ondulf puolestaan päätyvät kaupungin arkkitehtuurikillan haastateltavaksi. Kokemus on äärimmäisen turhauttava: kilta kokee kääpiöiden insinööritaidot uhkana, ja koettaa maalata heitä syyllisiksi hyönteishyökkäykseen. He ovat myös äärimmäisen taitavia kääntämään kaiken mitä sanotaan nurinpäin. Ailean on enimmäkseen hiljaa, mutta Ondulf hiiltyy työnsä aliarvostuksesta, ja päätyy solvaamaan arkkitehtejä pelkiksi mudassa leikkiviksi örkkilapsiksi, jotka eivät tunnistaisi hyvää insinööritaitoa vaikka sellainen jyräisi heidän ylitseen. Haastattelusta ei seuraa mitään hyvää.

Esme tajuaa, että kaupungissa on käynnissä jonkinlainen poliittinen vääntö: joukko valtias Deyvalin vastustajia koettaa heikentää hänen valta-asemaansa hyönteishyökkäysten turvin. Suoraan he eivät uskalla hallitsijaa kritisoida, koskapa Deyval on lähes ehdoton yksinvaltias, mutta kaikenlaista myyräntyötä harjoitetaan. Päivä kuluu tympeissä hallinnollisissa kuvioissa.

Curaig palaa lähetystölle kertomaan, että kaupungilla ei ole kunnolla varaa palkata Miekkametsää. Kuitenkin lähettiläs Belgri Tarkkakäsi näkee kaupungin vakauden kääpiöiden eduksi, ja miettii, pitäisikö lähetystön maksaa summasta osa, ihan vaan jotta Miekkametsä saataisiin paikalle. Vaikka Belgri on Rautaportin klaania, hänellä ei ole henkilökohtaista kaunaa Miekkametsän kanssa, ja hän ymmärtää tilanteen nyanssit. Hän jää pohtimaan, miten tilanteen rahalliset ja diplomaattiset aspektit saisi parhaiten toimimaan.

Seuraavana yönä hyönteisiä on selvästi vähemmän ja ne vetäytyvät viemäreihin aiemmin. Aamulla kääpiöt laskeutuvat kaupungista kylälle jutellakseen Takun ja Cleesa-jotuluutnantin kanssa mahdollisista havainnoista kaupungin ulkopuolella. Kun he pääsevät porteista ulos, he huomaavat jotusotilaita ja näiden drakkeniluutnantin melkoisessa vauhdissa. Jotain on tekeillä. Cleesa havaitaan, ja häneltä kysytään lisätietoja; hän ehtii niitä jakaakin.

Kaupungin länsipuolella on surmattu karjaa – jätttimäisiä dagoja, siipikarjaa ja muutakin. Myös yksi bocsapaimen on menehtynyt. Kaikki ruumiit on syöty, ja lähialueella samoin kaikki kasvit on kaluttu paljaiksi. Hyönteiset ovat lähteneet viemäreistä. Nopea jäljitys johtaa kääpiöt kaupungin alta tulevalle purolle (yhdelle monista), jonka sulkuristikko on väännetty syrjään sisäpuolelta. Hyönteiset ovat tulleet ulos, mutta eivät ole palanneet; jäljet osoittavat niiden jatkaneen metsään. Vaikka Courcilleneun ympäristö on kohtalaisen tiheästi asutettu (bocsastandardeilla nyt ainakin), öinen teurastus on tapahtunut ilman suurempaa hälyä. Jäljistä päätellen hyönteisiä on ollut jotain kymmenen ja kolmenkymmenen välissä.

Seuraavaksi jotut möykkäävät lähellä laiduntavien dagojen luona. Selviää, että jokin nekrofagi on muninut niihin; munat tulevat kuoriutumaan niiden sisällä, ja toukat syövät dagan elävältä. Kääpiöt ällöttyvät tästä; Nectan on kuullut vanhan maailman loispistiäisistä, jotka toimivat samoin. Kaikki loisitut dagat määrätään teurastettavaksi ja jäänteet poltettavaksi. Näitä on puolisen tusinaa. Nectan saa avata yhden ruumiin, josta hän kaivaa muutamia herneeen kokoisia munia. Hänelle sanotaan, että hän ei missään nimessä saa hautoa niitä, vaikka hän selvästi haluaisi katsoa, mitä niistä kuoriutuu.

Daganruhot syttyvät palamaan, kun valtias Deyval ratsastaa ulos, perässään parikymmentä jousidrakkenia kneipreillä. Valtias seurueineen suuntaa nekrofagien jälkien perässä metsään. Samoihin aikoihin kääpiöillekin selviää, että kyläalueelta puuttuu myös kuusi kneipriä. Ne ovat olleet pistettyjen ja loisittujen dagojen vieressä. Veikkaus on, että niihinkin on munittu.

Oletus on, että kuusi kneipriä kantaa nekrofagien munia, ja niistä kuoriutuu lisää nekrofageja, jos niitä ei etsitä ja surmata. Kääpiöt keräävät vikkelästi jotuseurueen – Takku liittyy tässä kohdassa seuraan – ja värvää heidät lähtemään jäljittämään kneiprejä. He ottavat itselleen ruokaa ja kevyet metsästystarpeet, ja lähtevät perään. Lähettiläs Belgri on myös päättänyt, että lähetystö kattaa puuttuvan osan Miekkametsän palkkiosta, ja lähettää bocsakärryillä Safiirin klaanin kauppiaan kohti Sefrazeria viemään tarjousta ja etumaksua Miekkametsälle.

Seuraavat kolme päivää kääpiöt ja jotut etsivät paenneita kneiprejä. Ensimmäiset kaksi löytyvät ekana päivänä; jotut piiritttävät ne, ja kääpiöt ampuvat ne varsijousilla ja kiväärillä. Niissä todella on nekrofagien munia, ja ne poltetaan. Seuraava kneipr löytyy yksin, ja siinä munat ovat jo kuoriutuneet ällöttäviksi toukiksi – ja sitä seuraava on menehtynyt toukkien syödessä sitä sisältä. Nectan suhtautuu asioihin kohtalaisen rauhallisesti, mutta selvästi häntäkin iljettää tehdä ruumiinavausta kneiprille, jonka sisällä toukat riehuvat. Lisäksi kääpiöt saavat hätyytellä kuusisikaa pois haaskalta, koskapa saastunut kneipr haisee sen mielestä ruualta. Toisena päivänä kuusisika saadaan jopa metsästettyä, ja siitä tehdään rosvopaistia, josta saadaan lisää ruokaa.

Mutta yksi kneipr löytyy kuolleena ja syötynä, eivätkä sitä ole syöneet nekrofagit, vaan jotujen kertoman mukaan metsätitaani, paikallinen hirmuinen saalistaja, vaarallinen ja viekas petoeläin. Courcilleneulaiset jotut pelkäävät sitä, ja Takkukin suhtautuu siihen todella varautuneesti. Jos se on syönyt kneiprin, kuolevatko toukat sen ruuansulatuksessa, vai selviävätkö ne sen vatsahapoista ja sen sijaan syövät sen elävältä? Nectan ei osaa sanoa. Kääpiöt päättävät, että heidän pitää etsiä ja surmata metsätitaani.

Tässä vaiheessa Courcilleneun jotujen rohkeus pettää, ja he lähtevät takaisin kaupunkiin. Takku jää kääpiöiden kanssa metsästämään metsätitaania. Edellinen päivä on ollut pelkkää kaatosadetta, ja jäljet ovat huonot, mutta Takku ja Kivilcim onnistuvat löytämään ne. Titaania seurataan sen pesäalueelle. Lopulta, neljännen päivän iltapäivästä, pari tuntia ennen aurinkojen laskua, otus havaitaan. Se on kiivennyt korkealle valtavaan puuhun, ja sulattelee siellä ateriaansa. Sitä on vaikea edes erottaa – se näyttää joukolta suuria, raidallisia käärmeitä. Takun mukaan se on valtavan aggressiivinen eikä pelkää mitään – jos se huomaa seurueen, se käy varmasti päälle. Se on myös viekas, nopea, vahva ja vaikka mitä; jotujen tarinoiden suurimmat sankarit ovat yksin onnistuneet metsästämään sellaisen, mutta useimmiten titaanin kaatamisessa on työtä kokonaiselle metsästysseurueelle.

Kääpiöt pohtivat, haluavatko he oikeasti käydä näin vaaralliselle olennolle, mutta lopulta päättävät niin tehdä. Kivilcim antaa Madawanille kirjeen, joka on määrä viedä eteenpäin jos hän ei palaa metsästyksestä. Varustautumisen ja valmistautumisen jälkeen Curaig ampuu titaania varsijousellaan, mutta lehvistön läpi ammuttu laukaus ei osu petoon. Silmänräpäyksessä se räjähtää liikkeelle, loikkaa valtavasta puusta toiseen ja kolmanteen, ja sitä on lähes mahdoton seurata, mutta Ailean ja Curaig onnistuvat pitämään sen näkyvissä. Se on kätkeytynyt rungon taakse, yhä kymmenen metrin korkeudessa, eikä sitä näkisi lainkaan ellei olisi seurannut sen hurjaa paikanvaihtoa.

Vain paria sekuntia myöhemmin titaani hyökkää. Se syöksyy alas lehvästöstä, ja nyt sen näkee kunnolla: hoikka, kuusiraajainen, yli kolme metriä pitkä hahmo jonka pää on sarvikruunun alla oleva hirmuinen suu ja joka liikkuu paljon nopeammin kuin tuon kokoisesta voisi uskoa. Kivilcim ei saa sitä jyvälle ennen kuin se on maassa, ja sen puunrungon kokoinen raaja koettaa silpoa Madawanin. Madawan väistää hiuksenhienosti sukeltamalla aluskasvillisuuden sekaan.

Takku on toinen sen ulottuvilla oleva. Jotusoturi survaisee keihäänsä titaanin keskivartaloon, ja niinikään heittäytyy syrjään kun pedon valtavat kynnet tavoitttelevat sitä. Nuori puu katkeaa kynsien osumasta, mutta jotu ei haavoitu. Sitten Kivilcimi kivääri laukeaa, ja Curaig ampuu toisen laukauksn Nectanin hänelle ojentamalla varsijousella. Ailean hyökkää horjahtavaa titaania kohti ja lyö sitä sotavasarallaan. Veri pursuaa ja valtava hahmo kaatuu maahan. Takku astuu eteenpäin ja viimeisteleee kaadon kääpiöveitsellään.

Metsätitaani on lyöty, ja seurue ei ole saanut naarmuakaan. Takku kohottaa päänsä ylöspäin ja ulvoo voiton merkiksi. Jättimäistä otusta leikellään – sen nahka on sitkeää, mutta kääpiöteräs puree siihen kyllä. Sen vatsasta löytyy toukkia, joista jotkut ovat vielä elossa ja ovat yrittäneet purra otusta vatsalaukkuun. Nectan ei osaa lainkaan sanoa, olisivatko ne voineet uhata titaanin henkeä tällä tavoin; hän ei pidä sitä mahddottomana, muttei liioin varmana.

Titaanin haju pitää muut eläimet loitolla, joten otus saadaan teurastaa ja polttaa rauhassa. Sen kallo, nahka ja kynsiä kerätään mukaan. Yö metsässä meneee rauhallisesti, ja seuraavan päivän kääpiöt pikamarssivat takaisin Courcilleneuhin. He eivät ole kuin kymmenen kilometrin syvyydessä viidakossa, ja puskemalla he saavuttavat peltojen reunan ennen aurinkojen laskua. Jokseenkin väsyneinä he astuvat sisään kaupungin porteista, ja jättävät sanan, että Cleesa tulee tapaamaan heitä. Takku ei tule haisevaan kaupunkiin, vaan jää kylään.

Väsyneet kääpiöt kertovat vielä lähetystöön saapuvalle Cleesalle vaiheistaan. Tämä oli palaavilta jotuilta kuullut, että kääpiöt olivat lähteneet titaanin perään, ja on hyvillään siitä, että nämä ovat selvinneet tästä kunnialla. Sen jälkeen kaikki vajoavat lähetystön vuoteisiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna koko lähetystölle kerrotaan kattava tarina kneiprien jahdista. Sitä kuuntelemaan saapuu myös palatsin lähettämä Iosyne, joka välittää valtias Deyvalin kiitokset siitä, että loisitut kneiprit surmattiin. Valtiaan oma retkue oli ratsastanut kiinni ja surmannut kaikki nekrofagit; joukossa oli ollut sotilaiden lisäksi yksi munija, sekä muutamia pienempiä kuoriaisia. Nämä olivat ilmeisesti hopeakaivoksessa nähtyjen kaltaisia hypnotisoijia. Ainakin osa nekrofagien toimien hiljaisuutta oli ollut, että hypnoosikuoriainen oli väläyttänyt harhanäkyjään dagoille ja kneipreille, mikä oli lamauttanut ne niin, että munija oli pystynyt laskemaan niihin munansa.

Safiirin klaanin kauppias oli myös palannut jo Sefrazerista. Miekkametsä oli hyväksynyt tarjouksen, ja heidän oletetaan saapuvan huomenna. On epäselvää, mitä viemäreissä vielä on – öiseet hyönteishyökkäykset ovat ainakin päättyneet – mutta on arvokasta tutkia kaupunginalaiset tunnelit perusteellisesti, ja varmistua, ettei siellä ole enempää yllätyksiä.

Erinomaisen reipas ja dynaaminen peli, jossa olin valtavan tyytyväinen hahmoille päätyineisiin päätöksiin sekä tapaan, jolla toiminta kytkeytyi Natu Azanurin (tai Aurigan, kuten paikalliset sitä kutsuvat) häiritsevämpiin asioihin.

Metsätitaani oli oikeasti aika paha vastus, ja olen yllättynyt siitä, miten helposti se kaatui. Toki hämmästyttävällä noppakädellä oli osuutta asiaan. Kriittiset tulivat kerrankin oikeaan paikkaan.

<-- Azanur S04E07: Vanhan kiven sisässä

tag_pelit