<-- Azanur S04E05: Leveä polku etelään

Lähetystössä Ailean kiskotaan ensin ylös, kun Ondulf haluaa hänet mukaansa tekemään kunnostustyötä kaupungin perustuksissa. Muut kyselevät läheetystöltä asioita, ja todetaan, että Esme on paras vastaamaan heille. Diplomaattina, tulkkina ja vakoojana toimiva diasporakääpiö saapuukin lähetystölle aamupäivässä, ja vastailee ryhmän kysymyksiin.

Esme avaa muille Comresarin historiaa, joka käytännössä alkaa valtavasta hyönteisiä vastaan käydystä sodasta 800 vuotta sitten. Tässä sodassa luotiin maagiset haarniskat – Särkyneet – joista jokaisen sisällä on mahtavan drakkenhallitsijan sielu, ja jotka ovat taistelussa valtavan voimakkaita. Haarniskoita oli alun perin sata, mutta vuosisatojen aikana useita on kadonnut tai tuhoutunut. Kun haarniskaa asuttava olento kuolee, jotenkin, tämän perillinen vie haarniskan pääkaupunki Souzomeillesiin, jossa hänet vuorostaan istutetaan haarniskaan.

Hyönteisten kanssa on ollut kahakointia suuren sodan jälkeenkin, mutta vastaavan kaltaista koko mantereen yli pyyhkinyttä aaltoa ei ole näkynyt. Voisiko sellainen tulla uudelleen? Setseken ilmestyminen saattaisi olla merkki tällaisesta. Hyönteiset ovat todella huolestuttava uhka, ja Curaig esittää karmivan ajatuksen siitä, että huonoin mahdollinen tilanne olisi, jos ne ja haltiat jotenkin löytäisivät yhteisen sävelen.

Esme esittelee erilaisten materiaalien pohjalta piirtämäänsä karttaa, ja kuulee geldirusten vanhasta kaivoksesta kätketyssä laaksossa pohjoisempana. Kääpiöt puhelevat pitkään. Esme sanoo, että Pauierton entisessä kaupungissa lounaan suunnassa on tuhottu hyönteisten pesä jota Sefrazer on aiemmin pitänyt silmällä; nyt kun Miekkametsän kääpiöt ovat vallanneet Sefrazerin, jatkuuko silmälläpito? Sefrazerissa pitäisi kuitenkin käydä, ehkä sieltä voi jatkaa Pauiertoon.

Courcilleneun perustukset ovat vanhemmat kuin itse kaupunki. Kun Ailean palaa, häneltä kysytään, näyttivätkö ne samanlaiselta kuin geldirusten kaivostyö vuorilla. Ailean on varma, että ei – kaupungin perustukset on tehty aivan eri logiikalla, lähes varmasti erilaisten olentojen toimesta.

Seuraavana aamuna seurue palkkaa bocsat vetämään kärryjä, ja lähtee niiden kyydillä kohti Sefrazeria. Courcilleneusta laskeudutaan vielä alemmas, ja lämpötila nousee lähes sietämättömän korkeaksi. Kärryissä matkustaminen ei ole ilman kuumuuttakaan suunnattoman mukavaa. Ailean on jäänyt Courcilleneuhin, Esme ja Takku ovat tulleet mukaan.

Pari päivää matkataan yhä villimmäksi käyvän kasvillisuuden halki. Nectan on innostunut kaikista erikoisista eläimistä, joita hän näkee ja kuulee. Leveillä teillä kulkee bocsien ja kneiprien vetämiä kärryjä, ja aina välillä viidakkoon on raivattu suuria aukioita, joilla on enimmäkseen bocsien viljelemiä peltoja tai laitumia. Kärryjä ja kuljettajaa vaihdetaan aina kylässä, ja tuloksena matka taittuu nopeasti. Yön ryhmä viettää bocsakylässä.

Toinen päiväkin menee kokonaan tien päällä. Taipaleen viimeiseen osaan bocsille pitää maksaa huomattavasti enemmän kyydistä Sefrazeriin asti, koska kylä on outo. Mukaan tulee pari aseistettua bocsaa turvahenkilöiksi. Kun ilta koittaa ja Sefrazer lähestyy, aukeaa suuri, raivattu peltoalue, mutta toisin kuin muualla, täällä on puisia, kääpiötekoisia vartiotorneja, joissa Miekkametsän vartija päivystää.

Toisen tornin kohdalla saattue pysäytetään, kun pari Miekkametsän kääpiötä suorittaa pikaisen tarkastuksen. Lähinnä he vain kysyvät, ketkä ovat tulossa, mutta Esme ainakin on tunnettu. Saattue ohjataan eteenpäin.

Aukioiden keskellä on kääpiötyötä oleva paaluvarustus, josta sopivan kaukana on bocsien teltta-asumuksia. Paaluvarustuksen keskellä kohoaa korkea kivinen torni, selvästi samaa tyyliä kuin Courcilleneu, mutta huomattavasti pienempi. Silti Sefrazer on suurin asutus Courcilleneun kaupungin jälkeen. Paaluvarustuksen portit avataan kääpiöille. Bocsakuljettajat lähtevät poispäin, vaikka joutuvatkin yöpymään Sefrazerissa.

Miekkametsän edustaja sanoo, että kenraali Varn Gorosson on kutsunut kääpiöt myöhäisillastamaan kanssaan. Sitä ennen ryhmä ehtii hieman peseytyä ja virkistäytyä. Takku ei tule torniin sisään, koska illan tullen hänen molemmat päänsä ovat hereillä ja hänellä on aika ja tilaisuus metsästää. Paaluvarustuksen sisällä on jotain Miekkametsän parakkeja, vaikka useimmat kääpiöt asuvatkin tornissa.

Kenraali Varn Gorosson

Tornin sisusta on drakkeniskaalassa, mutta huonekalut ovat kääpiökokoisia, ja talven aikana tänne on tehty jopa vähän kääpiömallista kivityötä. Miekkametsän viirit koristavat halleja. Kenraali Gorosson on jäyhä ja pidättyväinen vuorikääpiö, mutta sotilaana hänellä ei ole tuskallisen pitkiä rituaaleja – hän toivottaa vieraat tervetulleeksi, ja kaikki istuvat syömään.

Ruuan lomassa puhutaan. Kerrotaan Braglof Harvahampaan kuolemasta talvella, ja Kivilcim viittaa tämän toiveeseen huolehtia siitä, että kaikki kääpiöt pysyvät yhdessä. Esme vahvistaa, että Sefrazerin valtias ei ole ollut minkään muun kaupungin vasalli, mutta toisaalta Sefrazer on vahtinut viidakossa olevaa entistä hyönteiskekoa.

Lisäksi mainitaan, että taivaalla talvella näkynyt komeetta oli varmasti maailmaan saapuvat haltiat.

Miekkametsä kertoo käyvänsä kauppaa lähikylien kanssa. Se oli myös talvella lähettänyt viestinviejän Ugog Nalimiin, mutta tämä ei koskaan tullut perille – ei kerrota, mitä viestissä tarkalleen oli.

Illallisen jälkeen ryhmä vetäytyy heille osoitettuihin huoneisiin. Jutellaan vielä siitä, mitä kuultiin. Madawan epäilee, että Varnin lähettämä viesti oli varmaan suunnattu Palavan klaanille, koskapa Sefrazerilla on suuret viljelykset, eikä Miekkametsällä ole mitään taitoa hoitaa sellaisia. Epäillään, että ruokahuolto on kääpiöille ongelma: he ovat saattaneet menettää bocsia, ja joutuvat ehkä ostamaan ruokaa kalliilla muilta lähialueen asutuksilta. Varn kertoi kyllä, että kun Miekkametsä valloitti Sefrazerin ja surmasi sitä hallitsevat “lohikäärmeet”, he olivat ottaneet haltuunsa näiden aarteet, mutta sellaiset eivät riitä loputtomasti. Kääpiöklaanin resurssit ovat luultavasti hupenemassa – eivät salamannopeasti, mutta Gathol Sefrazer ei nykyisellään voi pysyä pystyssä kovin monta vuotta.

Seuraavana aamuna ryhmä ilmoittaa aikeensa jatkaa Pauierton entiseen kaupunkiin, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä. Ensin he juttelevat paikallisen bocsakersantin kanssa, ja selviää, että vaikka entisen kylän paikalla ollut nekrofagien keko oli nimelliseesti vartioitu, tie sinne peittyi viidakkoon parikymmentä vuotta sitten, eikä siellä oikeasti ole käyty enää kuin tarkistamassa, että reitti on yhä poikki.

Ryhmä saa Sefrazerista bocsakyydin, ja Miekkametsä antaa tehtävälle vahvistukseksi kaksi nuorta sotilasta, sisarukset Thror ja Hildur. Madawan määrätään näiden komentavaksi upseeriksi. Kärryillä seurue – Takku ja seitsemän kääpiötä – lähtee kohti etelää. Ainakin aluksi tie on hyvä, tämä on yksi Sefrazerin kauppareiteistä, joka johtaa Zagbanemisin kaupunkiin. Päivän ajamisen jälkeen päädytään bocsatyylisesti vallitettuun kylään, jonka ympärillä on peltoja. Täällä vietetään yö.

Vaikka Hildur ja Thror ovat miekkametsäläisiä, he ovat ihan leppoisaa seuraa; molemmat ovat nuoria, suunnilleen Madawanin ikäisiä, ja kun heihin suhtaudutaan ystävällisesti, he rentoutuvat. Viinillä voideltuna heistä saa tarinan Miekkametsän taistelusta Sefrazerin joukkojen kanssa: he vahvistavat tarinan, että ensin Sefrazerin vanha hallitsija otti heidän viestinviejänsä vangiksi, ja kun kääpiöt vaativat tämän vapauttamista, hallitsija lähetti bocsajoukkonsa ajamaan kääpiöt tiehensä. Mutta Miekkametsä tunsi bocsat ja sen sotilasdoktriiniin kuuluu ratsuväen vastainen taktiikka: kilpimuuri ja keihäsrivistö pysäytti bocsien hyökkäyksen, ja kääpiöiden vastahyökkäys ajoi säikyt ja huonosti koulutetut sotilaat tiehensä. Tunnissa torni oli kääpiöiden piirittämä, ja ennen aamua he olivat päässeet sinne sisään. Nuorten miekkkametsäläisten mukaan taistelu oli silti hurjaa – suoraan kohti nelistävä valtava bocsa on jokseenkin pelottava.

Kylästä tie haarautuu itään Zagbanemisiin ja etelään Pauiertoa kohti. Eteläinen tie on selvästi huonosti ylläpidetty, ja kymmenen kilometrin jälkeeen se muuttuu bocsakärryille kulkukelvottomaksi. Tässä kohdassa kääpiöt siirtyvät kulkemaan jalan. Pauiertoon on vielä 40 kilometrin matka. Tie on vielä selvästi olemassa, ja drakkenien kiviset virstanpylväät ovat paikallaan.

Kääpiöiltä menee hieman runsaat kolme päivää viidakossa. Kulku on ensin helppoa, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä tiheämmäksi viidakko käy. Tiestä on jäljellä vain aavistus. Kulku on kuumaa, vaikka ryhmä liikkuu pääasiassa öisin. Ruuan ja veden löytäminen on haastavaa, mutta eräänä yönä Takku saa metsästettyä ison syötäväksi kelpaavan kasvissyöjän, joka paistetaan vartaassa. Puroista saadaan vettä, vaikka se ei maistukaan kovin hyvältä.

Neljännen päivän aamuna eläinten äänet häipyvät ja edessäpäin näkyy aukio. Viidakko on raivattu vajaan neliökilometrin alueelta, ja maa tällä alueella on suolattu; siinä kasvaa vain jotain kituliasta ruohoa. Aukion keskellä on loiva, kivinen keko, kuin kovettuneeesta savesta tehty jättimäinen kumpu, jossa näkyy muutamia aukkoja. Senkään päällä ei kasva oikein mitään. Aukion ilma seisoo, ja auringot porottavat korkealta taivaalta.

Kuvaus kesken