Ondulf ja Sadrak


Kun kääpiöiden jumala kuoli, Sadrak vetäytyi monen muun teologin kanssa pohtimaan asian metafyysisiä merkityksiä. Jollain tavalla tästä syntyi ajatus matkasta uuteen maailmaan. Teologit, joista yksi oli omituinen kukkulakääpiö Kikrost Tankardvanity, laativat teorian matkustamisesta, ja joukko insinöörejä, seppiä ja rakentajia toteutti tämän. Näistä rakentajista aikaansaavin oli Ondulf Lieka, Väsymättömän klaanista.

Sadrak, Ondulf sekä Kikrost Tankardvanity olivat paljon tekemisissä keskenään rakentamisen aikana. Sadrakin korkealentoiset ideat kohtasivat Kikrost Tankardvanityn nerokkaan ajattelun, ja Ondulf pystyi rakentamaan linnakkeen muureihin hopeiset pannat, joiden avulla koko linnake pystyisi liikkumaan maailmojen välillä. Hanketta tehtiin valtavalla kiireellä samalla kun jumalten sota ympärillä uhkasi polttaa koko maailman. Viimein Ondulf sai rakennustyön valmiiksi, ja Sadrak sekä muut korkeat papit lausuivat rituaalin, jonka avulla linnake pääsi liikkeelle.

Matkaan piti kulua kahdeksan vuotta. Siihen kului kaksikymmentä. Kääpiöt viettivät sen syvässä unessa. Kun linnake saapui perille, Kikrost Tankardvanity ei enää herännyt: hän oli menehtynyt joitakin vuosia matkan alun jälkeen. Syytä ei kukaan tiedä.



CategoryTausta
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki